PORVOO | Porvoolaisen tuottaja Outi Rousun tuottama elokuva Tähtitaivas talon yllä kisaa Pohjoismaiden tärkeimmästä elokuvapalkinnosta Göteborgissa.
Saara Cantellin uusi elokuva Tähtitaivas talon yllä on valittu ainoana suomalaisena elokuvana arvostetun Göteborgin kansainvälisen elokuvafestivaalin kilpasarjaan. Göteborgin kansainvälisillä elokuvajuhlilla jaettava Dragon Award Best Nordic Film -palkinto on elokuva-alan rahallisesti suurimpia tunnustuksia ja se on arvoltaan noin miljoona ruotsin kruunua eli noin 100 000 euroa. Göteborgin festivaali järjestetään 27.1.-6.2.. Tähtitaivas talon yllä –elokuva esitetään festivaaleilla helmikuussa kolmena päivänä.
Outi Rousun lisäksi elokuvassa on muitakin kytköksiä itäiselle Uudellemaalle: Elokuva on kuvattu Pornaisissa ja pääosassa on muun muassa Sipoosta kotoisin oleva ja Pernajassa mökillään viihtyvä Irina Björklund. Elokuva kuvattiin kokonaan Pornaisissa vanhalla maatilalla Halkian kylässä syys-lokakuussa 2011.
Tähtitaivas talon yllä on tarina yhden suvun naisten elämästä, äideistä ja tyttäristä. Se on tarina siitä, miten äitien valinnat – ja vaietut salaisuudet – vaikuttavat tyttäriin. Samalla se käsittelee, niin kuin ohjaaja Saara Cantellin palkittu elokuva Kohtaamisia, valitsemisen ja vastuun teemoja. Miten paljon ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa elämänsä suuntaan? Kuinka pitkälle olemme vapaita valitsemaan ja kuinka paljon kasvatuksen ja ympäristön tuoma arvomaailma vaikuttaa valintaamme? Ja missä määrin kohtalomme lopulta on ihmisen pyrkimysten ulottumattomissa? Tarinan pääosassa on kolme naista Salla (Elin Petersdottir), Tuulikki (Meri Nenonen) ja Saima (Irina Björklund). Heidän tarinoissa elokuva liikkuu kolmessa aikakaudessa – nykyajassa, vuodessa 1978 ja jatkosodan aikana 1942. Naisten elämäntilanteet tuovat kunkin naisen oman elämänsä taitekohtaan, jossa on valittava oma tie. Millaisia valintoja naiset tekevät, ja miten heidän valintansa vaikuttaa omaan tyttäreen, seuraavaan sukupolveen.