Neste Oilin liiketulos painui tappiolle loppuvuonna
PORVOO/ESPOO | Öljy-yhtiö Neste Oilin keskeisin liiketoiminnan tunnusluku eli vertailukelpoinen liikevoitto painui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 29 miljoonaa euroa tappiolle. Summa sisältää 30 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset.
Tämä oli ensimmäinen kerta nykyisen Neste Oilin vuonna 2005 alkaneen historian aikana, kun vuosineljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli miinusmerkkinen. Edellisvuonna vastaava tulos oli 103 miljoonaa euroa voitollinen. Vertailukelpoisesta liikevoitosta on putsattu muun muassa varastovoitot ja -tappiot.
Koko viime vuoden vertailukelpoinen liikevoitto laski 116 miljoonaan euroon edellisvuoden 602 miljoonasta eurosta.
Loka-joulukuussa jopa yhtiön tärkein toimiala eli Öljytuotteet teki tappiota. Öljynjalostamojen tulos oli heikko, mutta kuitenkin voitollinen. Koko viime vuonna Öljytuotteiden vertailukelpoinen liikevoitto putosi 105 miljoonaan euroon eli kuudesosaan edellisvuodesta. Tähän nähden Öljyn vähittäismyynnin koko viime vuoden vertailukelpoinen 50 miljoonan euron liikevoitto oli erinomainen.
Neste Oilin Uusiutuvat polttoaineet -segmentin vertailukelpoinen liikevoitto oli koko viime vuonna 30 miljoonaa euroa tappiollinen. Yhtiön mukaan voittoa ei ole odotettavissa ennen Singaporen uusiutuvaa dieseliä valmistavan laitoksen käynnistymistä tämän vuoden loppupuolella. Porvoon jalostamon kahden NExBTL-laitoksen kapasiteettia on nostettu 40 000 tonnilla yhteensä 380 000 tonniin vuodessa.
Vaikka Neste Oil arvioi öljynkulutuksen pohjakosketuksen olevan ohi, yhtiön toimitusjohtajan Matti Lievosen mukaan elpyminen on hidasta ja myös tästä vuodesta näyttää tulevan öljynjalostajalle haasteellinen.
Öljytuotevarastot ovat maailmalla erittäin suuret ja uutta jalostuskapasiteettia on tulossa markkinoille. Se pitää marginaalit kapeina, vaikka viime vuonna markkinoilta poistui kokonaan tai pitkäaikaisesti poikkeuksellisen suuri määrä öljynjalostuskapasiteettia. Neste Oilille on laiha lohtu, että myös sen kilpailijat tekevät tappiota.
Neste Oilin kokonaisjalostusmarginaali putosi vuoden lopussa 5,85 dollariin tynnyriltä eli vielä alemmas kuin kolmannella vuosineljänneksellä. Koko viime vuoden marginaali oli 7,35 dollaria jalostettua raakaöljybarrelia kohti, mikä on nykymuotoisen Neste Oilin heikoin saavutus. Se on silti selvästi parempi kuin kansainvälinen viitejalostusmarginaali.
Neste Oil onnistui viime vuonna laskemaan kiinteitä kustannuksiaan kymmenellä prosentilla eli 70 miljoonalla eurolla nopeasti vaikuttavan kulukurin avulla. Lisäksi yhtiö aloitti 60 miljoonan euron vuosittaisten kiinteiden kulujen säätöohjelman, josta syksyllä päätetyt henkilöstövähennykset muodostavat puolet. Viimeisetkin viime vuonna käydyissä yt-neuvotteluissa ilmoitetuista vähennyksistä toteutuvat tämän vuoden aikana.
Yhtiön jalostamoiden tuotantokustannukset olivat viime vuonna 344 miljoonaa euroa, mikä on noin 100 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuosi sitten. Porvoon jalostamon käyttöaste parani edellisvuodesta 87 prosenttiin, kun uuden neljännen tuotantolinjan ongelmat vähenivät.
Neste Oil investoi tänä vuonna noin 920 miljoonaa euroa eli hieman enemmän kuin viime vuonna.
Neste Oilin hallitus esittää osingoksi 0,25 euroa osakkeelta, kun vuosi sitten osinkoa maksettiin 0,80 euroa osakkeelta.
Suosituimmat
- (08:07) Kesko laajentaa Tarmolan K-supermarketia
- Haavisto kahvitteli puolimatkan krouvissa
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 531
- Useita Porvoon busseja kolarisumassa
- Kansanedustajilla erilaiset näkemykset bussiyhteyksistä eduskuntaan 28
- Yksi osoite, kaksi pitseriaa 3
- Nokkakolari tienmutkassa Kaarenkylässä 10
- Kesätöiden haku on täydessä vauhdissa
Uusimmat
- (08:07) Kesko laajentaa Tarmolan K-supermarketia
- (08:05) Runebergintortut palasivat päiväkoteihin
- (08:03) Moottoripyöränäyttelystä intoa tulevaan kauteen
- (08:00) Mestiksen mestari viihtyy Huntersin takalinjoilla
- (08:00) Kristillisyys ei sovi äideille
- Haavisto kahvitteli puolimatkan krouvissa
- Useita Porvoon busseja kolarisumassa
- Kansanedustajilla erilaiset näkemykset bussiyhteyksistä eduskuntaan 28
Uusimmat blogit ja kolumnit


Katso kestotilaajan klubiedut
Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Jokamiehen markkinat
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa sunnuntaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista. Klikkaa palveluun.


Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.



