Von Schoultz on eronnut Posintran palveluksesta
PORVOO | Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz on eronnut kehitysyhtiö Posintran palveluksesta. Hän oli yhtiön toimitusjohtajana, kunnes tuli valituksi Porvoon apulaiskaupunginjohtajan virkaan määräajaksi viime vuoden lokakuusta tämän vuoden elokuun loppuun saakka.
Asia on ollut herkkä, koska Porvoon kaupunki ostaa Posintralta erilaisia elinkeinopalveluja noin 600 000 eurolla vuodessa.
– Toimitusjohtaja ei ole työsuhteessa eikä virassa, joten siitä tehtävästä ei voi virkavapaata saada. Tästä syystä minut vapautettiin Posintran toimitusjohtajan tehtävästä, kun tulin apulaiskaupunginjohtajan tehtäviä hoitamaan, Fredrick von Schoultz kertoo.
Posintran hallituksen puheenjohtaja Bernhard Edgren kertoo, että von Schoultz pyysi eroa itse. Edgrenin mukaan von Schoultz ei palaa Posintraan apulaiskaupunginjohtajan viransijaisuuden jälkeen.
Ero varmistaa, ettei jääviysepäilyjä synny.
– Juridista sidettä von Schoultzin ja Posintran välillä ei ole.
Edgren kertoo, että Posintraan etsitään uutta toimitusjohtajaa. Tällä hetkellä tehtävää hoitaa vt:nä Ulla Poppius.
Suosituimmat
- Hyviä uutisia Porvoon taloudesta 7
- Neljän lapsen futisäiti: Näin selviän arjen ruokarumbasta 6
- ”Jos vaan olisi varaa ottaa lapset pois päiväkodista” 6
- Gammelbackalaiset nostivat kaupunginosansa äänestysaktiivisuutta
- Talven pakkasennätys -30,1 astetta 1
- Tiikerit porvoolaisia terävämpiä omassa kotiluolassaan
- Porvoolainen nyrkkeilylupaus hioi SM-kuntoaan Ervin Kaden leirillä
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 590
Uusimmat
- Tiikerit porvoolaisia terävämpiä omassa kotiluolassaan
- Hyviä uutisia Porvoon taloudesta 7
- Gammelbackalaiset nostivat kaupunginosansa äänestysaktiivisuutta
- ”Jos vaan olisi varaa ottaa lapset pois päiväkodista” 6
- Mikaela Nylander palkitsisi nuoria Junior-Runebergillä 4
- Timo Koiviston vesinokkaeläin voitti Korkeasaaren jäänveistokilpailun
- Porvoolainen nyrkkeilylupaus hioi SM-kuntoaan Ervin Kaden leirillä
- Endurolupaus Mikael Miettinen maailmanmestarin tiimiin
Uusimmat blogit ja kolumnit
Katso kestotilaajan klubiedut
Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Jokamiehen markkinat
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa sunnuntaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista. Klikkaa palveluun.


Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



