Rakkaudesta Porvooseen

Parisuhteessa sanotaan olevan kolme vaihetta. Rakastuminen, itsenäistyminen ja rakkausvaihe. Kolme vuotta sitten pyyhkäisimme pääkaupungin pölyt harteiltamme ja aloitimme elämämme idyllisessä pikkukaupungissa.

Ensimmäiset viikot kävelin Porvoon kaduilla kuin leijuen. Aurinko paistoi, linnut liversivät, fasaaniherra rääkyi ja naapurit tervehtivät – ei Helsingissä vaan. Kaikki oli lähellä: kaunis luonto, joki, vanha kaupunki, loistoravintolat ja monipuolinen kulttuuritarjonta.

Rakastuin Porvooseen. Olin saapunut paratiisiin. Kuten kaikissa paratiiseissa, myös täällä luikertelivat omat käärmeensä: Prisma-keskustelut, Mannerheiminkadun K-Citymarketin ruokottoman ruma kulma, innokkaat parkkipirkot ja sisäänpäin kääntyneet äitipiirit. Rakkaus rakoili. Oli vaikea löytää ystäviä. Kiersimme pyörällä leikkipuistoja ja selitin 2,5-vuotiaalle, että en tiedä, missä kaikki lapset ovat. En tiedä, mistä löydämme sinulle kavereita. En tiedä, mistä löydämme minulle kavereita. Täällä ei ole ketään!

Helsingissä arkeen oli kuulunut päivittäinen vierailu puistotädillä. Kun esikoinen leikki ikätovereittensa kanssa, minä kävin kaupassa tai tein töitä. Arvokas oma hetki, henkireikä. Iltapäivällä saatoimme piipahtaa leikkipuistossa, jossa riitti aina menoa ja meininkiä.

Porvoossa sosiaalinen elämämme koostui kahtena päivänä viikossa Kaivokadun perhekahvilassa vierailusta – jos päiväunet sattuivat oikeaan kohtaan. Kiitos Annen ja Tiinan, tunsimme aina olomme tervetulleiksi sinne. Itsenäistymisvaiheessa huomataan usein, ettei kumppani olekaan se, joksi häntä aluksi luulimme. Porvoo ei ollutkaan täydellinen.

Kun päiväkoti alkoi, elämä normalisoitui. Astuimme rakkausvaiheeseen, jossa kohdataan ja hyväksytään toinen sellaisena kuin se on. Porvoo on sekoitus sekopäitä, luovia taitureita, homeisia päiväkoteja, hitaasti lämpiäviä paikallisia, upeaa uutta ja vanhaa, mokaan menneitä päätöksiä ja punaisia ranta-aittoja. Lapset saivat kavereita – minä myös. Käärmeet pysyivät koloissaan: en enää tökkinyt silmääni K-Citymarketin kulmaan, jokirannan Prismaa ei tullut ja keskustaan pystytettiin Muumi-puisto. Siellä on aina joku! Jos ei lapsia, niin muhinoivia teinejä.

Kun sain töitä Porvoosta, oli valmis vakituiseen suhteeseen. Tuli aika jakaa vastuita. Maksan veroja, en roskaa, osallistun tilaisuuksiin, suosin paikallista ja pidän huolta, että vietämme aikaa yhdessä.

Porvoo saisi ottaa kyllä enemmän vastuuta lastenhoidosta. Järjestää päiväkoti- ja koulutilat, joissa ei kärsitä sisäilmaongelmista.

Kunhan se asia hoituisi, olisin valmis elinikäiseen suhteeseen.

Kommentit (1)

Kommentit

Me tultiin ja rakastuttiin 3 vuotta sitten. Ensin "avoliitossa" asumisoikeusasunnossa, nyt suhde Porvooseen vakiintuu, ollaan ostettu oma asunto. Porvoo on osoittautunut loisto "tyypiksi". Tänne jäämme.
Edelleen ihana paikka, palvelu missä tahansa vertaansa vailla. Työmatkat on Helsinkiin pitkät ja kalliit. Jaksamme, koska eläkeikä häämöttää.
Syntyperäisenä helsinkiläisenä en kaipaa takaisin ruuhkiin, huonoon ilmanlaatuun ja kalliiseen, tiiviiseen asumiseen.

Savua

Merja Forsman

Kirjoittaja on porvoolainen toimittaja, KTM ja Luomutsi-bloggari.