Holmin talossa maisteltiin Hatten-Kratteneita ja vasikankielipasteijoita

Kulttuuri
Kommentoi

PORVOO | Holmin talossa saatiin viikonloppuna todeta, että kahvilan ja museon yhdistäminen ei olisi lainkaan huono idea. Lovisa Laguksen Kahvi-Huone 1700-luvun muotileivonnaisineen houkutteli lauantaina ainakin kolmesataa kävijää. Kahvila palveli myös sunnuntaina, joten kävijämääräksi kirjattiin varsin mukavat lukemat.

Museonjohtaja Merja Herranen uumoili, että vastaavanlainen kahvihuone voitaisiin pistää pystyyn toistamiseenkin. Seuraavalla kerralla vaikkapa 1800-luvun herkuin. Toisaalta Kaisa Varin 1700-luvulta peräisin olevassa keittokirjassa, joka tunnetaan ensimmäisenä kunnon keittokirjana, joka oli porvaristonkin saatavilla, riittää reseptejä kokeiltavaksi.

Käyttäjän Outi Paappanen kuva
Outi Paappanen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.