Tähän aikaan vuodesta useassa perheessä jännitetään yliopistojen ja korkeakoulujen pääsykokeita.

Monen nuoren tulevaisuus riippuu kokeiden tuloksesta. On uskomatonta, että pääsykokeista on tehty niin tärkeät, kun miltei jokainen niihin osallistuva on tehnyt myös ylioppilaskokeen.

Nuoret kokeiden kohteena

0 kommenttia Lisää kommentti

Sampo Terho on hyvin tyytyväinen kun uusi alkoholilaki hyväksyttiin. PS omassa web-lehdessä Suomen Uutiset: Terho on hyvin iloinen että laki hyväksyttiin, hän on sitä mieltä että lakiuudistus vastaa erinomaisesti perussuomalaisten tavoitteita.

PS:n tavoite saavutettu

0 kommenttia Lisää kommentti

Otto kysyy minulta "missä ns. kotouttaminen on onnistunut?" (UM 23.5.) No mutta, esimerkiksi Porvoossa. Lukuisia esimerkkejä hyvin toteutuneesta kotoutumisesta löytyy täältäkin, ja monelta muulta paikkakunnalta Suomessa.

Kaksi kommenttia

0 kommenttia Lisää kommentti

Porvoon sairaalan kohtalonhetket ovat käsillä. Pitkin viikkoa on saatu lukea sekä uutisia että kannanottoja synnytysosaston lakkauttamisen puolesta ja sitä vastaan.

Osa keskustelijoista on sitä mieltä, että synnytysten on säilyttävä Porvoossa siitä huolimatta, että tuhannen synnytyksen vuosiraja ei täyty.

Pääkirjoitus: Sairaalan kohtalonhetket

0 kommenttia Lisää kommentti