PORVOO | Porvoon Taidetehtaan alueen purku- ja rakennustyöt ovat lähdössä käyntiin lähiaikoina. Porvoon kaupunginhallitus päättää maanantaina lopullisesti valtuuston viime vuonna hyväksymien Taidetehdas-alueen esisopimusten täytäntöönpanosta, jonka jälkeen tarvittavat lopulliset sopimukset allekirjoitetaan alueen kehittäjäryhmän kanssa.
– Työt on tarkoitus saada käyntiin mahdollisimman nopeasti sopimusten allekirjoittamisen jälkeen, Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz sanoo.
Kehittäjäryhmä saa omistukseensa Taidetehtaan, jonka se kunnostaa, sekä saa alueelta noin 41 000 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta. Kaupunki vuokraa osan Taidetehtaasta ja sen viereen rakennettavan Media Centerin pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Lisäksi kaupunki saa maa-alueiden ja rakennusoikeuden luovutuksesta rahallisen korvauksen, josta osa määräytyy myöhemmin senhetkisen markkina-arvon mukaan.
Vaikka esisopimusten sisällön määrittely tapahtui ennen syvää taloustaantumaa ja lopullisten sopimustenkin allekirjoittaminen on viivästynyt valitusten takia useilla kuukausilla, Fredrick von Schoultzin mukaan siitä ei aiheudu muutoksia sopimusten sisältöön.
– Se on meidän kannaltamme hyvä asia. Luulen, että jos vastaavasta paketista neuvoteltaisiin nyt, rakennusoikeuksien hinnat olisivat meidän kannaltamme epäedullisempia.
Alun perin tarkoitus oli, että rakennushankkeen ensimmäinen vaihe olisi valmis ensi vuoden loppuun mennessä. Se tuskin onnistuu, sillä pelkästään Taidetehdas-kiinteistön ja Media Centerin rakentamisaika on 18 kuukautta.
Fredrick von Schoultz toivoo kaupungin puolesta, että alueelle suunniteltu hotelli valmistuisi mahdollisimman pian.
Taidetehtaan kylkeen nousevaan Media Centeriin on tulossa muun muassa elokuvateatterikokonaisuus, josta on tehty esisopimus Bio Rexin kanssa. Media Centerin välivuokraajana toimii kaupungin omistama perustettava yhtiö, joka kantaa viime kädessä vuokrariskin.
– Olemme sopineet, että Media Center toteutetaan rakennusteknisesti niin, että se on tarvittaessa muutettavissa muuhunkin käyttöön esimerkiksi liike- tai toimistotiloiksi. Esimerkiksi elokuvateatterisalien lattioita ei rakenneta betonisina vinoiksi, Fredrick von Schoultz kertoo.