Prossinsinisinä hohtavat meriasterit

KRISTIINANKAUPUNKI | Pronssisina hohtavia sinisiä meriastereita, alati muuttuvaa merta, aaltoja, pienten jalkojen kipitystä pehmeällä ruohomatolla.

Runoilija Kurt Högnäsin Runeberg-kirjallisuuspalkinnon ehdokasteoksen De bronsblå solarna aiheet tuntuvat tänään kaukaisilta: Tuuli tuiskuttaa taivaalta satelevaa lunta vasten kasvoja ja kesäparatiisin sijaan voisi Kristiinankaupungista runoilla talven ihmemaana. Jääkannen alla uinuu yksi Högnäsin runojen keskeisistä elementeistä: meri.

– Olen aina asunut veden äärellä. Meressä kiehtoo meren suuruus, se on muuttuva luonnonaines. Aina on jotain meren takana, jonne kaivata, Högnäs perustelee viehtymystään mereen.

Muutoinkin Högnäs ammentaa teoksiinsa voiman luonnosta.

Aina on jotain meren takana, jonne kaivata.

– Olen aina viihtynyt luonnossa ja mietiskellyt paljon. Yksinäisyys ei häiritse minua, on antoisaa miettiä suuria kysymyksiä, elämää ja elämän tarkoitusta. Olen tyypiltäni mietiskelijä.

Kurt Högnäsillä on takanaan pitkä ura. Ensimmäisen runoteoksensa hän julkaisi vuonna 1955. Tuolloin Högnäs opiskeli englantia, saksaa, latinaa ja estetiikkaa Helsingissä.

– Olin jo kauan halunnut ruveta kirjailijaksi, mutta tiedostin, ettei runoilijana voi elättää perhettä, hän kertoo.

Näin Högnäs päätti hankkia itselleen myös toisen ammatin. Hän opiskeli opettajaksi ja toimi kielten opettajana koulussa. Opettajuus ja runoilijuus kulkivat rinta rinnan, mutta näiden kahden ammatin yhdistäminen ei ollut ongelmatonta.

– Yritin pitää urat täysin erillään. Opettajana piti olla luja, siinä en voinut viljellä pehmeitä ja herkkiä puolia.

Yksinäisyys ei häiritse minua, on antoisaa miettiä suuria kysymyksiä, elämää ja elämän tarkoitusta.

Opettajan työ oli niin kokonaisvaltaista, että Högnäs jätti kirjoittamisen kokonaan 13 vuodeksi.

– Vuonna 1972 rupesin taas kirjoittamaan.

Högnäsille oli alusta pitäen selvää se, että kirjallisuuden lajeista juuri runous on hänen lajinsa.

– Ehkä aavistin, että runo sopii minulle parhaiten. En ole kertoja tai monisanainen mies, hän luonnehtii.

Proosalyriikan – jota De bronsblå solarnakin edustaa – Högnäs löysi vuonna 1979 ja tunsi sen heti omakseen.

– Olimme tehneet matkan Italiaan ja huomasin, että saamani vaikutelmat sopisivat siihen tyyliin. Oli mukava ajatus, että saisi samaan tekstiin mahtumaan sekä proosan että lyriikan. Muistan tapahtumat usein maisemana.

Vuosikymmenet ovat muuttaneet tyyliä vain hiukan.

– Tyylini on muuttunut vuosien varrella ehkä siinä, että se on hiukan yksinkertaistunut. En ole enää yhtä monisanainen kuin alussa.

Eikä Runeberg-ehdokkaana oleva De bronsblå solarna ole poikkeus.

– Tämä teos ei ole erilainen, ainakaan kriitikkojen mukaan. Ja voin hyvin yhtyä siihen, Högnäs toteaa.

Meren ja luonnon lisäksi De bronsblå solarnassa keskeisessä roolissa ovat lapset.

– On tärkeätä, että löytyy lapsen avoin mieli, että kykenee ihmettelemään. Lapsen maailma on tietyssä määrin rajatonta. Minussa on vielä lapsenmieltä jäljellä, ehkä jossain mielessä olen vanha lapsi, hän nauraa.

Högnäs on itse saanut seurata neljän oman poikansa kasvua ja seitsemän lapsenlapsen.

Myös elämän suurin menetys liittyy omiin lapsiin. Parikymmentä vuotta sitten hänen nuorin poikansa kuoli 25-vuotiaana.

– Hän oli hyvin herkkä, eikä kestänyt elää, Högnäs huokaisee.

Högnäs ottaa runoteoksiinsa vaikutuksia matkoiltaan ja vaikka suurimmaksi osaksi Runeberg-ehdokasteos De bronsblå solarna on syntynyt kotona Kristiinankaupungissa ja kesähuvilalla Närpiössä, vilahtaa teksteissä välähdyksiä myös Kreikan saaristosta, Ateenasta ja Kanarian saarilta.

Tällä hetkellä teossa on runoteos, jonka kuvat ammentuvat Mexicon Oaxacasta. Högnäs oleskeli Mexicossa vaimonsa kanssa yhteensä neljä kuukautta, kun hän pääsi työskentelemään taiteilijoille tarkoitettuun työhuoneeseen.

– Se oli suuri elämys, suorastaan rakastan Mexicoa, hän ylistää.

Yhtä runoteosta Högnäs kirjoittaa kolme, neljä vuotta.

– Nyt alkaa olla jo vähän kiire. Olen täyttänyt jo 80 vuotta, ihmisen elinikä ei kuitenkaan ole niin pitkä. Mutta niin pitkään kuin pää toimii, on tärkeää jatkaa. Kirjoittaminen on nautinto, ei vain vaivalloista työtä.

– Elämä on aivan fantastista, vaikka paljon on ollut suruja ja menetyksiä, Högnäs hymyilee.

Runeberg-palkinnon voittaja selviää Runebergin päivänä 5. helmikuuta. Voittajaa haastatellaan Porvoon pääkirjastossa klo 14. Kurt Högnäsin lisäksi ehdolla ovat Ralf Andtbackan Magnetmemoarerna, Birgitta Bouchtin Tusenblad, en kvinna som snubblar, Siiri Enorannan Gisellen kuolema, Pauliina Haasjoen Aallonmurtaja, Katja Ketun Kätilö, Joni Pyysalon Ja muita novelleja ja Essi Tammimaan Paljain käsin.