Seisokki romautti Neste Oilin tuloksen
PORVOO | Keväällä Kilpilahden jalostamolla toteutettu kuuden viikon huoltoseisokki näkyi raskaana Neste Oilin toisen neljänneksen tuloksessa. Konsernin vertailukelpoinen liikevoitto toisella neljänneksellä oli 5 miljoonaa euroa, kun luku viime vuonna vastaavana aikana oli 47 miljoonaa euroa.
Neste Oilin toisen neljänneksen liikevaihto oli 2 576 miljoonaa euroa, mikä on lähes sama kuin vuotta aiemmin (2 592 milj.)
– Toteutimme Porvoon jalostamolla huhti-toukokuussa historiamme laajimman huoltoseisokin. Sillä oli luonnollisesti merkittävä negatiivinen vaikutus katsauskauden tulokseen. Uskon, että seisokki mahdollistaa Porvoon jalostamolle hyvän käyntivarmuuden seuraavaksi viideksi vuodeksi, toimitusjohtaja Matti Lievonen totesi torstaina osavuosituloksen julkistuksen yhteydessä.
Seisokin tulosvaikutuksen arvioidaan olevan 65 miljoonaa euroa verrattuna huhtikuussa ilmoitettuun 50 miljoonan euron arvioon. Ero johtuu toukokuun vahvemmista marginaaleista ja muutamasta ylimääräisestä huoltopäivästä.
Marginaalin vahvistumiseen vaikuttavat päätökseen saatu seisokki sekä odotettu talouskasvun jatkuminenLievonen uskoo, että Neste Oilin jalostusmarginaali paranee ”todennäköisesti nykyiseltä tasoltaan vuoden loppua kohden”.
– Marginaalin vahvistumiseen vaikuttavat päätökseen saatu seisokki sekä odotettu talouskasvun jatkuminen, joka kasvattaa erityisesti dieselin kysyntää. Tästä on hyötyä Öljytuotteet-liiketoiminnallemme, jonka toinen vuosipuolisko on todennäköisesti ensimmäistä vahvempi. Positiivista vaikutusta laimentavat kuitenkin varsin täydet varastot monilla markkinoilla.
Neste Oilin tammi-kesäkuun 2010 liikevaihto oli 5 301 miljoonaa euroa (4 645 milj.). Vertailukelpoinen liikevoitto oli 93 miljoonaa euroa (103 milj.), mikä sisältää helmikuussa saadun 47 miljoonan euron vakuutuskorvauksen ja Porvoon jalostamon huoltoseisokista aiheutuneen 65 miljoonan euron negatiivisen vaikutuksen huhti-toukokuussa.
Öljytuotteiden kuuden ensimmäisen kuukauden vertailukelpoinen liikevoitto oli 55 miljoonaa euroa (101 milj.), uusiutuvien polttoaineiden -40 miljoonaa euroa (-13 milj.), öljyn vähittäismyynnin 19 miljoonaa euroa (26 milj.) ja muut-segmentin 59 miljoonaa euroa (-13 milj.).
Investoinnit tammi-kesäkuussa olivat 564 miljoonaa euroa (384 milj.), josta 110 miljoonaa euroa liittyi Porvoon jalostamon huoltoseisokkiin.
Katsauksen mukaan jalostusmarginaalit heikkenivät huhtikuussa huolimatta jalostamoiden huoltoseisokeista aiheutuneista tuotannon rajoituksista. Marginaalit toipuivat toukokuussa halvemman raakaöljyn sekä Kiinan ja Yhdysvaltojen kasvavan dieselin kysynnän seurauksena.
Bensiinimarginaalit heikkenivät neljänneksen aikana huolimatta Yhdysvaltojen ajokauden alkamisesta. Korkeat raakaöljyn hinnat vetivät marginaaleja alaspäin huhtikuussa, vaikka supistuneesta tarjonnasta johtuen bensiinin hinnat olivatkin korkeimmillaan 18 kuukauteen.
Eri bioraaka-aineiden välinen hintaero oli hyvin pieni toisella neljänneksellä johtuen pääosin säähän liittyvistä seikoista. Ero on sittemmin kasvanut palmuöljytuotannon lisääntymisen ansiosta. Korkealaatuisen uusiutuvan dieselin hintapreemio perinteiseen dieseliin verrattuna säilyi hyvänä.
Neste Oil työllisti tammi-kesäkuussa keskimäärin 5 093 (5 328) henkilöä, joista 1 457 (1 293) työskenteli Suomen ulkopuolella eli yhtiön henkilöstö lisääntyi ulkomailla ja väheni Suomessa.
Suosituimmat
- (08:07) Kesko laajentaa Tarmolan K-supermarketia
- Haavisto kahvitteli puolimatkan krouvissa
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 528
- Useita Porvoon busseja kolarisumassa
- Kansanedustajilla erilaiset näkemykset bussiyhteyksistä eduskuntaan 28
- Yksi osoite, kaksi pitseriaa 3
- Nokkakolari tienmutkassa Kaarenkylässä 10
- Kesätöiden haku on täydessä vauhdissa
Uusimmat
- (08:07) Kesko laajentaa Tarmolan K-supermarketia
- (08:05) Runebergintortut palasivat päiväkoteihin
- (08:03) Moottoripyöränäyttelystä intoa tulevaan kauteen
- (08:00) Mestiksen mestari viihtyy Huntersin takalinjoilla
- (08:00) Kristillisyys ei sovi äideille
- Haavisto kahvitteli puolimatkan krouvissa
- Useita Porvoon busseja kolarisumassa
- Kansanedustajilla erilaiset näkemykset bussiyhteyksistä eduskuntaan 28
Uusimmat blogit ja kolumnit


Katso kestotilaajan klubiedut
Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Jokamiehen markkinat
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa sunnuntaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista. Klikkaa palveluun.


Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.


