Talousbloggaaja: Velallinen, säästä tuhat euroa

Paikalliset
Kommentoi 3

– Eihän tässä näin pitänyt käydä, korkeakoulutettu Markus Ossi parahti jäädessään kolmekymppisenä työttömäksi.

Työnantajan sopeutumiskoulutuksessa neuvottiin välttämään taloudellisia päätöksiä seuraavan kolmen kuukauden aikana. Irtisanotuille sanottiin, että shokissa tekee helposti vääriä ratkaisuja.

Mies oli ehtinyt kirjoittaa Penninvenyttäjän päiväkirjaa ja sen seuraajaa Tarkan markan blogia verkossa.

Opintolainan ja luottokorttivelat hän oli maksanut heti ensimmäisistä palkoista.

Blogissa antamiensa ohjeiden mukaisesti Ossi oli kerännyt muutaman kuukauden vararahaston, joka pelasti välittömältä taloudelliselta ahdingolta.

– Keskustelin aktiivisesti verkossa ja huomasin, että muillakin oli vastaavanlaisia tai jopa pahempia ongelmia. Verkosta sain vastauksia ja toisaalta pystyin antamaan muille neuvoja.

Nyt taloustieteilijän blogia lukevat niin sijoittamisesta ja vaurastumisesta kiinnostuneet miehet kuin arkisäästämisestä tietoa kaipaavat naiset.

Tarkasta markasta tuli lopulta hänen päätyönsä.

Ossi on pahoillaan velkakierteeseen joutuneiden ahdingosta.

Hän on hämmästynyt saamastaan kysymysten tulvasta.

– Vaikken ole velkaneuvoja, kysymyksiä satelee koko ajan. Pahoittelen velkaantuneiden kohtaloa ja ohjaan heidät oman kunnan velkaneuvontaan.

Miten itse toimisit, jos et voisi luottaa yhteiskunnan apuun?

Ossin mielestä velkakierrettä voisi käsitellä kuten alkoholismia.

Hän viittaa anonyymeihin velallisisiin debtorsanonymous.org. Sivustolta löytyy jo tietoa englannin kielellä ja espanjaksi. Suomeksi vastaavaa sivustoa ei ole vielä perustettu.

– Eihän alkoholistillekaan tarjota viinan tilalle olutta. Miksi velalliselle tarjotaan velkaa toisen tilalle?

 

Säästä ensin tuhat euroa. Maksa sen jälkeen velkasi pois yksi kerrallaan.”

Jos korkeakorkoisten lainojen kattamiseksi tarjotaan halpakorkoista järjestelylainaa, ei ongelmaa todellisuudessa ratkaista.

– Henkilö, joka on koukussa velanottoon, retkahtaa heti, kun hän pääsee pahimmasta pinteestä.

Tämä on huomattu esimerkiksi luottokorttilaskujen luvatussa maassa Yhdysvalloissa, joissa pikavipit ja muut pikalainat on kielletty 13 osavaltiossa.Ossi uskoo uskoo The Total Money Makeover -kirjan hätäkassan tehoavan.

Ensin on säästettävä tuhat euroa, jonka turvin uusia velkoja ei tarvitse ottaa. Summan eteen on paiskittava töitä.

– Myy tavaroitasi, palauta tölkkejä ja pulloja kauppaan, tee ylitöitä ja hanki kaksi tai kolme työtä.

Ossi ymmärtää, että ylimääräisen työn tekeminen saattaa tuntua epämukavalta.

– Työnteko tuntuu raskaalta, mutta työnteon ja ulosottomiehen välillä on tehtävä valinta.

Hätäkassan keräämisen jälkeen alkaa velan maksu.

Yleinen neuvo kuuluu, maksa ensin pois velat, joissa on korkein korko.

Ossi ehdottaa vaihtoehdoksi velkalumipallomenetelmää eli aloittamaan pienimmistä veloista.

Kun saat velka toisensa jälkeen tipautettua harteiltasi pois, koet onnistumisen iloa ja saat hyvän mielen, mikä auttaa jaksamaan. Uskot, että selviydyt veloistasi.

Lue aiheesta lisää: www.tarkkamarkka.com/blogi

Markus Ossin kirjavinkit

Ramit Sethi: I Will Teach You To Be Rich.

Soveltuu erityisesti valmistumassa oleville nuorille ammattilaisille, jotka haluavat alkaa säästää tulevaisuuttaan varten.
 

Andrew Tobias: The Only investment Guide You’ll Ever Need.

Yksi parhaita sijoituskirjoista.
 

Thomas J. Stanley and William D. Danko: The Millionaire Next Door.

Tässä kirjassa kerrotaan tutkimuksiin perustuen, miten amerikkalaisista miljonääreistä on tullut miljonäärejä. Vahvaa argumentointia säästäväisen elämäntavan ja pitkäjänteisyyden puolesta.
 

David Bach: Smart Couples Finish Rich.

Tämä kirja kertoo taloudenhallinnasta parisuhteessa. Monet muut raha-asioita käsittelevät kirjat eivät ota huomioon, että suuri osa ihmisistä elää parisuhteessa.
 

Dave Ramsey: Total Money Makeover.

Paras lukemani kirja veloista eroon pääsemiseen. Jotkut tämän kirjan ohjeista voivat aluksi vaikuttaa pelottavilta, mutta niin niiden kuuluukin. Jos olet velkavaikeuksissa luottokorttivelkojen, kulutusluottojen tai pikavippien vuoksi, en voi suositella tarpeeksi tämän kirjan lukemista. Tämä on kirja, josta sain ajatuksen asunnon ostamisesta käteisellä ja jossa selitetään velkalumipallo -periaate juurta jaksain.

3 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Heli Koivuniemi kuva
Heli Koivuniemi

Kommentit

7.11.2011 10:06

Tosi outoa, että kaveri jakaa neuvoja miten säästää ja samaan aikaan kaverin nettisivut on täynnä pikavippimainoksia ja kertoo mitkä on parhaita pikavippifirmoja.

7.11.2011 10:36

Outoja ovat jututkin :-)

7.11.2011 12:56

Maksoi ensimmäisistä ( viimeisistä?) palkoistaan opintolainansa ja luottokorttivelkansa sekä keräsi muutaman kuukauden vararahaston. Oli Ossilla melk tuntuvat tulot, pienet lainat, pienet velat, pienet rahastot ja pienet menot,

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.