Kliffa & Klubi ehdolla Suomen parhaaksi

Jessica Lindroos, Aaro Tukiainen, Tony Klemets ja Juho Tanska ovat pokanneet jo useita palkintoja, kuten Matkakiven maaliskuussa.

Outi Paappanen

PORVOO  |  Seitsemän kuukautta sitten Jokikadun ja Lundinkadun kulmaan avattu Kliffa & Klubi on ehdolla Suomen parhaaksi uudeksi cocktailbaariksi.

Bartenders ’Choice Awards on arvostettu, 2010 Ruotsissa perustettu kilpailu, joka laajentui tänä vuonna Norjaan, Suomeen ja Tanskaan. Kilpailussa on kymmenen kategoriaa ja voittajat julkistetaan Tukholmassa 17. joulukuuta.

– Tämä oli meille täydellinen yllätys. Kuulimme asiasta keskiviikkoiltana. Parasta tässä on se, että emme ole itse osallistuneet tähän, vaan ilmeisesti joku raadista on käynyt meillä asiakkaana, yrittäjäkvartetin Aaro Tukiainen kertoo.

– Kilpailu on todella kovatasoinen. On valtava kunnia päästä viiden joukkoon, olemme todella otettuja tästä. On hienoa huomata, että olimme oikeassa, kun vuosi sitten aloimme suunnitella Kliffa & Klubia ja mietimme, mitä Porvoosta puuttuu.

Tukiainen toteaa cocktailpuolen olevan todella kovassa nosteessa. Kliffa & Klubissa pysytellään tiiviisti ajan hermolla.

– Meillä on menossa jo kolmas cocktail-lista ja vaihdamme sen vielä kertaalleen tämän vuoden puolella. Meillä on todella huiput tyypit baarimestareina, kaikki kiitos ja kunnia heille, Tukiainen sanoo.

Bartenders ’Choice Awards -kilpailussa Kliffa & Klubin kanssa Suomen parhaan uuden cocktail-baarin tittelistä painivat helsinkiläinen Chapter, tamperelainen Tiima, helsinkiläinen Tislaamo sekä jyväskyläläinen DeLorean.

– Olemme todella kovassa seurassa. Jo pääsy viiden parhaan joukkoon on huikea juttu, Tukiainen sanoo.

Kliffa & Klubin ja viime vuonna avatun Kiva Café Streetfood Barin yrittäjäkvartetti Juho Tanska, Jessica Lindroos, Aaro Tukiainen ja Tony Klemets on palkittu työstään jo useita kertoja aikaisemminkin.

Written by:

Inka Töyrylä

Ota yhteyttä