PORVOO | ”Vartalon ja mielen tie” ja ”Kolmiulotteinen ja laajasti liikkuva kamppailulaji”.
Ulkopuolisen korvissa kuvailut taidosta voivat kuulostaa sanahelinältä, jolla pienet budolajit yrittävät erottua joukosta loputtomassa budolajien meressä. Porvoon Taidoseuran vetäjän ja perustajan Selja Ahava-Fosterin kanssa puhuessa herää kuitenkin epäilys, että kuvailut ovat jotain muuta kuin lajiniilojen mielikuvituksellista markkinointia.
– Taido on hankala laji lokeroitavaksi perinteisten budolajien tapaan. Se ei ole itsepuolustuslaji, mutta ei myöskään pelkästään kuntoilulaji. Eikä se oikein ole mitään siltä väliltäkään, Ahava-Foster miettii.
Ymmärtääkseen taidoa täytyy aloittaa perusasioista. Taido on japanilainen budolaji, joka kehitettiin 1960-luvulla. Suomeen se rantautui japanilaisen opiskelijan mukana seuraavalla vuosikymmenellä. Aktiivisesti sitä harrastetaan noin kymmenessä maassa, eli maailman mittakaavassa se on pieni laji.
Taido on leimallisesti yliopisto-opiskelijoiden laji. Japanissa taido kuuluu yliopistojen kurssitarjontaan, ja Suomessa lajin harrastus on painottunut yliopistokaupunkeihin. Vahvinta aluetta on Helsingin yliopiston kampus, jossa myös Ahava-Foster tutustui lajiin.
Taidon liikkeet luokitellaan viiteen tekniikkaluokkaan. Liikkeet perustuvat perinteiseen budolajitapaan lyönteihin ja potkuihin. Muista budolajeista poiketen taidon tekniikat eivät kuitenkaan tähtää tehokkuuteen. Lajille tyypillisiä ovat sitä vastoin laajat liikekaaret kuten kiertyvät potkut ja jopa akrobaattiset kärrynpyörät.
– Taidon ajatus ei ole suoranaisesti maksimoida iskun tai potkun tehoa. Helposti tehtävät suorat potkut ovat esimerkiksi kiellettyjä. Se liittyy lajin perusajatukseen, johon ei kuulu vastustajan vahingoittaminen, Ahava-Foster selvittää.
Sitä vastoin taidon perusajatus on avartaa tietämystä ja itsensä tuntemista kehonhallinnan kautta. Tähän liittyy se kolmiulotteisuus, joka esiintyy lajikuvauksessa.
– Yksinkertaistettuna voi sanoa, että käyttämällä kehoa käytetään myös mieltä. Taidossa mietitään paljon liikkeitä ja niiden tekemistä, mikä erottaa sen suorasukaisemmista budolajeista, Ahava-Foster valottaa.
Pelkästään filosofialla ei kuitenkaan taidossa pärjää. Harjoituksissa mennään niin että hiki virtaa ja maitohappo virtaa lihaksissa. Osa liikkeistä on fyysisesti erittäin vaativia, joten peruskunnon täytyy olla kohdallaan. Hypyt ja kieputukset vaativat myös koordinaatiokykyä sekä rutkasti uskallusta.
– Osa hypyistä ja pyörähdyksistä ovat silkkaa akrobatiaa. Ne on helpompi opetella nuorena, koska aikuisiällä niiden opettelu voi hirvittää. Kyllä ne oppii, mutta siihen tarvitaan roppa kaupalla uskallusta ja hirmuisesti treeniä, Ahava-Foster hymyilee.
Taidoa Ahava-Foster voi kuitenkin hyvällä omatunnolla suositella kaikenikäisille.
– Taido on niin monipuolinen laji, että sitä voivat harrastaa kaiken ikäiset miehet ja naiset. Tekniikoita on niin paljon, että jokin tuntuu varmasti luontevammalta kuin toiset. Kaikkien ei tarvitse tehdä kärrynpyöriä, Ahava-Foster vakuuttaa.
