PSS kompastui Kaneettiin
PSS–Kaneetti 0–4
PORVOO | Keravan ylpeys Kaneetti iski perjantai-iltana jäitä hattuun PSS-leiriin, kun se haki salibandyn 1. divisioonan kärkiottelusta pisteet itselleen. Tehoton PSS taipui kotisalissaan lukemin 0–4 (0–1, 0–1, 0–2). Samalla Kaneetti tarrasi kiinni toiseen liigakarsintapaikkaan.
Tor on jo varma liigakarsija, mutta toisesta karsijan paikasta tulee vielä hikinen vääntö. Kaneetti on voittonsa myötä nyt kolme pistettä PSS:n edellä. Molempien loppuohjelma on kuitenkin haastava. Kaneetilla on kaksi peliä jäljellä. Se kohtaa kotisalissaan Sbandyn ja Loviisan Torin. PSS puolestaan pelaa vielä kolmesti. PSS kohtaa Torin ja ÅIF:n vieraskentällä ja päätteeksi M-Teamin kotonaan. Myös Sbandylla, M-Teamilla ja ÅIF:llä ovat saumat liigakarsintoihin.
Eilen PSS antoi kohtuullisen paljon tasoitusta, kun sen ylivoimaisesti paras pistemies Valtteri Etholén oli sivussa angiinan takia. Etholénin merkitys näkyy selkeästi pistepörssistä. Etholén on tehnyt enemmän pisteitä kuin PSS:n kaksi seuraavaa pistemiestä yhteensä. Etholén on iskenyt 45 (24+21) tehopistettä. Henri Lammella on 24 pistettä ja Niklas Nurmelalla 20.
Ottelu oli kautta linjan tasainen. PSS:n hahmo oli Olli Saranto, joka napsi jo avauserässä komeita torjuntoja. PSS:lla oli paikkansa, mutta tehot jäivät puuttumaan. Lähimmäksi pääsi Nicholas Heiniö, joka täräytti avauserässä kertaalleen pallon poikkihirteen. Kehikot kolisivat päätöserässäkin, mutta verkko ei suostunut heilumaan.
Kaneetin sankari oli Jyri Laine, joka iski joukkueelleen kolme maalia. PSS haki päätöserän lopulla kavennusta ilman maalivahtia, mutta se kostautui. Kaneetin Petri Pyysing laukoi tyhjään reppuun 0–4-lukemat.
– Saimme riittävän määrän maalipaikkoja aikaiseksi, mutta mistään ei osunut. Meiltä puuttui tappamisen meininki viimeistelyvaiheessa. Suoraviivaisuutta olisi saanut olla enemmän, analysoi PSS:n päävalmentaja Juha Kankaanpää.
– Taistelu jatkuu. Kaikki loputkin vastustajamme ovat sarjan kärkipäästä, mutta niiltä lähdetään raapimaan tarvittavia pisteitä, Kankaanpää muotoilee.
Suosituimmat
- (08:07) Kesko laajentaa Tarmolan K-supermarketia
- Haavisto kahvitteli puolimatkan krouvissa
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 530
- Useita Porvoon busseja kolarisumassa
- Kansanedustajilla erilaiset näkemykset bussiyhteyksistä eduskuntaan 28
- Yksi osoite, kaksi pitseriaa 3
- Nokkakolari tienmutkassa Kaarenkylässä 10
- Kesätöiden haku on täydessä vauhdissa
Uusimmat
- (08:07) Kesko laajentaa Tarmolan K-supermarketia
- (08:05) Runebergintortut palasivat päiväkoteihin
- (08:03) Moottoripyöränäyttelystä intoa tulevaan kauteen
- (08:00) Mestiksen mestari viihtyy Huntersin takalinjoilla
- (08:00) Kristillisyys ei sovi äideille
- Haavisto kahvitteli puolimatkan krouvissa
- Useita Porvoon busseja kolarisumassa
- Kansanedustajilla erilaiset näkemykset bussiyhteyksistä eduskuntaan 28
Uusimmat blogit ja kolumnit


Katso kestotilaajan klubiedut
Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Jokamiehen markkinat
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa sunnuntaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista. Klikkaa palveluun.


Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



