Metallifirman työtilat tuhoutuivat Monninkylässä

Paikalliset
Kommentoi

ASKOLA| Metallirakenteita valmistavan yrityksen käyttämän teollisuushallin sisäosat tuhoutuivat tulipalossa Askolan Monninkylässä torstaina. Pelastuslaitos sai tulipalosta hälytyksen iltapäivällä ennen viittä.

– Samassa hallissa oli toimitilat metallifirmalle ja autokorjaamolle. Tulipalo alkoi metallifirman tiloista ja tuhosi ne sisäpuolelta kokonaan, kertoo palomestari Mika Siitonen torstai-iltana.

Sammutustöihin osallistuivat Askolan palokunta, Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksiköitä Sipoosta ja Porvoosta, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksiköitä Mäntsälästä ja Pornaisista, sekä Pukkilan palokunta ja Kerkkoon Vpk. Jälkisammutustöihin liittyi mukaan myös Saksalan Vpk.

Palomestari Siitonen luonnehti hallin kärsimiä vahinkoja mittaviksi.

– Yrityksen liiketoimintatilojen lisäksi hallissa paloi pakettiauto, kuorma-auto ja kolme moottoripyörää, hän totesi.

– Kyseessä oli syystäkin suuri hälytys.

Tulipalossa ei sattunut henkilövahinkoja.

– Työntekijät olivat ennättäneet lähteä töistä kotiin, mutta yksi heistä palasi takaisin. Hänestä oli suuri apu sammutustöissä, sillä hän tunsi paikat, Siitonen kiittelee.

Palomestarin mukaan hallin palosyyn tutkinta pääsee alkamaan perjantaina.

Käyttäjän Janne Kallio kuva
Janne Kallio

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.