Kommentit
Saisikohan tämän kirjoittajan loanheitot estettyä samalla tavalla kuin hänen julkaisemansa "lehdet". Eli tarra jossa lukee EI MAINOKSIA. Tai sen digitaalinen vastine EI KATKERAN PIKKUSIELUN RUKUTTAMISIA.
Kyllä Uusimaa näyttää kenen joukoissa seisoo kun tällaista julkaisee.
LG:lle:
"Taitaa se koira älähtää johon kalikka kalahtaa".
Mahtavaa on myös tämä naiviisuus, jossa verrataan ulko-ovessa olevaa EI MAINOKSIA
tarraa INTERNET:iin. Eli jos et edes jaksa sitä tarraa liimaa, niin pyydä joku sitten avaamaan sinulle ne asiat mitä haluat kuulla.
Järki myös ennen tunnetta. Varsinkin kirjoittaessa.
”Sitoutumattomassa” lehdessä täytyy Lehtiyhtymän vastaavan pöötoimittajan saada kirjoittaa vaikka puuta heinää. Siitähän hän palkkansa saa. Ja onhan Suomessa vasemmiston aikanaan aikaansaama sanomisen, kirjottamisen ja mielipiteen vapaus.
Pietilähän työkseen provosoi. Kaikki mielipiteet, jotka poikkeavat kokoomuslaisesta tai Pietilän ajattelusta, ovat Pietilän käyttövoimana, ja toisenlaisia mielipiteitä esittävät Pietilän mollauksen kohteina. Tällä kertaa Tuomioja, Hautala ja Urpilainen.
Urpilainen näyttää yksin (Pietilän mukaan) vastaavan maan hallituksen talouslinjasta, ja Haavisto yksin vuosina 1995-99 Lipposen ensimmäisen hallituksen ympäristönsuojelulinjauksista.
Lue ja omaksu, A-P Pietilä, ilmastonmuutokseen perehtyneitä tiedeihmisiä.
Haavistoko määräsi, että routasuojauksia vähennetään?
Niinistö on onnistuneesti pressanvaalikeskusteluissa kieltämättä ominut kokonaan itselleen sen, miten Suomi selviytyi 90-luvun lamasta. Eilen illalla (2.2.) hän palasi asiaan ainakin kolmannen kerran (kaikkia tv-tenttejä en ole katsonut).
Minun näkemykseni on, että Lipposen ”sateenkaarihallitukset” eivät olisi onnistuneet kaikissa talouden tasapainotuksissa (vittaan Lipponen I:n tekemiin leikkauksiin ja linjauksiin), ja Suomen saamisessa kasvu-uralle, ellei Lipponen olisi ollut noiden hallitusten pääministerinä. Perustan tietoni niihin ”taustakeskusteluihin”, joita tuolloin (varsinkin vuosina 1995-96) käytiin. Olin jonkun verran mukana niissä keskusteluissa; esimerkiksi A-P Pietilää ei näkynyt niissä.
90-luvun lamasta selvittiin varmaankin monen eri tekijän ansiosta. Henkilöluettelo, jotka niihin aikoihin remmissä olivat, ei ole lyhyt: Lipponen, Aho, Niinistö, Viinanen, lukuisat muut ministerit ja etujärjestöpamput. Eikä vähiten nousuvauhtia lisännyt Nokia, jonka kasvu alkoi ja joka toi Suomeen valtaisat määrät työpaikkoja, verotuloja, omaisuutta - ja henkisen itsetunnon kasvun.
Tuohon Koskivuon luetteloon voi lisätä Lipposen "sateenkaarihallitusten" ministerit ja puolueensa; kuten Haavisto ja Andersson, vihreät ja vasemmistoliiton.
Mutta luottamuksen "rakensi" Lipponen. Luottamus tuo kasvua; kasvu luo luottamusta jne.
Lue HS 6.2.2012 kakkossivun kirjoitus Ruotsin taloustilanteesta.
****
Onnittelut Sauli Niinistölle, vaikka presidentin vaikuttamismahdollisuksia uudessa 1.3.2012 voimaan tulevassa laissa on vähennetty merkittävästi. Innokkain puuhastelija vaikuttamismahdollisuuksien kaventamisessa viime vuosina on ollut Kokoomus. Ilmeisesti Katainen aikoo olla pitkäaikainen pääministeri.
""Myös vihreän politiikan seurauksista on uskallettava puhua. Pekka Haavisto toimi ympäristöministerinä 1995–1999, jolloin Suomen pahimmaksi uhaksi määriteltiin ilmastonmuutos.""
Vuonna 2011 kuitenkin huomattiin että Suomen pahin uhka vihreiden jälkeen onkin Kokoomusvetoinen hallitus.
"
Perusmarinat siitä, että ministeri Wallin on hoitanut tehtävänsä hyvin ja sovitun mukaisesti ihmetyttää suuresti! Ministerin PITÄÄ olla kykenevä ja kyvykäs toimimaan!
Mikäs ministeri se sellanen on, joka ei asioihin millää lailla vaikuta. Wallin hoiti hommansa. Perushappamia kommentteja populisteilta riittä. Olisitte menny hallitukseen niinku lupasitte äänestäjillenne, vaan ei, suksitte oppositioon. Mutta ei se populistinen happamuus olisi kyllä hallituksessa onnistunutkaan!
No tässä varuskuntien lakkautusasiassa on se hyvä puoli, että nyt sissihenkisten itärajan suojelijoiden harjoitukset saadaan autenttisiksi. Telttavuorokausia ropisee lähes koko asepalvelusaajan päivästä päivään. Siellä voi opetella rakentamaan korsunkin ja kaivamaan kunnon puolustusasemat. Liikkuvat pienet itsenäiset yksiköt ja hajautetut ase- ja ammusvarastot selviävät nykyistä sotateknologiaa vastaan kriisiaikoina. Ennakkoon tiedustellut kiinteät kohteet, mm. Dragsvikin kasarmit ja varikot, tuhotaan sodan viiden ensimmäisen minuutin aikana ohjuksilla ja lentokalustolla mahdollisien hyökkääjien toimesta.
Nyt se paljon mainostettu maanpuolustushenki esiin.
Veijo E. voi nyt mennä fiilistelemään pohjoiskarjalan korpeen, korsuun tai telttaan, karkottamaan vainolainen happamilla jorinoilla vaikka uralille saakka!
Suurimmat peruspurnarit ovat suurimpia raukkoja tosipaikan tulessa!
Nurmiporat asento! Valitus perseeseen ja itäsuomen metsiin MARS!
















