LOVIISA | Vuodenvaihteessa toimintansa aloittavan uuden Loviisan kaupungin kaupunginjohtaja Olavi Kaleva uskoo kuntaliitoksen sysäävän Loviisan entistä ripeämmän kehityksen tielle. Liitos myös vahvistaa Loviisan hallinnon mahdollisuuksia rakentaa yhdessä uutta kuntaa.
– Loviisa on ollut jo nyt hyvä paikka elää ja asua. Loviisa on kehittynyt paljon vuosien varrella ja sillä on nyt entistä paremmat mahdollisuudet kehittyä myönteiseen suuntaan vireäksi kaupungiksi, Olavi Kaleva sanoo. Taakse katsottaessa Kaleva synkistyy ja sanoo menneen vuoden olleen hänelle ja kaupungin henkilöstölle erittäin raskaan.
– Rehellisesti sanoen vuosi 2009 oli erityisen raskas vuosi ja työilmapiiri kaupungin hallinnossa hirveän vaikea kuntaliitosprosessin keskellä. Valtaosa luottamushenkilöistä on tehnyt hyvää työtä, mutta joukossa on ollut elementtejä, jotka ovat pilanneet ilmapiirin. On käyty kovilla kierroksilla ja syyllistytty selviin ylilyönteihin.
Vuoden 2002 keväällä Pohjanmaalta Loviisaan tullut Kaleva teki jo kerran aiemmin lähtöä takaisin Pohjanmaalle juuri Loviisan päätöksenteon vaikeuksien vuoksi.
– Halusin kuitenkin jäädä Loviisaan. Tällä oli vielä paljon tekemättä ja halusin nähdä tulokset.
Uudelta Loviisalta Olavi Kaleva odottaa paljon ja luottaa, että odotukset myös täyttyvät.
– Lähdemme vuonna 2010 toiveikkaina yhdessä rakentamaan uutta kuntaa. Väki on kehitysorientoitunutta ja se antaa kaikki mahdollisuudet. Kuntaliitos tuo kaupungin hallintoon uutta hyvää verta naapurikunnista. Niistä on tulossa niin luottamusmiehiä kuin työntekijöitäkin, joilla on jalat maassa. He käyttäytyvät asiallisesti ja ovat kehityshaluisia.
Sanotaan, että olen kartalla ja osin maastossakin.Uusi Loviisa, Itä-Uudenmaan pinta-alaltaan suurin kunta, on sen tulevalle johtajalle jo ennestään jotakuinkin tuttu.
– Toki tuntemuksessa on parantamisen varaakin, vaikka viime aikoina on joutunut eri puolilla uutta Loviisaa pyörimäänkin. Sanotaan, että olen kartalla ja osin maastossakin. Seuratalojakin on jo tullut tutuksi. Niillähän on kokonaan oma historiansa.
Pernajan, Liljendalin ja Ruotsinpyhtään kunnantoimistot lakkaavat vuodenvaihteessa. Pernajassa suljetaan jo ennen joulua. Liljendalin kunnantalolla jatkaa Loviisan maaseututoimisto.
Kuntien työntekijät sijoittuvat uuden Loviisan kaupungin eri virastoihin ja keskuksiin. Kunnanjohtajat muuttavat Loviisan Raatihuoneelle, Pernajan Ralf Sjödahl talousjohtajaksi, Liljendalin Sten Frondén perusturvajohtajaksi ja Ruotsinpyhtään Risto Nieminen kehitysjohtajaksi.
– Organisaatio on jo kunnossa ja kuntalaisille järjestyvät tarpeelliset palvelut uusissa sijoituspaikoissaan. Aikaa myöten otetaan käyttöön parhaat käytännöt, Olavi Kaleva lupaa.
– Uuden Loviisan uusi kotisivu otetaan käyttöön internetissä vuodenvaihteen jälkeen. Käsittääkseni Pernajan, Liljendalin ja Ruotsinpyhtään kotisivut jatkavat uuden kotisivun rinnalla vielä jonkin aikaa ja niiltä on linkki Loviisan kaupungin kotisivulle.
Uuden kunnan, Loviisan kaupungin, syntymistä juhlitaan monin tavoin. Ohjelmassa on muun muassa toritapahtumaa kaupunkilaisille ja kaupungin juhlavastaanotto kutsuvieraille.
– Toivotan kaikille uuden Loviisan asukkaille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, Olavi Kaleva päättää haastatteluhetken.