Palveluspaikka ja aloitusajankohta kiinnostavat kutsunnoissa eniten
PORVOO | Gammelbackassa kutsunnoissa koolla olleet nuoret saivat kuulla, että varusmieskoulutuksen tavoite on saada puolustusvoimien sodan ajan joukkoihin hyviä suorituskykyisiä henkilöitä.
Jokaisella armeijan käyneellä miehellä on muistoja palvelusajasta. Ensimmäinen herätys sotaväessä muistuu mieleen. Vaan kiinnostaako tämä kutsuntojen nuoria?
– Eivät nämä pojat kysele ensimmäisestä herätyksestä tai armeijan toiminnasta, luutnantti Kimmo Tiivola sanoi.
Kutsunnoissa kerrottiin, että sotilaallisen ripeyden ja täsmällisyyden opettelu alkaa heti ensi hetkistä, juuri tuosta ensimmäisestä aamusta. Oppaat sekä kutsunnoissa esitetty filmi kertoivat, että pukeutuminen ja palvelukseen järjestyminen sekä sotilaallinen käyttäytyminen saavat leppoisaan siviilielämään tottuneen mietteliääksi.
– Poikia kiinnostaa lähinnä palveluspaikka ja aloitusajankohta. Eivät he paljon muuta armeijasta kysele. Me jaamme täällä aloitusajankohtia kolmelle seuraavalle vuodelle. Eli pojilla on valittavana kuusi erää aloittaa palvelus, Tiivola kertoi.
Hän mainitsi, että he kuuntelevat myös poikien toiveita. Vaikka Tiivolan mukaan siihen ei aina ole mahdollisuutta.
– Puolustusvoimien tarve tulee ensimmäisenä. Koulun, opiskelun tai muun elämäntilanteen takia voimme miettiä yhdessä palvelukseen astumisen ajankohtaa.
Muutamat pojat sanoivat kuulleensa, että alussa armeijassa on kiire joka paikkaan odottamaan. Pojat vahvistavat Tiivolan näkemyksen, että palveluspaikka on kuitenkin tärkein tieto.
Micky Kyei odotteli vuoroaan lääkärin pakeille.
– En usko, että minulla on pelkoa huonosta kunnosta. Minulla on tavoitteena hakea Lahteen urheilujoukkoihin, jonne on haettava erikseen. Pelaan amerikkalaista jalkapalloa Butchersin miehissä ja B-junioreissa, joten Lahteen pääsee myös tämän lajin edustajia.
Kyei on itse ottanut selvää palveluspaikoista.
– Olen tutustunut etukäteen armeijan paikkoihin ja uskon pääseväni harjoittelemaan lajia myös palvelusaikana.
Erikoisjoukotvetävätpuoleensa.Lahden urheilujoukot ovat myös mielessä, kun Deina Imjack miettii armeijaa. Hän pelaa tulevalla kaudella salibandyä Tapanilan erän liigamiehistössä.
– Sain palveluspaikaksi Santahaminasta Helsingistä, mutta haen urheilujoukkoihin. Hyvillä mielin menen armeijaan, mahdollisimman nopeasti vain alta pois.
Hän sanoo joidenkin pelikavereiden olleen Lahdessa.
– Olen esiintynyt nuorten maajoukkueessa, joten liittokin antaa joitakin suosituksia tarvittaessa. Olen kyllä valmis lähtemään armeijaan. Eikös siellä tehdä meistä miehiä? hän naurahtaa.
Ruotsinkielisessä koulussa opiskeleva Aleksi Immonen toivoi palveluspaikaksi Tammisaarta, vaikka suomi onkin hänen äidinkielensä.
– Ruotsinkielisillä on omat kutsuntansa ja suuri osa komennetaan Dragsvikin varuskuntaan. Minäkin haluaisin sinne palvelemaan. En kyllä haluaisi olla kokonaista vuotta armeijassa, mutta mielelläni palvelukseen kyllä astun.
Varsinaisen koulutuksen lisäksi armeija voi tarjota jopa ammatin.
– Kuljettajan perustutkinto tuo ammattipätevyyden kuljetusalalle. Monesta armeijan tehtävästä on mahdollisuutta saada hyvää työkokemusta. Palveluksesta saatava todistus on arvokas paperi työelämässä vielä tänäkin päivänä, Tiivola muistuttaa.
Suosituimmat
- (08:00) ”Tätä yritystä voi helposti jatkaa”
- Hyviä uutisia Porvoon taloudesta 7
- Neljän lapsen futisäiti: Näin selviän arjen ruokarumbasta 6
- ”Jos vaan olisi varaa ottaa lapset pois päiväkodista” 6
- Gammelbackalaiset nostivat kaupunginosansa äänestysaktiivisuutta
- Talven pakkasennätys -30,1 astetta 1
- (08:00) Polttoaineturismia
- Tiikerit porvoolaisia terävämpiä omassa kotiluolassaan
Uusimmat
- (08:40) Veikkausvoittovaroilla ohjelmaa Taidetehtaalle
- (08:20) Hoiva-alan yritykselle palveluseteli on mukava bonus
- (08:00) ”Tätä yritystä voi helposti jatkaa”
- (08:00) Polttoaineturismia
- Tiikerit porvoolaisia terävämpiä omassa kotiluolassaan
- Hyviä uutisia Porvoon taloudesta 7
- Gammelbackalaiset nostivat kaupunginosansa äänestysaktiivisuutta
- ”Jos vaan olisi varaa ottaa lapset pois päiväkodista” 6
Uusimmat blogit ja kolumnit

Katso kestotilaajan klubiedut
Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Jokamiehen markkinat
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa sunnuntaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista. Klikkaa palveluun.


Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



