Eva Biaudet toivottaisi maahanmuuttajien isoäiditkin tervetulleiksi

Paikalliset
Kommentoi 28

UUSIMAA | Rkp:n presidenttiehdokas Eva Biaudet ei ymmärrä maahanmuuttoon kohdistuvaa pelkoa.

– Näkisin pikemmin, että tuntisimme iloa siitä, että joku haluaa nähdä Suomen mahdollisena paikkana elää ja rakentaa yhteisöä.

Pelkona on pikemminkin se, että ammattitaitoinen työväki ei halua tulla Suomeen, jos asenteet eivät ole suotuisat. Tulijoita tarvitaan, jotta hyvinvointivaltion kriisistä selvitään.

Työperäinen maahanmuutto ei ole kuitenkaan ainoa ratkaisu väestön ikääntymisen mukanaan tuomiin haasteisiin.

– Tulevaisuudessa hyvinvoinnin takaamisessa keskeistä on se, miten ihmiset voivat jaksaa työelämässä kauemmin.

Biaudet haluaisi kannustaa kokeilemaan erilaisia työnteon malleja ja ottamaan erilaiset elämäntilanteet entistä paremmin huomioon. Esimerkkinä Biaudet nostaa esiin vuorotyön uudenlaisen jaksottamisen mallin, jossa ollaan kolme päivää töissä ja kolme päivää vapaalla.

Työn perässä muuttaneiden pitäisi saada tuoda perheensä tullessaan.

– Kenenkään ei pitäisi olla pakotettu jättämään lapsiaan kotiin Filippiineille tai Thaimaahan, jos tulee tänne töihin. Se on mielestäni julmaa ja tuhoisaa.

Biaudet toivottaisi maahanmuuttajien perheet tervetulleiksi isovanhempia myöden.

– Isovanhemmat ovat näkymätön voimavara, jota ei voi korvata millään palvelulla.

– On hölmöläisten hommaa purkaa olemassa olevia sosiaalisia verkostoja, jotka ovat olleet meille suomalaisillekin tärkeitä.

28 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Elina Laiho kuva
Elina Laiho

Kommentit

30.11.2011 10:43

Vastustan ehdottomasti, koska en saanut omaa äitiäni kotikaupunkiini. Ensin täytyy hoitaa omat läheiset ja vanhukset, sitten vasta ulkomaalaiset.

30.11.2011 11:41

Ei siinä mitään pelkoa tunneta, vaan syvää ihmettelyä minkä takia tänne rahdattu porukka sijoittuu Kelan etuuksien saajiksi ja tähän joukkoon pitäisi nyt saada lisäksi isoäidit. Eikö riitä, että ollaan jo nyt lompsa levällään Etelä-Eurooppaan yhteisvastuun nimissä ilman että sieltäkään on mitään vastinetta rahoille tulossa?

30.11.2011 11:41

Biaudet ei ymmärrä rahasta mitään. Maahanmuuttoa vastustetaan nimenomaan sen vuoksi, että meidän elätettäväksemme ja hoivattavaksemme tulee väkeä, joka ei osallistu työelämään. Töihin tuleminen Suomeen on OK. Ajatelkaa, miten hienoa työtä Steven Elop on tehnyt Nokiassa.

30.11.2011 16:13

No en lähtisi keulimaan Elopin aikaansaannoksilla kaveri on erikoisverotuksen piirissä ja nokia ajetaan alas.

Evalla ei tunnu kaikki inkkarit olevan kanootissa, työperäinen ok sossuperäinen maahanmuutto seis välittömästi

30.11.2011 22:58

Et huomannut tekstissäni ironiaa. Ehkä siinä on myös katkeruutta, koska olen Nokian pienomistaja. Elop on köyhdyttänyt minua. Olisi saanut jäädä miekkonen suureen länteen.

30.11.2011 11:50

Mielikuvitusmaailmassa kun elää ja kaiken saanut hopeatarjottimella, ei ole mitään hajua realiteeteistä täällä. Ärsyttää jos yksikään äänestää tätä vaaleissa.

30.11.2011 12:11

Onko Biubaudetilla budjettivastuuta? minkälaisia numeroita hän esittää?

30.11.2011 12:12

Eva snälla, sluta snacka skit!

30.11.2011 12:13

maahanmuuttaja = eriasia kuin pakolainen, nyt niitä kuuluisia valoja tauluun puuronmussuttajat.

30.11.2011 14:13

Maahanmuuttajan kohdalla tulee toteutua terve huoltosuhde joko avioliiton tai työperusteisen maahanmuuton perusteella. Viisumilla maahan jäävä, eli viranomaisia erehdyttävä hlö on myös maahanmuuttaja, yleensä sosioekonomisista syistä. Hlö joka jättää kotimaansa ei ole oikeutettu eikä tarkoitettu saamaan lähisukuansa uuteen kotimaahan ydinperheeksi. Isovanhempien tuominen ei missään suhteessa ole relevanttia koska sosiaaliturvan maksamiseen he eivät ole osallistuneet. Työssä käyvien lasten laskennalliset verotulot eivät kata aiheutuneita kuluja yhteiskunnalle. Vapaamatkustajia on maassa tarpeeksi lähialueiden yhteiskuntakokeilujen jäljiltä - omia unohtamatta positiivisessa tai negatiivisessa mielessä.

Perhesiteen perusteella tulee jo tarpeeksi epäterveen ja olemattoman huoltosuhteen omaavaa väkeä. Integroituminen ei useinkaan kiinnosta ja työllistyminen on täten vaikeaa. Puoliso on jo valmiiksi riippuvainen sosiaalituista mutta puoliso on saatava samasta kulttuuripiiristä. Hyvinvointiyhteiskunta houkuttaa ja mini katsoo esim. jo oleskeluluvan saatuaan omaavansa oikeudet kutsua ketä tahtoo. Monet myös jäävät lupien umpeuduttua, vaikka kutsujan tulisi vastata että kutsuttu palaa.

Koulutustaso on lähtömaassa usein olematon ja täten hyödytön realisoitavaksi.
Kouluttamatonta väkeä varten on kehitysapu lähtömaassa. Koulutusvientiä toteutetaan ja EU-ulkopuolelta tuleville on ilmainen koulutus. Em. on myös aikansa elänyt ja tarpeeton katsoen oman nuorison työllistymisvaikeuksia. Samoista työpaikoista kilpaillaan EU-alueella. Osa koulutuksen saaneista pakosti jää sosiaalisten tulonsiirtojen varaan eli hyödyttömiksi maahanmuuttajiksi.

Maahanmuuttajia kannattaa täsmäkouluttaa ja myös maksaa riittävästi ja työllistää mukana muuttavat. Ettei tarvitse lukea lehdistä työluvilla tulleiden ihmisten perheiden karkoituksista. Tai työluvalla tulleet tulevat yksinään ja perhe perässä jos tulotaso riittää, kuten nytkin. Rahasta ja oikeudenmukaisuudesta veronmaksajaa kohtaan on kysymys. Vapaamatkustajia ei yhteiskunta tarvitse, maahanmuuttaja voi aina vierailla kotimaassaan tai lähettää osan palkastaan.

30.11.2011 12:55

hoh hoijaa...

30.11.2011 13:07

Eva Biaudet asuu Erottajalla 220 neliön luksusasunnossa. Naapurustossa ei asu ainuttakaan maahanmuuttajaa Afrikasta, ei myöskään isoäitejä. Miksei Biaudet majoita näitä isoäitejä omaan kotiinsa? Tilaahan hänellä riittää.

30.11.2011 14:29

"Kenenkään ei pitäisi olla pakotettu jättämään lapsiaan kotiin Filippiineille tai Thaimaahan, jos tulee tänne töihin. Se on mielestäni julmaa ja tuhoisaa."
Eikä pakotetakkaan, koska ei ole pakko tulla töihin.

" Isovanhemmat ovat näkymätön voimavara, jota ei voi korvata millään palvelulla."
“The invisible and the non-existent look very much alike.”
― Delos Banning McKown

30.11.2011 18:00

"maahanmuuttaja = eriasia kuin pakolainen, nyt niitä kuuluisia valoja tauluun puuronmussuttajat."

Jos työtätekeville maahanmuuttajille, siis sille toivotulle väelle, sallitaan isoäitien maahantuonti (tekemään töitä?), se on pakko sallia myös sille 24-vuotiaalle pariskunnalle, joilla on 10 omaa lasta ja 40 kasvattilasta. Sen jälkeen kun näille "omille lapsille" ja "kasvattilapsille" löytyykin yllättäen omat vanhemmat, yleensä kansalaisuuden vahvistamisen jälkeen, myös heidän perheensä ja "lapset", sekä "kasvattilapset" saavat oikeuden muuttaa tänne. Biaudet haluaisi myös heidän isovanhemmat tänne eläkkeelle.

EB on eronnut todellisuudesta jo aikaa sitten. Hän on uskomattoman naivi, joka ei ole paljon elämää nähnyt, kun ei ymmärrä millainen paratiisi Suomi on parasiiteille. Opinnot olisi myös hyvä suorittaa loppuun, ettei tarvitsisi poikkeuslaeilla valita virkaan 30 pätevän ihmisen joukosta sitä ainoaa, joka ei täytä viran hoitamiseen laissa määriteltyjä kelpoisuusvaatimuksia.

30.11.2011 20:09

Lisää vaan sosiaalihuollon elättejä Suomeen. Kyllä ne typerät finskaspråkit maksaa. Ja me vaan nauretaan niille luksusalueiltamme. Mehän ei muutenkaan veroja makseta suomeen kun kierrätetään ne firmojemme kautta paratiiseihin.

1.12.2011 00:08

Suomessa on jo omiakin työttömiä lähes 20% ,, ja kokoajan irtisanotaan lisää.. miksi hemmetissä pitää roudata lisää elätettäviä tänne.. (lasken työttömiksi nekin jotka on laitettu pakko opiskelemaan mm. työnhakua sekä jotka ovat pakotettu palkattomaan työkokeiluun ym.)
Kaikenlaisella älyntasolla sitä pääseekin meillä pressa ehdokkaaksi... onneksi se jää vaan ehdokkuuteen..
Olisi kiva nähä tuo bidee elämässä peruspäivärahalla pari vuotta ilman omaisuutta , ja pakotettuna etsimään töitä..

1.12.2011 11:28

Sääli, että Biaudet ei lue näitä kommentteja edes...

1.12.2011 12:09

Moni teistä omii hyvin musta valkoisen mailmankuvan (sellaisen jonka kehittyy meillä ihmisillä n. 4 -5 vuoden iässä).
Ei kukaan väitä että nyt tulisi hyysätä ulkomaalaisia enemmän kun suomalaisia! Tietenkin Suomen tulisi hoitaa kotimaan asiat järjestykseen. Mutta meiän (suomalaisten) tulisi MYÖS kantaa vastuumme yleismailmallisesti! Suomi kun ei ole yksin maanpäällä.
Mailman köhyys, ekologinen tila ja sodat ovat myös uhka Suomelle. Sentakia Suomen pitäisi näissä asioissa toimia yhteisvatuullisesti. Se EI tarkoita että heitetään suomalaiset roskiin. Suomella kun on varaa ja mahdollisuus ja jopa pakko toimia koko mailman parhaaksi

3.1.2012 11:12

"Leena Paasimäki: Moni teistä omii hyvin musta valkoisen mailmankuvan (sellaisen jonka kehittyy meillä ihmisillä n. 4 -5 vuoden iässä).
Ei kukaan väitä että nyt tulisi hyysätä ulkomaalaisia enemmän kun suomalaisia! Tietenkin Suomen tulisi hoitaa kotimaan asiat järjestykseen. Mutta meiän (suomalaisten) tulisi MYÖS kantaa vastuumme yleismailmallisesti! Suomi kun ei ole yksin maanpäällä.
Mailman köhyys, ekologinen tila ja sodat ovat myös uhka Suomelle. Sentakia Suomen pitäisi näissä asioissa toimia yhteisvatuullisesti. Se EI tarkoita että heitetään suomalaiset roskiin. Suomella kun on varaa ja mahdollisuus ja jopa pakko toimia koko mailman parhaaksi"

Olen samaa mieltä, kuin Leena Paasimäkikin.

Näissä vihamielisissä kommenteissa puhutaan yleensä asian vierestä, tietämättä itse asioista yhtään mitään!

Kyllä meidän pitää olla yhteisvastuullisia omalta osaltamme kuten muidenkin.

Suomi ei ole tosiaankaan yksin, meillä on paljon kansainvälistä toimintaa ja yrityksiä. Emme voi sulkeutua pois maailmasta. En halua asua uudessa "Pohjois-Koreassa"!

Muistataan vain kuinka paljon sotalapsia meiltä meni Ruotsiin ja kuinka paljon apua Suomikin on aikanaan saanut.

Ruotsinkielisten halveksiminenkin on lapsellista ja ennakkoluuloista höpinää.

Inhimillisyys ei todellakaan ole rikos.

1.12.2011 13:03

Meillä ei ole minkäänlaista vastuuta muusta maailmasta. Vapaaehtoiset lahjoittakoon rahansa pitkin maailmaa. Muille asia ei kuulu.

Nykyinen elitistinen humanismi on kuvottavaa. Maailmaa parannetaan muiden rahoilla seurauksista ja maksajien mielipiteistä piittaamatta. Kaiken lisäksi maailmanparantajat kehtaavat palkita itsensä ruhtinaallisesti samasta kassasta, eli verovaroista.

Biaudet on malliesimerkki kiintiöiden kielteisestä vaikutuksesta. Sukupuolen, kielen ja puoluetaustan avulla edennyt nainen, jonka kykyjen raja on tullut vastaan aikaa sitten. Ei kykene hahmottamaan toimintansa seurauksia tai aiheutuneita kustannuksia ja siksi ei suostu niistä myöskään keskustelemaan. Toimittajat silittävät myötäkarvaan, vaikka varmasti vähintää osa ymmärtää tilanteen. Ahneuden, itsekkyyden, ideologian ja feminismin tuhoisa liitto. Nykyinen media ajaa itsensä historian sivuraiteelle.

5.12.2011 09:55

Rkp-läiset eivät hyväksy edes suomalaisia ahvenanmaalle eikä rantakylille missä pyörittävät omaa sisäpiiriään.
Varsinaista suvaitsemattomuutta ja rasismia Rkp-läisillä.
Rantaruotsalaiset vois itsekin alkaa kotoutumaan pikku hiljaa.

3.1.2012 11:23

Täällä Ahvenanmaalla ei ole edes RKP-puoluetta, meillä on omat puolueet, joten tekstisi on tietämätöntä ja ennakkoluuloista höpinää.

Sitäpaitsi myös ahvenanmaalaiset ovat suomalaisia.

Mielestäni kirjoittaja "Silmät auki" itse on käpertynyt omaan tietämättömyyteensä eikä näe maailmaa omilta ennakkoluuloiltaan, eli nimimerkiksi sopisi paremmin "Silmät kiinni".

Olen huomannut manner-Suomessa aivan samanlaista vihaa ruotsinkielisiä kohtaan kuin pieni vähemmistö tuntee suomenkielisiä kohtaan täällä. Mutta täällä he eivät ole aivan niin suurisuisia ja -äänisiä eivätkä niin rumapuheisiakaan kuin mantereenruotsinkielisiä vihaavat.

Itse olen muuttanut tänne kuusi vuotta sitten, ja olen politiikassa mukana, olen kuntani lautakunnissa ja ollut jopa valtuustossa varajäsenenä. Minut on siis toivotettu tervetulleeksi tähän yhteiskuntaan, vaikka olenkin suomenkielinen, ja melko uusi täällä. Olin asunut täällä reilut kaksi vuotta, kun jo pääsin luottamustehtäviin kuntaani sekä puolueeni ylempiin toimintaelimiin.

Olen täysin suomenkielisestä perheestä, asunut vuosia Ruotsissa, kouluruotsin avulla oppinut kunnolla kielen siellä. Nyt toimin molemmilla kielillä yhtä hyvin, vaikka suomen kieli onkin se tunnekieli.

Rasistisuus tai ennakkoluuloisuus on ikävää, ja sellainen ihminen jää monesta paitsi juuri sen takia.

7.12.2011 03:22

Kyllä suomeen tarvitaan maahanmuuttajia,työvoimapula on jo nyt tosiasia.Eeva Biaudet on siinä oikeassa vaikka olemme eri puolueista,itse kannatan vihreitä arvomaailmoja.Toivotan tervetulleeksi siis kaikki maahanmuuttajat ja heidän omaiset.

7.12.2011 10:59

Kertoisit vielä millä alalla työvoimapula on!

7.12.2011 11:29

Hoitoalalla on.

7.12.2011 13:51

Hoitoalalla on tällä hetkellä vähän pulaa työntekijöistä. Jos ja kun julkinen talous tasapainotetaan, tämä pula on todennäköisesti ohi.
Hoitoalan "työvoimapula" hoidetaan kouluttamalla. Mistään ei tule valmiita alan työntekijöitä.
Myös työttömiä voisi kouluttaa, en ymmärrä asennetta jonka mukaan "työvoimapula" hoidetaan ainoastaan lisäämällä maahanmuttoa. Onko tarkoitus, että suomalaiset muuttavat muualle?

7.12.2011 18:21

Työvoimapulaa hoitoalan lisäksi on ainakin siivous- ja keittöalalla. Vaikka maailma muuttuu, jotkut asiat pysyvät. Vessat pitää siivota, puuroa keittää, astiat tiskata, vaipat vaihtaa vanhuksilta yms. Ei Enstolta tai Nokialta irtisanotut niitä töitä halua, vai haluaako?

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.