Tor–SPV 5–6
LOVIISA | Loviisan Tor kärsi myös kotiavauksessaan karvaan maalin tappion, kun miesten Salibandyliigan mestarisuosikkeihin lukeutuva SPV Seinäjoelta haki pisteet Loviisasta maalein 5-6 (2-2, 2-2, 1-2).
Torin paluu liigakarkeloihin kiinnosti hyvin yleisöä, sillä heti avauspelissä oli 595 katsojaa.
Loviisan Tor aloitti erittäin hermostuneesti. Ensimmäinen kotipeli, televisiokamerat ja halli täynnä väkeä kipsasivat Toria pelin alussa.
Ensimmäisen kympin ajan SPV hallitsi peliä täydellisesti ja tuntui kuin se olisi kaiken aikaa pelannut ylivoimalla.
Tor aloitti kahdella kentällisellä, mutta otti kympin jälkeen lisää pelaajia mukaan kiertoon.
Tor sai vapauttavan avausmaalinsa reilun 12 minuutin kohdalla, kun loviisalaiset pääsivät pyörittämään ylivoimapeliään. Kauniin kuvion päätteeksi Teemu Venäläinen huudatti kotiyleisöään.
Tor tuli avauserässä vielä tasoihin, kun Joni Niiranen tälläsi komean ylivoiman päätteeksi pallon reppuun.
Toiseen erään Tor tuli täysin uudella ilmeellä ja taistelutahto paistoi katsomoon asti. Tor pääsi toisessa erässä iskemään kaksi hienoa maalia vastaiskuista.
Aluksi Teemu Venäläinen katkaisi SPV:n hyökkäyksen hienosti loviisalaisten päädyssä ja käynnisti nopean hyökkäyksen. Pallo kulki Tor-pelaajalta toiselle ja lopulta Dan Forsström tuikkasi pallon tyhjään maaliin (3-2).
Hetkeä myöhemmin Tor iski uudelleen, kun loistavan ottelun pelannut Niklas Niiranen painoi vahvasti ylös. Komea poikittaissyöttö, josta Jonas Hällfors pommitti 4-2 –lukemat.
Nimivahva SPV tuli väkisin tasoihin toisen erän lopulla. Aluksi Janne Hulmin kaukolaukaus yllätti Tor-vahti Paolo Keinäsen. Erän lopulla Torin Juuso Meriläinen puolestaan hukkasi alimpana miehenä pallon ja SPV pääsi iskemään irtiotosta 4-4 –tasoituksen.
Päätöserässä molemmilla oli ratkaisun paikkansa. Erän alussa Torin kapteeni Peik Salminen pääsi yksin läpi, mutta SPV-vahti ei ollut yllätettävissä. Tor painoi päätöserän alussa tosi terävästi ja pari kertaa SPV joutui rikkomaan tavalla, joista jäähynkään viheltäminen ei olisi ollut väärin.
SPV pääsi kolmannen erän puolivälin jälkeen iskemään johtomaalin, kun pitkän pyörittelyn jälkeen Sami Koski laukoi 4-5 –lukemat. Kun Teppo Mäkelä venytti lukemiksi jo 4-6, näytti tilanne loviisalaisittain pahalta.
Tor ei kuitenkaan suostunut antautumaan. Päävalmentaja Iiro Parviainen otti maalivahtinsa pois ja haki kavennusta kuudella miehellä viittä vastaan. Vahva rummutus tuotti toivottua tulosta, kun Peik Salminen laukoi tarkasti yläkulmaan 5-6 –kavennuksen.
Tor haki jatkossakin hanakasti tasoitusta. Lähimmäksi pääsi Torin Pekka Lindgren, joka laukoi vain 14 sekuntia ennen loppusummeria pallon tolppaan.
Näin pisteet lähtivät mainiosta taistelusta huolimatta Seinäjoen suuntaan. Torin peli näytti avauskymppiä lukuun ottamatta erittäin hyvältä. Nuori Niklas Niiranen oli ehdottomasti Torin positiivisimpia onnistujia.