Onko tuo nyt aivan tosissaan?

Irvistelen kivusta. En pysty päättämään, koskeeko enemmän silloin, kun kipukohdan alla on luuta vai pehmeää lihaa. Kivun ulkoistaminen olisi helpompaa, jos aiheuttaja olisi joku muu kuin minä itse. Mutta nyt minun on samaan aikaan pideltävä tätä helvetinlaitetta ja oltava kärsijänä.

Surinaa.

WC-pöntön valkoiselle kannelle kertyy tummaa, noin puolen sentin mittaista karvaa. Vähän kuin silloin lapsena, kun katselin isää ajamassa partaansa.

Säärten iho on punaisenaan pientä viehättävää näppylää ja sitä kihelmöi. Kaikkeen sitä tulee kuumepäissään ryhdyttyäkin, mutta näin paljon en ole aiemmin ulkonäön eteen kärsinyt.

ppp

Kolmantena sairaslomapäivänä sirotan lyhyeen tukkaani rakennetta antavaa hiuspuuteria. Onko tämä nyt sitä itsensä vuoksi kaunistautumista? En ole menossa minnekään. Kukaan ei ole tulossa käymään. Hakiessani pyykkejä kuivaushuoneesta, edes naapuri ei tule vastaan.

Kuuntelin tässä taannoin Ylen Areenalta ohjelmataltiointia, jossa Kirsi Virtanen teilasi monologissaan sanonnan ”kauneus on katsojan silmässä” – jos näin todella olisi, meillä ei olisi edes moisia käsitteitä kuin kaunis ja ruma – tai hieman korrektimmin vähemmän viehättävä. Meillä ei olisi vallitsevaa kauneusihannetta, jonka jokainen tunnistaa, kun se kävelee kadulla vastaan tai hymyilee Elloksen syyskuvaston kannessa.

Ajatus nousi uudelleen mieleen eilen postilaatikolla, kun lueskelin vakkaripakinoitsijan ulkonäköpohdintaa tällä samalla sivun nurkalla.

Ulkonäön pohtiminen on niiden hommaa, joilla ei ole älyllisiä avuja tai oikeita ongelmia. Ulkonäön pohtiminen on turhaa, täysin toisarvoista ja pinnallista. Vai olisiko tämä väittämä jo osoitettu perättömäksi tarpeeksi monessa yhteydessä?

”Ulkoisella olemuksellasi viestität jotain itsestäsi – aina!” totesi ystäväni, entinen glam-gootti, jonka tyyli on muuttunut sittemmin maukkaalla tavalla konservatiivisemmaksi.

Ylilyönnit hyväksytään, kun ne kuuluvat nuoruuteen. Entisten teinien kantamina ne ovat mauttomia, sillä pitäisihän vanhempana ymmärtää esiintyä ikänsä edellyttämällä tavalla. Mikähän tuo luulee olevansa? Onko tuo aivan tosissaan?

Ehkei. Ehkei hän ole?

ppp

Tyyli ja ulkonäkö on varsin vakava asia. Siihen vedoten voi loukata ja siihen puuttumalla voi manipuloida ja rajoittaa. Toisaalta sillä voi provosoida tai osoittaa ideologiaa. Toisen ulkoisen olemuksen voi tulkita epäkunnioituksen osoituksena.

Toisaalta se ei ole lainkaan vakavaa. Se on vaatteita, koristeita, maalia, karvaa ja mielikuvia. Ulkoista olemusta koskevat säännöt ja lait eivät tule ylhäältä annettuina. Ne me muovaamme itse ja ne ovat liikkeessä kaiken aikaa.

Ehkä vielä mielenkiintoisempaa, kuin tarkkailla ihmisten ulkoisella olemuksellaan lähettämiä tietoisia tai tiedostamattomia viestejä, on tarkkailla niiden minussa itsessäni aiheuttamia reaktioita. Pystynkö näkemään ihmisen viestien takana? Pystynkö näkemään hänet niin kuin hän näkee itsensä? Ehkei minun silloin tarvitsekaan kysyä, onko hän aivan tosissaan.

Onko kolumnisti vakavissaan tässä vai arkiminässään?