PORVOO | Itä- Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistys ry on jättänyt Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen. Valitus koskee Porvoon kaupungin Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan tekemää päätöstä maa- ainesten ottamisluvasta Tolkkisten satama-alueella.
Valituksenalainen päätös tulee kumota ja louhintalupa tulee evätä kokonaisuudessaan.
Mikäli hallinto-oikeus ei vastoin yhdistyksen käsitystä katso aiheelliseksi perua maa-aineksen louhintalupaa koskevaa päätöstä, pitäisi päätös palauttaa uuteen käsittelyyn ja hallinto-oikeus edellyttää ympäristönvaikutusten lupamenettelyä.
Lupaa on haettu kallioaineksen ja pintamaan poistoon seitsemän vuoden aikana. Asetus edellyttää ympäristö-vaikutusten arviointimenettelyä, jos vuoden aikana louhintaan vähintään 200 000 m3. Tässä tapauksessa louhittu ainesmäärä ylittää yhdistyksen mukaan tämän.
Louhimisen ajoittaminen pitkälle aikavälille aiheuttaa tosiasiassa enemmän haittaa melu- ja pölyhaittojen ja liikenteen lisääntymisen vuoksi. Ajoittamista voidaan myös pitää tarkoituksena kiertää YVA- menettely.
Maakunta, sivu 6