PORVOO | Miekkailua vasta kolme vuotta harrastanut vuonna 1996 syntynyt Samuli von Bagh on saanut jälleen hyvää menestystä. Porvoon Miekkailijoita edustava lahjakas nuori voitti nyt alle 17-vuotiaiden sarjassa SM-pronssia.
Kalvalla miekkaillut von Bagh osoitti hallitsevan lajin hyvin, sillä kolmas sija ei tullut vain yhden kisan perusteella. Hänen taidot ovat kehittyneet huimasti, sillä tuloksiin laskettiin kauden kilpailuiden yhteistulokset.
Helsingissä voitettu SM-pronssi oivana osoituksena, että kunto on kohdillaan. Samalla von Bagh varmisti sen, että hän matkustaa myös edustamaan Suomea EM-kisoihin. Kroatian Porecissa 29.2-9.3. pidettävät kisat ovat porvoolaiselle ensimmäiset isot kisat.
Samulin edustuspaikka arvokisoissa on myös ensimmäinen Porvoon Miekkailijoille.
Nuorta urheilijaa miekkailussa viehättää sen nopeus ja räväkkyys. Voi haastaa vastustajan ja voittaa tiukatkin kamppailut.
– Miekkailu on rankka laji ja hieno laji. Tykkään käydä kisoissa ja harjoitella hyvin.
Porvoossa on hänestä hyviä harjoitusvastustajia, joten hyvää treeniä saa täällä.
Naisten T17-sarjassa porvoolainen Bodil Stenvall onnistui hyvin ja sijoittui SM-kisoissa yhdeksänneksi.
Miekkailun SM-kilpailut Helsingissä
P17 1. Markus Kyllönen Habda, 2. Axel NeerGaard EM, 3. Samuli von Bagh PM.
T17 1. Ilona Syvälä Habda, ... 9. Bodil Stenvall PM.