PORVOO | Ilmatieteenlaitoksen jääpalvelun jääasiantuntija Patrick Eriksson ei ehdoin tahdoin jäille lähtisi. Eikä hän suosittele sitä kenellekään muullekaan.
– Jään laatu on etenkin rannan tuntumassa hyvin vaihtelevaa. Se voi olla jopa vaarallisen petollista, Eriksson sanoo.
– Keskemmällä jää kestää kyllä. Mutta milläs sinne pääset, hän jatkaa.
Kuulostaa nurinkuriselta.
Ensimmäisenä rantojen läheisyyteen muodostunut jää on Erikssonin mukaan jäänyt heikoksi.
– Jää ei ehtinyt vahvistua ennen lumen tuloa. Paksu, kuohkea kerros kuivaa lunta eristää niin paljon, ettei heikko kohvajää juurikaan vahvistu edes näillä keleillä, Eriksson sanoo.
Lue lisää torstain Uusimaasta.