PORVOO | Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi eilen virolaisen, vuonna 1988 syntyneen miehen törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta yhteensä vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen.
Vankeusrangaistus on ehdollinen ja sen koeaika päättyy 31.3. 2012. Tuomiosta vähennetään vapaudenmenetysaikana kuukausi ja 24 päivää. Mies määrättiin päästettäväksi heti vapaalle jalalle.
Ajokielto jatkuu 30.4. 2011 saakka.
Kihlakunnansyyttäjä Maren Salvesén vaati miehelle muutaman kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä ruumiinvamman tuottamuksesta.
Mies ajoi henkilöautolla Sipoon Boxintiellä 4.8. yöllä 1,2 promillen humalassa 70–80 kilometrin tuntivauhdilla oikealle kääntyvään mutkaan. Tieosuudella on 60 kilometrin nopeusrajoitus.
Mutka meni suoraksi ja auto suistui pellolle, kimposi ojan penkasta ilmaan ja kieri ympäri ja otti vielä toisen voltin pompun jälkeen, ennen kuin pysähtyi noin 30 metrin päähän ulosajopaikasta.
Takapenkillä ilman turvavöitä matkustanut virolaismies putosi ilmalennon aikana kyydistä ja jäi autonromun alle. Hän kuoli välittömästi. Kuolinsyynä oli aortan repeäminen ja rintakehän sisäinen verenvuoto.
Etupenkillä matkustanut nuori virolaismies jäi puristuksiin autonromuun ja loukkaantui vakavasti. Hänelle tuli muun muassa repeämät keuhkoihin ja pernaan, lannerangan ja ranteen murtumat sekä runsaasti ruhjeita.
Kuljettaja pääsi autonromusta omin voimin. Hän sai lähinnä kolhuja ja verinaarmuja.
Kuljettaja yritti auttaa matkustajia, mutta auton alle jääneen pelastamiseksi ei ollut enää mitään tehtävissä ja autoon puristuksiin jääneen irrottamiseen tarvittiin pelastuslaitoksen välineet. Kuljettaja lähti hakemaan apua havaittuaan, ettei itse voi kavereitaan auttaa.
Puolustus myönsi, että tilannenopeus oli liian suuri, mutta ylinopeus ei kuitenkaanollut törkeä.
Auton suhahdus ohitse ja pian sen jälkeen kuulunut tössähdys oli havaittu läheisessä talossa ja sieltä oltiin jo tulossa hätiin. Pelastusyksikkö saapui paikalle noin 15 minuuttia ulosajon jälkeen.
Ensimmäisenä kolaripaikalle ehtinyttä naapuria kuultiin eilen todistajana. Hänen mukaansa kuljettaja ei vaikuttanut juopuneelta, järkyttyneeltä kylläkin. Hän arveli, että pitkän suoran jälkeen tuleva mutka on pimeällä yllättänyt kuljettajan.
Kuljettaja myönsi, että mutka tuli yllättäen, eikä hän saanut enää autoa käännetyksi. Jarrut, jotka eivät ottaneen tasaisesti, menivät ilmeisesti lukkoon, jolloin auto puski kääntämisyrityksestä huolimatta suoraan. Autossa ei ollut lukkiutumattomia jarruna.
Miestä puolustanut asianajaja Carl-Magnus Weckman kiisti tekojen törkeyden muiden paitsi rattijuopumuksen osalta. Siinäkin hän viittasi todistajan lausuntoon, jonka mukaan kuljettaja ei vaikuttanut juopuneelta.
Puolustus myönsi, että tilannenopeus oli liian suuri, mutta ylinopeus ei kuitenkaan ollut törkeä.
Käräjäoikeus oli samaa mieltä. Oikeuden puheenjohtaja, käräjätuomari Vesa Komulainen totesi perusteluissa, että ylinopeus ei ollut huomattavan suuri, mutta vauhtia oli tilanteeseen nähden liikaa.
Kuolemantuottamus ei ollut törkeä, sillä uhrilla oli siihen omaakin osuutta, koska hän ei kehotuksista huolimatta käyttänyt turvavyötä. Samalla perusteella myöskään ruumiinvamman tuottamus ei ollut törkeä, sillä miehet olivat yhdessä nauttineet alkoholia ennen ajoon lähtöä ja kaikki olivat tietoisia riskistä.