Siiri Enorantaa houkuttelee kielletty rakkaus

PORVOO | Runeberg-lounaalla kirjailija Siiri Enoranta pyysi anteeksi ruotsin kielen taitamattomuuttaan  –  ja tuntui olevan asiasta oikeasti pahoillaan. Nuori nainen hymyili sisäänpäin ja katseli tohinaa otsatukkansa alta.

Sovittaessa haastattelusta hänen kotonaan, Enoranta vastaa puhelimeen lapsekkaalla äänellä. Puolilta päivin sopii oikein hyvin, hän ehtii käydä aamupäivällä hiihtämässä.

– Ostin tänä talvena sukset, vaikka olen aina vihannut hiihtoa. Liikuntatunneilla heitin metsään päästyäni sukset pois ja kävelin omia reittejäni. Kirjoittaminen vaatii vastapainoksi kuitenkin liikuntaa ja lumessa on melko vaikea juosta. Kotiovelta pääsee viidessä minuutissa ladulle, Enoranta kertoo.

Se on yksi syy, miksi syntyjään tamperelainen Siiri Enoranta ei halua muuttaa Helsinkiin. Toinen on se, että pääkaupunki on iso ja kylmä. Ja Siiri taas pieni ja eskapismiin taipuvainen. Jo lapsena ujo tarkkailija.

– Esikoiskirjani ja Finlandia Junior -ehdokkuuden mukanaan tuoma huomio ja julkisuus pelotti ja ahdisti. En ole koskaan välittänyt huomion keskipisteenä olemisesta ja olin lehdistötilaisuudessa aivan paniikissa. Tämän kirjailijaprosessin aikana olen saanut lisää esiintymisvarmuutta, kasvanut ja tullut fiksummaksi. Silti pidän itseäni edelleen kakarana, Enoranta hymyilee.

Kirjailijanuran alku ei ole kuitenkaan ollut aivan vaatimaton. Esikoistaan Siiri Enoranta alkoi kirjoittaa jo vuonna 2005 ”perusteettomassa itseluottamuksen puuskassaan”. 2009 julkaistu fantasiaseikkailu Omenmean vallanhaltija, päätyikin ehdolle Finlandia Junior -palkinnon saajaksi. Sitä seurannut Nukkuu lapsi viallinen -sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon ja viimeksi julkaisu Gisellen kuolema on ehdokkaana parhaillaan käynnissä olevassa Runeberg-kirjallisuuskilpailussa.

Elokuussa Enorannalta on tulossa jälleen uusi kirja  –  fantasiamaailmoihin palaava Painajaisten lintukoto.

– Odotan, koska tulee täysi teilaus. Tiedän, että kirja on hyvä, mutta pidän jalat maassa. Jossain vaiheessa tulee väistämättä eteen tilanne, että kirjani ei saa samanlaista huomiota kuin aiemmat. Se on vain pystyttävä käsittelemään. Tunnen olevani etuoikeutettu. Niin paljon julkaistaan hyviä kirjoja, jotka eivät saa huomiota, Enoranta sanoo.

Seuraavakin käsikirjoitus on jo tekeillä, mutta se on vielä hajanainen. Ensin pitäisi saada valmiiksi yliopiston ranskan kielen kanditutkielma, jonka edistyminen laahaa. Enoranta tutkii rakkauden ilmenemistä vertailemalla Marguerite Durasin romaania Kesäsade ja elokuvaa Lapset (Les Enfants).

– Lukiosta kirjoitin kolme ällää ja kaksi eetä, olin tunnollinen ja ahkera. Yliopistossa olen ollut itselleni armollisempi. En jahtaa parhaita mahdollisia arvosanoja, eivät ne ketään enää myöhemmin kiinnosta. Gradun tekemisen jätän suosiolla. Kolmen viikon joululomalla olisi ollut aikaa miettiä kandia, mutta söin suklaata ja luin kirjoja, Enoranta hymähtää.

Olohuoneen pöydällä lojuu kannet levällään Vladimir Nabokovin kirjoittama sukutarina Ada. Siiri Enorantaa kiinnostaa erityisesti kielletty rakkaus.

Gisellen kuolema on ihastuttanut kirjabloggareita. Monet kertovat ahmaisseensa sen yhdeltä istumalta  –  mikä ei sinänsä vaadi suurta ponnistusta, sillä kirja on hyvin kompakti paketti. Enorannan tyyliä ja tarinan kuljetusta on kiitelty vuolaasti, mutta kirjan aihe on ollut hieman vaikeammin nieltävissä. Jotkut eivät ole saaneet karistettua vastenmielistä tunnetta lukiessaan tarinaa eteenpäin.

Miksi? Nyt seuraa juonipaljastus. Koska siskon ja veljen välinen romanttinen  –  ja eroottinen  –  rakkaus on väärinvastenmielistäinhottavaa. Vaikka aihe ei kirjallisuudessa uusi olekaan, elävässä elämässä se on tabu. Tosin shokeeraaminen ei ollut Enorannalla mielessä, kun hän alkoi kasvattaa novelliaan kirjaksi.

– Insesti tuossa muodossaan ei ole minulle tabu, vaikka se voikin olla monille raju aihe. Jos kirjani henkilöt olisivat olemassa, erityisesti minua kiukuttaisi ratkaisu, jonka he lopussa tekevät. Siinä mielessä sisarten välisen rakkauden voi ajatella olevan väärin, että heidän lapsensa eivät ehkä synny terveinä. Sen sijaan en näe mitään pahaa erillään kasvaneiden sisarusten välisessä romanttisessa suhteessa, Enoranta sanoo.

Siiri Enoranta ei haaveile matkustamisesta, toisin kuin suuri osa nuorista aikuisista. Oikeastaan hän vihaa sitä, vaikka reissasikin viime vuonna kaikkiaan viidessä eri maassa. Espanjaan vaihto-opiskeluun hän ei olisi halunnut lähteä, mutta jokin sanoi, että mentävä on.

Tuolla reissulla sattui jotain ihmeellistä.

– Erasmus-juttu ei oikein purrut minuun. Muut ryyppäsivät ja tunsin olevani niin yksin. Eräänä päivänä kävin kansainvälisten asioiden toimistolla kahden ranskalaisen vaihto-opiskelijan kanssa. Samaan aikaan toimistolla oli myös Uudesta-Seelannista saapunut Madeleine kahden italialaisen opiskelijan kanssa. He etsivät neljättä jakamaan kämpän kanssaan. Virkailija pisti meidän saman katon alle ja ystävystyimme Madeleinen kanssa välittömästi. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Olimme niin bestiksiä kuin vain voi olla  –  tällaista ei ole tapahtunut ala-asteen jälkeen. Kiersimme Kreikkaa ja Portugalia, ja kävin hänen luonaan Hollannissa, missä hän opiskelee taidehistoriaa, Enoranta kertoo.

Alkavalla viikolla Madeleine saapuu muutamaksi päiväksi Suomeen. Siiri Enoranta aikoo viedä hänet ainakin mummolaan Ruovedelle.

– Suklaata kuluu varmasti paljon, Enoranta naurahtaa.