Lönnfors odottaa päätöstä telakan tulevaisuudesta

Tähän ei kukaan haluaisi veneensä potkurin joutuvan, koska siinä on vain pohjakosketuksen saaneita rikkoutuneita potkureita, kertoo Herbert Lönnfors.

Juha Perämäki

Telakan verstaasta löytyy kaikenlaista veneiden kunnostukseen liittyvää.

Juha Perämäki

Tuulen tuivertaessa talvisäilytyksessä olevat veneet odottavat kevättä ja vesille pääsyä.

Juha Perämäki

PORVOO | Meren rannalla Hamarin Höylääjäntiellä on telakka-alue, joka on ollut siellä kauemmin kuin vuonna 1931 syntynyt Herbert ”Häbä” Lönnfors jaksaa muistaa.

– Eklöfillä oli täällä telakka jo ennen minua, kertoo Lönnfors.

T:mi H R Lönnforsin telakalla on kesäisin venepaikkoja ja laitureita vuokrattavana ja talvella veneitä talvisäilytyksessä. Telakalla on myös iso kappale vanhan merikarhun omaa henkilöhistoriaakin.

– Tuo 12,5 metrinen Riku on tehty ammattikäyttöön. Se on yli 30 vuotta vanha. Runko on rakennettu Pellingissä ja kone, moottori ja hytit tässä pihamaalla. Siinä on Hiab-nosturi, hän kertoo ylpeyttä äänessään.

– Riku on Uisko. Olin sillä hommissa Merenkulkuhallituksen väylätyötä tekemässä. Asensimme merimerkkejä.

Myös kaksi hänen pojistaan oli työssä merellä hänen kanssaan.

– Merenkulkuhallituksen hommat alkoivat kesällä 1982, sen ja kesän 1983 oli poikani Dan mukana hommissa. Kesät 1984–1987oli puolestaan poikani Simo mukana apumiehenä, tarkentaa Lönnfors.

Hamarin telakan vuokrasopimus on katkolla. Sen jatkosta käydään neuvotteluja kaupungin kanssa.

Telakan maa-alueella on myös viime kesänä tehty maaperätutkimuksia.

– Tutkimuksessa ilmeni paikoittain jäämiä, ei ympäristölle haitallisesti asti eikä vaadi toimenpiteitä niin kauan kun toiminta säilyy sellaisenaan, kertoo tytär Minna Lönnfors.

Häbä Lönnforsin harras toivomus on, että hänen poikansa pystyisivät jatkamaan telakkatoimintaa.

– Työkalut ja tällaiset on rakennettu. Ne menee hukkaan, jos joku ei jatka, hän huomauttaa.

– Poikani Simo on sanonut, että hän ei jatka, ellei hän saa pitkäaikaista sopimusta, ja poikani Dani on vähän samaa mieltä.

Porvoon kaupunki on luvannut selvittää vuokrasopimuksen jatkotilannetta tämän talven aikana. Alue oli alunperin kaavoitettu teollisuusalueeksi.

– Tänä talvena aikovat selvittää. Tämä telakka ei elätä useita perheitä, mutta yhden perheen se elättää, tietää Lönnfors.

Hän asuu vanhassa puutalossa, jonka hänen isänsä on rakentanut.

– Olen koko ikäni asunut täällä, hän kertoo.

Hänellä on viisi lasta, yksi tytär ja neljä poikaa. Hänen vaimonsa Seija menehtyi 78 vuoden ikäisenä vuonna 2010, peräti 58 yhteisen avioliittovuoden jälkeen.

Pihan perällä olevalla verstaalla on tehty paljon työtä.

- Sotien jälkeen alkoi toiminta täällä pihapiirissä. Minulla oli aikoinaan rakennustoimintaa verstaalla täällä pihalla, ja kaksi, kolme äijää oli töissä. Se toiminta on päättynyt pikku hiljalleen.

Aluksi hän rakensi muun muassa ovia ja ikkunoita, ja 1960-luvulla hän innostui veneistä. Hän rakensi ensin Optimistijollia helsinkiläisen tukun tilauksesta, sitten Vasamia ja Vikloja. (UM 17.1. 2001).

Mainetta hän saavutti erityisesti 505:n valmistajana.

- Rakensin aika paljon niitä, hän kertoo.

Tarkkoja määriä rakentamistaan veneistä hän ei kerro, vaan naurahtaa, että eihän maajussikaan kerro lehmiensä määrää.

Telakkatoiminta alkoi vasta myöhemmin.

– Se tuli kuvioihin puolivahingossa. Matkustaja-alus oli ajanut kylkensä auki, ja se piti saada keula ylös.

– Eklöf oli siinä telakka-alueella ja pyysin, että saisin ottaa aluksen siihen. Minulla oli sopimus siinä viisi vuotta, ja rakennus- sekä korjaustoimintaa.

Vakuutusyhtiöt lähettivät hänelle veneitä korjattavaksi, ja työtä riitti kesät talvet.

Hän oli yhteen aikaan veiston opettajana Myllymäen koulussa talvisin, ja kesällä verstaalla.

– Veneitä tuli ihan noin vaan. Vakuutusyhtiöt tarjosivat, ja veneitä piti hakea ympäri Suomen, hän muistelee.

Tällä hetkellä veneet ovat pääosin hänen päässään, näin talvisaikaan ei ole mitään erityistä rakennustoimintaa. Sekä talvi että hänen verrattain korkea ikänsä hidastavat veneiden parissa työskentelyä.

– Tänä vuonna on ollut erikoinen talvi, hän huomauttaa.

– Mietin, miten ne veneet pärjäävät siellä tuulessa ja nousuvedessä.

Lönnforsilla on myös huoli hänen elämäntyönsä jatkumisesta.

– En usko, että pojat jatkavat käsityöperinnettä, hän huomauttaa.

– Nykyisin he kouluttavat venerakennusta suomenkielellä Haminassa ja Loviisassa, Lönnfors tietää.

Veneiden rakennus ei enää ole samalla tavalla käsityötä kuten aiemmin.

– Veneenrakennus on muuttunut. Lasikuituveneet ja alumiiniveneet ovat nyt muotia. Nykyisin veneitä rakentavat isot yhtiöt, ja käsityö on jäänyt vähemmälle. En ole oikein tyytyväinen lasikuituveneisiin.

Kun hän katsoo taakseen pitkää uraansa veneiden ja käsityön parissa, hän ei osaa sanoa, mikä olisi ollut kaikkein parasta aikaa hänen elämässään.

– Koko homma on ollut merkityksellistä, hän summaa.

Hän ei olisi osannut pienenä poikana kuvitellakaan, millaisen elämäntyön hän tulee tekemään.

– Elämä on vienyt mukanaan. Eikö se ole samanlaista jokaisella? hän tiedustelee.

Written by:

Eija Quinlan

Ota yhteyttä