PORVOO | Lauantaista on kehkeytymässä hyvä ilta. Hyvää musiikkia ja hyvää tunnelmaa, lupaavat järjestäjät.
Unohtamatta myöskään hyväntekeväisyyttä. Hyvä ilta -konsertin tuotto ohjataan projektiin, jonka tavoitteena on auttaa ihmiskaupan uhreiksi joutuneita albanialaistyttöjä ja -naisia integroitumaan yhteiskuntaan ja oman elämänsä alkuun heidän lähtiessään turvakodista tai vankilasta. Projektin takana on Fida, kristillinen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö.
Hyvä ilta -konsertin järjestää nyt kolmatta kertaa Porvoon helluntaiseurakunta puuhamiehenään Jim Hakola.
– Viime vuonna sali oli täysi ja meillä on kovat odotukset myös tämän vuotiselta konsertilta. Konsertin juontaa Pekka Laukkarinen, joka tuo omalla olemuksellaan välitöntä fiilistä. Luomme Grandin lavalle olohuonemaisen lavastuksen ja esiintyjät kertoilevat joululauluihin liittyviä tarinoita. Yleisöllä on vapaus laulaa mukana, Jim Hakola sanoo.