Uudenvuoden toivomus

Olen varmaan ymmärtänyt asian väärin, mutta minusta on hankalaa esittää uudenvuoden lupauksia. Yleensä ne antavat uudelle vuodelle vain huonon alun. Siellä sitä sitten kulkee ja yrittää olla tekemättä niitä asioita, joista pitää. Elämä on tavallista kurjempaa. Vähitellen lipsuu lupauksestaan ja huono omatunto iskee. Siitä seuraa, ettei enää iloitse paheistaan. Pahe ilman iloa on aivan kauheaa. Melkein kauheampaa kuin kaikki ympärillä olevat hyveelliset ja hurskastelevat kanssaihmiset tipattomine tammikuineen ja muine väkinäisine lupauksineen.

Olen siksi siirtynyt lupauksista uudenvuoden toivomuksiin. Tai itse asiassa vain yhteen. Toivominen on herkkyyttä vaativa asia, ja siinä isottelu ei ole hyväksi. Liian vaatimaton ei saa olla, koska silloin toivomuksesta ei ole hyötyä. Mutta jokainen tietää mitä tapahtuu, jos on liian ahne.

Minulla on siksi yksi keskisuuri toivomus uudelle vuodelle. Toivon, että Suomessa ruvettaisiin keskustelemaan. Toivon, että keskusteltaisiin ihan oikeasti. Että jokainen perustelisi mielipiteensä mahdollisimman hyvin, ja sen jälkeen olisi vastapuolen asia keksiä hyviä vasta-argumentteja. Että ei aina vain oltaisi jotain mieltä. Ja varsinkaan ei oltaisi jotain mieltä asioista, jotka eivät ole mielipideasioita.

Toivon näin koska luulen, että maailman ja yhteiskunnan kehitys ainakin jossain määrin riippuu meidän ihmisten tekemistä päätöksistä. Haluaisin sellaisia päätöksiä, jotka perustuvat hyvin analysoituun tietoon ja kokemukseen ja jotka ovat käyneet loogisesti kestävän kilpailun muiden ajatusten kanssa. Lopputulos on silloin luultavasti parempi kuin silloin, kun toimintamme määräytyy mutupohjalta tehtyjen päätösten mukaan, tai sen mukaan, kuka huutaa kovimmin.

Keskusteleminen ei ole niin yksinkertainen asia kuin saattaisi luulla. Se on taito ja tapa, joka voi unohtua niin kuin vanhat kansantaidot unohtuvat, kuten villan karstaaminen tai tervanpoltto tai monet muut entiset jokamiehen taidot. Kun ne kerran unohtuvat, niiden uudelleen opetteleminen vie aikansa ja on vaikeaa.

Median nykykehitys on vienyt siihen suuntaan, että keskustelemisen taito on vaarassa unohtua.

Olemme menossa tilanteeseen, jolloin vastustajansa selättäminen hyvin perustelluilla väitteillä ei enää ole tärkeää. Poliittisen kannatuksen saamiseen riittää usein se, että on nokkela ja osaa yksinkertaistaa, riippumatta siitä, ovatko asiat sellaisia, että niitä voi yksinkertaistaa. Albert Einstein sanoi kerran: ”Everything should be made as simple as possible, but not simpler”. Eli kaikki asiat pitää esittää mahdollisimman yksinkertaisella tavalla, mutta ei liian yksinkertaisesti.

Median nykylogiikan mukaan kaikkeen pitää saada vauhtia ja dramaturgiaa. Jotta media olisi taloudellisesti kannattavaa, sen on löydettävä mahdollisimman laaja kohdeyleisö. Suuremman yleisön tavoittelussa ovat helposti sulavat tuotteet yleistyneet ja raskassoutuisempi aineisto heitetty yli laidan. Kun televisiossa kolmekymmentä vuotta sitten saattoi perustella asiansa jopa kolme minuuttia yhtä soittoa, niin nykyään minuutinkin puheenvuoro tuntuu oudon pitkältä.

Uudenvuoden toivomukseni on siis se, että entiset työtoverini mediassa palauttaisivat keskustelun sen ansaitsemalle kunniapaikalle. Presidenttiehdokkailta vaadittaisiin kunnollisia ja perusteltuja kannanottoja. Heille annettaisiin mahdollisuudet murskata vastustajiensa argumentit, jos niistä löytyy heikkouksia. Ja heille annettaisiin aikaa.

Kuulostaa tylsältä ja vanhanaikaiselta? Mahdollisesti jopa mahdottomalta? Tämä olikin vain toivomus. Välillä toivon myös suurta lottovoittoa. Siinäkin menestys on ollut vaatimaton.

Kirjoittaja on Emäsalossa asuva toimittaja.