PORVOO | Porvoon Taidetehdas sai vuodenvaihteessa 18 500 euroa Veikkauksen voittovaroista käytettäväksi kulttuurimatkailun tuotteistamiseen.
Porvoon Event Factoryn toimitusjohtaja ja Taidetehtaan säätiön asiamies Susanne Dahlqvist kertoo, että mainittuja tuotteita nähdään jo Taidetehtaan avajaisviikolla sekä myöhemmin syksyllä, jolloin ensi-iltansa saa näytelmä, jonka tarinat on kerätty Taidetehtaan entisiltä työntekijöiltä. Muita kulttuurimatkailun tuotteita ovat draamaopastukset ja kokouspalvelut.
– Tuotteita on parhaillaan työn alla kaikkiaan kymmenkunta, Dahlqvist kertoo.