Tasavallan presidentti ei päätä vanhustenhuollosta, ei eurooppalaisten talousongelmien ratkaisusta eikä Euroopan vakautusmekanismista tai Kreikan rahantarpeesta, ei kuntauudistuksesta, ei veroista tai eläkkeistä, ei puolustusvoimain ylipäällikkönä edes puolustusmäärärahoista tai varuskunnista. Tämä on hyvä meidän kaikkien muistaa, vaikka jotkut ehdokkaat vaalitenteissä ja torinkulmissa näistä asioista jatkuvasti puhuvatkin.
Maalle valitaan valtaoikeuksiltaan karsittu valtiopäämies, jota kuitenkin kipeästi tarvitaan sekä arvojohtajana että kansainvälisenä johtajapersoonana sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa että, entistä enemmän, Suomen edustajana vientimme ja ulkomaankauppamme edistäjänä ja keskeisten valtiosuhteiden ylläpitäjänä.
***
- Kanssaihmisistä välittäminen, ihmisoikeuksien ja elämän ainutkertaisuuden vaalinta.
- Eheän elämän puitteiden rakentaminen, kaikki rajat ylittävän yhteistyön toteuttaminen.
- Suomalaisen työn ja yrittäjyyden, niiden vaikuttavuuden ja merkityksen ymmärtäminen jokaisen suomalaisen kannalta kotimaassa sekä koko maamme kannalta kansainvälisessä kaupassa ja muuttuvassa toimintaympäristössä.
- Itsellinen, ei-puoluekeskeinen ajattelu ja kestäviin arvoihin tukeutuva johtaminen.
- Suunnan osoittaminen ja linjan näyttäminen, totunnaisen kyseenalaistaminen ja tulevaisuuteen katsominen sekä tulevan hahmottamisen kyky.
- Sanojen ja tekojen, arvojen ja toiminnan kiinteästä yhteydestä huolehtiminen sekä kaikessa työssä ja kaikissa tehtävissä vahvan moraalisen ja eettisen otteen säilyttäminen.
- Yhteistoiminnan ja vastuun korostaminen yhteisössä ja yksilöiden tasolla.
- Kaikkinaisen syrjäytymisen ehkäisy ja erilaisuuden kunnioittaminen.
- Kestävän kehityksen, yhteisen ympäristömme reunaehtojen tunnistaminen ja luonnon moninaisuuden vaalinta.
- Edustuksellisen demokratian ja parlamentarismin toteutumisen tukeminen.
Tuonkaltaisia ominaisuuksia ja toimintatapoja realistisen talousajattelun lisäksi toivoisin olevan tämän päivän poliitikoilla ja päättäjillä. Tuollaisia lähtökohtia edellytän itseltäni. Presidenttiehdokkaallani Sauli Niinistöllä tiedän niitä olevan.
Itsenäisen Suomen ja maamme itsenäisten kansalaisten puolesta työskentelemään tarvitaan avarasti ja itsenäisesti ajatteleva presidentti.
***
Kun presidentinvaalitapa on, ainakin toistaiseksi, suora kansanvaali, on parasta, että heti ensimmäisellä kierroksella kukin äänestäjä antaa äänensä omalle ehdokkaalleen.
Demokratiassa ja suorassa kansanvaalissa on oman äänen antaminen heti omalle ehdokkaalle selkeä ja eteenpäin vievä, rehti kannanotto. Minkäänlaista taktikointia ei kannata harrastaa, jos haluaa turvata oman ehdokkaan menestymisen heti ensimmäisellä kierroksella.
Joten eiköhän käydä kukin mielihalujemme mukaisesti valitsemassa heti ja suoraan maalle hyvä presidentti.
Toinen äänestyspäivä häämöttää tarvittaessa Runeberginpäivänä. Kyllä tietysti silloinkin kelpaa Porvoossa iloita ja liputtaa.
Kirjoittaja on porvoolainen maakuntaneuvos ja kahdesti valittu presidentin valitsijamieheksi.