”Lopullinen ratkaisu”

Ministeri Jan Vapaavuori purjehtii hymyssä suin valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokoukseen 20. marraskuuta 2012 kello 10.

– Minulla on ratkaisu, joka varmistaa tavoitteemme toteutumisen. Kutsuisin sitä jopa lopulliseksi ratkaisuksi, hihkuu ministeri Vapaavuori.

Ministeri heittää muistion pöydälle. Muistion kannessa on suuret punaiset kirjaimet STX.

– Kun kaadamme tämän kaupan, niin telakat saadaan nurin. Se merkitsee vihdoinkin koko suomalaisen teollisuuden loppua, todistaa ministeri Vapaavuori.

Syvän hiljaisuuden katkaisee ministeri Lauri Ihalainen:

– Millä perusteella me voimme kaataa tämän loistoristeilijän kaupan? Eihän siihen löydy lakipykäliä, johon voisimme vedota. Mitä sanomme niille 23 000 telakan työntekijälle?

– Tietenkin EU. EU:n taakse voimme aina mennä. Kun EU kieltää ja käskee, niin voimme väittää, että yritimme kaikkemme pelastaaksemme telakat, vakuuttaa ministeri Vapaavuori.

– Tilataan nyt samppanjaa, koska olemme tekemässä viimeistä iskua ja toteuttamassa suomalaisen teollisuuden lopullista ratkaisua, vaativat muut TalPotin jäsenet.

Edellä kuvattu tarina on tietenkin fiktiota, vai onko sittenkään? Lopputulema on kuitenkin se, että hallitus teki Suomen historian suurimman teollisuus-, työllisyys- ja talouspoliittisen emämunauksen, kun ei myöntänyt 50 miljoonan käyttöpääomalainaa STX:lle.

Olkoon hallituksen nimi tästedes Karmeiden kompromissien koalitio.”

Koskaan ei tule enää millekään hallitukselle tällaista mahdollisuutta. Yhdellä päätöksellä olisi voitu pelastaa 23 000 teollisuuden työpaikkaa.

Tällainen on käsittämätöntä tohelointia ja tunarointia. On muistettava totuus. Kysymyksessä oli laina eikä tuki. Hätäpäissään hallitusrintama yhdessä ex-ministeri Mauri Pekkarisen kanssa perustelee 50 miljoonan euron lainan epäämistä nyt sillä, etteivät halua riskeerata veronmaksajien rahoja.

Tällä 50 miljoonan euron lainalla olisi saatu 1,8 miljardin euron kaupat sinetöityä ja varmistettua työtä 23 000 ihmiselle vuosiksi eteenpäin. Semmoinen riski se olisi ollut, koska Royal Caribbean oli neuvotellut vain Turun telakan kanssa.

Euro-valuutan tukiprojektiin on laitettu riihikuivia viisisatasia suomalaisten rahaa niin paljon, että sillä olisi saanut hoidettua 1 000 risteilijävippiä.

Kaiken tämän valossa on nykyinen hallitus kastettava uudelleen. Olkoon nimesi tästä eteenpäin ”Karmeiden kompromissien koalitio”.

Kommentit (79)

Kommentit

Artikkeli: "Tällä 50 miljoonan euron lainalla olisi saatu 1,8 miljardin euron kaupat sinetöityä ja varmistettua työtä 23 000 ihmiselle vuosiksi eteenpäin. "

Taitaa maksaa jotain se työttömiksi jääneiden telakkatyöläisten elättäminenkin työttömyyskorvauksilla ja muilla tulonsiirroilla.

Järkimies

Brysselissä meni työväki lakkoon. Kituuttavat vajaan 19 t€:n palkalla aivan toimeentulon rajamailla. Demokratian ja läpinäkyvyyden esikuva - EU- komissio - kertoo, että liikojen kyselyiden vuoksi he eivät aio aukaista virkamiestensä palkkatasoja:)

H2O

Onhan tämä EU-missio uskomaton taloudellinen rauhanprojekti. Pari viikkoa
sitten kirjoitti norjalaisessa aftenpostenissa kymmenkunta intellektuellia -
joukossa kirjailijoita ja filosofeja - EU:n näkymistä ja kriisiytymisestä. Ennustus
oli kauttaaltaan karmeaa luettavaa. Neuvostoliiton hajoamisen muistavalle ei
kuitenkaan epärealistinen. Pikemminkin päinvastoin. Aikaa on vähän mafioilla
rellestää, mutta kriiseillähän ne vasta rahastavatkin, kun kansa kärsii.

vielä ehtii keinotella

Tällä telakalla ei ole ikinä ollut 23 000 työntekijää ja nytkin vain osa on suoraan telakan työntekijöitä suuri osa on alihankkijoina ja ties miestä maasta.

Putkonen osaa kärjistää ja olisi valmis antamaa valtion verorahoja ulkomaille, minä en antaisi. Jos telakka ei itse ole valmis sijoittamaan toimintaansa rahaa, miksi ihmeessä meidän tulisi tehdä se?

Olen ollut Vuosaaressa, Hietalahdessa ja Pansiossa - ei ole mitään herkkua hommaa. Jo 80-luvulla oli ulkolaisia alihankkijoita ja nyt he ovat pääosassa.

Joko STX hoitaa asiansa niin kuin muutkin liikeyritykset tai sitten ei, jos valtio antaa vastikkeetonta rahaa, toki ne ottavat sen vastaan.

Jokaiselle roposelle joka annetaan pitää saada vastiketta - muuten rahat kannattaa käyttää järkevämpään.

Jo tehdyt tilaukset eivät vaarannu, näin sanoi itse tilaaja.

Mikä ihmeen työmies

Siis juttuhan on niin että,eine halua tänne mitään töitä yhteiskuntaa ajetaa alas tällä hetkellä aika vauhdilla.palkka alet ja kaikki sonta on etulinjassa millä vaan saadaan työläistä kuristettua,se on se tän päivän juttu,porukka kun ei erota kokoomusta ja vasemmistoliittoa nykyään.porukka pitää saada polvilleen.

DDR tuet

Tänään piti pari presidenttiä puheita. Niinistö asiallisen, jos tavoite on palauttaa
maan kilpailukyky EU:n jäsenenä. Ranskan Hollande taas vaati Strasbourgissa
eurolle vakautta (=devalvoitua arvoa), jotta Ranska saisi tavaroitaan kaupaksi
muillekin kuin höyrypäille suomalaisille ydinvoimaintoilijoille. Kun vielä tiedämme että Espanjan talous on kiikun kaakun ja pääministeri Rajoy´ta
syytetään korruptiosta, Italiassa ja Saksassa on vaalivuosi ja Kreikka (ja Kypros) ei pysty toteuttamaan säästöjään, niin uskomaton rahanjakoprojekti nimeltä EU innostaa lähinnä amerikkalaisvenäläisiä oligarkkeja sekä
pankkimafiosoja.

VIELÄ EHTII KEINOTELLA

Kyllä Putkosen pitäisi tietää paremmin että 50 miljoonasta tämä ei ollut kiinni pikemmin 500 miljoonasta ja sen takia ei valtio tähän lähtenyt.Eihän yritys ole edes suomalainen.Sama puolue valittaa rahan viemistä etelänvaltioille mutta yks kaks voisi kyllä lahjoitta rahaa konkurssi kypsälle Korealais telakalle.

yrittäjä

Peukku tälle. Pelkkää populismia koko telakkakohu-aallolla ratsastaminen.
Toivoisin Perussuomalaisten laittavan kaiken tarmonsa vaikka kehitysyhteistyörahoista puhumiseen. Siinä säästyisi lähes miljardi euroa vuodessa tuleen heitettyä rahaa. Toinen miljardi menee huonosti kotoutuvien maahanmuuttajien elättämiseen. Sekin raha on lopullisesti menetettyä eikä ikinä palaa nettoveronmaksajien lompakkoon. Ai niin, unohdin, Perussuomalaisethan on vasuri/sosialisti -puolue, jota tuskin enää äänestän, jos ei linja muutu selkeästi oikealle puolelle. Tuskin muuttuu niin kauan kuin Soini on ohjaimissa...

Kansalainen Kane

Olipa propagandatyömies Putkonen taas jutun pusertanut. Harvoin on samassa jutussa noin monta vääristelyä ja valhetta.

Puttonen antaa ymmärtää, että maan hallitus haluaa ”saada telakat nurin”. Miksihän? Pelkkää ilkeyttäänkö vai tyhmyyttään hallitus haluaisi telakkatyöläisille kärsimystä ja yhteiskunnalle kustannuksia?

Puttonen väittää, että ”telakan 23000 työntekijää” menettävät työpaikkansa. Putkonen tietää hyvin, että telakalla ei ole koskaan ollut lähellekään noin monta työntekijää, ei vaikka alihankkijoidenkin työntekijät laskettaisiin mukaan. On puhuttu, tietolähteestä riippuen, 11000-20000:sta henkilötyövuodesta, joka on aivan eri asia kuin työpaikat. Jokainen voi laskea montako työpaikkaa on kyseessä kun työvuodet jaetaan 4-5 kalenterivuodelle ja nekin työpaikat menetetään vain jos firmat eivät saa muita tilauksia.

Putkonen väittää, että risteilijätilaukset olisi saatu Suomeen jos hallitus olisi myöntänyt 50 miljoonan ”lainan”. Putkonen tietää varsin hyvin, että ei olisi saatu, vaan ranskalaiset olisivat nokittaneet paremmalla tarjouksella ja korealaiset olisivat hykerrelleet tyytyväisenä kun heidän juonensa toimi ja saivat eurooppalaiset valtiot kilpailemaan keskenään. Putkonen tietää myös, että ”laina” ei olisi ollut laina vaan pääomasijoitus korealaisten yhtiöön eikä sitä olisi koskaan saatu takaisin.

Putkonen väittää, että ” Royal Caribbean oli neuvotellut vain Turun telakan kanssa”. Ei ollut neuvotellut, kuten Putkonen hyvin tietää, vaan korealaisten kanssa ja korealaiset päättivät antavatko laivat ranskalaisten vai suomalaisten tehtäväksi.

Että tämmöinen Putkonen, jota ei ainakaan rehelliseksi työmieheksi voi kutsua.

Eemeli

Anteeksi nyt vain, mutta pakko siteerata erästä ministeriämme ja todeta, että VMP.
"Koskaan ei tule enää millekään hallitukselle tällaista mahdollisuutta." Tuollainen mahdollisuus tulee "harvase päivä" melko monelle hallitukselle.

Harhaisin läppä on tämä: "hallitus teki Suomen historian suurimman teollisuus-, työllisyys- ja talouspoliittisen emämunauksen, kun ei myöntänyt 50 miljoonan käyttöpääomalainaa STX:lle." Työmies ei taida tietää mitään Soneran (valtion toimesta) Saksaan kantamista miljardeista. Se muuten oli suomen taloushistorian suurin yksittäinen investointi ja jonka päätös tehtiin täysin ilman faktoja ennätysajassa. Putkonen jahtaa tällä "uutisella" pähkinöitä.

Puolueeton

" hallitus teki Suomen historian suurimman teollisuus-, työllisyys- ja talouspoliittisen emämunauksen, kun ei myöntänyt 50 miljoonan käyttöpääomalainaa STX:lle."

Entinen demari Pano-Putkonen ei taida muistaa olleensa itse mukana junailemassa Saloran ideoimaa kuvaputkitehdasta Imatralle... siinä paloi kaikkine menoineen ja kuluineen rahaa noin. 1mrd = tuhat miljoonaa.

Jääräpää

Älä pellele = markkoja tietenkin. Suseessä on silloisen KTM:n arvio kaikista kuluista ja menoista, siis ihan kaikista. Hitachi ei ole koskaan kertonut omia lukujaan joten ne on arvioitu suomalaisten investointeihin nojaten.

P.S. Olis pitäny eräitä varten mainita, että markoista oli kyse:-)))... sori siitä:-)

Jääräpää

Pietilä ja Putkonen ovat samaa populismin kärkikaartia - asiat esitetään juuri siinä valossa kuin itselle on edullisinta ja samalla jätetään kertomatta paljon sellaista joka olisi oleellista asian ymmärtämisen kannalta. En arvosta kumpaakaa herra journalistina yhtään mihinkään ja vielä vähemmän talousasiantuntijana. Tästä huolimatta saamme jatkossakin lukea heidän provokatiivisia julistuksiaan - miksi?

ei kiitos

Kyllä Työmies Putkosen jutussa oli 47,5 prosenttia totta. Suuren risteilijän tilaamisessa jäi meule musta Pekka käteen. Toivottavasti pienempien risteilijöiden tilauskirjat pitävät ja rakennusaikainen rahoitus järjestyy. Sitä toivomme varmaan kaikki?

Tieahma

Niinistöhän tässä totesi että "kun ei voi olla tekemättä"-tyyliin. Tämä kataisen
ja urpilaisen hallitus on osoittanut, että puhetta riittää. Aina kun vaalit on
tulossa, niin kenttää kierretään "korvat hörössä". Käsi ojossa. Vaalien jälkeen tulee "korvia särkevä hiljaisuus"; mitään ei tapahdu. Sama jengi jatkaa, sama tyyli on askelten: nyt ollaan viimeisellä rannalla. Työpaikat lähtee,
nuoriso on ilman työtä, asuntoa ja näköalaa tulevasta. Entinen työministeri
haluaa tuoda maahan kreikkalaiset ja espanjalaiset nuoret töihin. Ei tässä
enää "kestävyysvajeet ja huoltosuhteet" paljon paina, kun pikkurahoja säästäen
ajetaan meriklusteri kuilun partaalle. Kyproksen pankkimafialle rahaa löytynee
moninkertainen määrä? Miksi ei suoraan rahoiteta venäjän oligarkkeja heidän
kotimaassaan. Saisivat suomalaiset edes juustoa kaupaksi.

VIELÄ EHTII KEINOTELLA

Sitten ilosanomaa EU:sta: Suomen nettomaksuosuus nousee 100 miljoonaa
euroa yli 800 miljoonaan euroon. Asuntojen hintakehitys heinä- syyskuu -12
(verrattuna edellisvuoteen): Espanja - 15,2 %, Irlanti - 9,6 %, Hollanti - 8,7 % ja
Portugali - 7,7 %. Nousussa Norja + 8,5 %, Viro + 8,4 %, Islanti + 6,7 %, Suomi
+ 2,1 % ja Ruotsi + 0,9 %. Tästä ei pidä vetää sitä johtopäätöstä, että Suomen
hallitus jotenkin on tilanteen tasalla. Sanoisin että "jytky on tulossa". Tosin
kokooomusta kannattavat ja äänestävät nuoret ja virkarouvat eivät sitä tajua eikä neitimäiset ministerit. Miksi ylipäänsä kannatti puolustaa maata sodissa kun nyt annetaan määräysvalta brysseille ja pankkimafioille ilman minkään sortin vastarintaa?

VIELÄ EHTII KEINOTELLA

Brittidiplomaatti totesi haastattelussaan suomalaisten suurimman ongelman olevan itseluottamuksen puutteen ja itsensä mitätöinnin. Sanotaan, että toimimme vastuullisesti, kun tarkoitetaan, ettemme osaa ajaa neuvotteluissa omaa etuamme.

H2O

" Asuntojen hintakehitys heinä- syyskuu -12
(verrattuna edellisvuoteen): Espanja - 15,2 %, Irlanti - 9,6 %, Hollanti - 8,7 % ja
Portugali - 7,7 %. Nousussa Norja + 8,5 %, Viro + 8,4 %, Islanti + 6,7 %, Suomi
+ 2,1 % ja Ruotsi + 0,9 %. "
Siis Espanjassa, Irlannissa, Hollannissa ja Portugalissa on menossa tehokas sisäinen devalvaatio. - Mutta on vielä matkaa Brasilian tai Turkin hintatasoon.
Muuten, mistä löytyy asuntojen hintamuutosten tilastot?

sittenkin sisäinen devalvaatio

Siksi kannatti puolustaa maata, kun oli vähän toisenlaiset intressit kuin tämä saatanan EU! Jos silloin olisi ollut EU, niin olis kannattanut antaa omatkin aseet ryssälle ja sanoa, että viekää tämä direktiivimallioppilas ja päästäkää mut Novosibirskiin juomaan halpaa vodkaa!

Joo, poliitikot puolustaa veronmaksajaa taas hienosti. Asut maailman kalleimmassa asunnossa ja maksat vielä europankkien tyrimiset - onnex Lidl myy hernekeittoa hintaan 0,69€/tölkki! Kiitos vaan hallitus ja eduskunta kun tuette kaikkien yhteiskuntien syöpää = pankkeja!!!

LakeudenLukko

Minusta on irvokasta, että eurouskovaiset kertovat meille euron yhden siunauksen olleen matalan korkotason. EKP:n euroalueen kriisimaiden tarpeisiin kalibroima korkopolitiikka on ollut Suomen oloihin aivan liian matala ja siitä maksamme nyt mm. hurjasti kohonneina asumiskustannuksina.

H2O

Kreikkalaiset huijarit ovat iso lukunsa. Kyllä Suomessakin osataan! Valtuustot taitamattomuuttaan pystyttävät jokaikisestä esille tulevasta asiasta komiteoita ja palkkaavat ruhtinaallisilla summilla konsultteja.
Onko tehty yhtäkään tutkimusta näitten konsulttien vedättämistä rahastuksista? Onko mitään mielikuvaa, keitä nämä konsultit palvelevat? Onko minkinnimiset hyvävelijärjestelmät valtuutettujen tukemina rahastamassa kunnallisia verovaroja?
Kysyin omasta kaupungistani. Kukaan ei vastaa.
Tutki Sinä ja olet ihmisen asialla, kuten enin olet!

Konsulttien paratiisi

Ilman oikeutta pyydän mielipidettä:
Apteekit rahastavat eReseptien uusinnasta = soitostaan lääkärille, 5€ laskun asiakkaalta.
Menin terveyskeskukseen viemään reseptiuusinnan. Jättölaatikko oli poistettu. Piti jonottaa vuoro ja jättää resepti asiakaspalveluun.
Ilmoitettiin, että n. viikon kuluttua saan lääkkeeni Kela-korttia näyttämällä mistä tahansa apteekista. Kirjallinen resepti otettiin pois. Ei annettu kopiotakaan.
Apteekista sain lääkkeeni, mutta reseptejä en saanut. Ilmoitettiin, että uusinnat hoidetaan apteekista ja että apteekki perii uusinnasta 5€.
Usealla on jopa yli 10 säännöllisesti, pienin aikavälein uusittavaa reseptiä lääkkeilleen. Vuodessa 100€ ei riitä apteekeille maksettavista uusinnoista.

Apteekit aloittivat rahastuksen, kuten autokoulut ja katsastusmiehetkin. Jokainen keksii oman rahastuksensa röyhkeästi.

Ehkä joku löytää konstin, jolla lääkkeet haetaan Virosta kuten alkon tuotteetkin? Vai verkkokauppa? On kuulema apteekkeja, jotka eivät peri tuota 5€ maksua lainkaan! Missä?

Apteekkien/alkon tuotteet Virosta?

Sinua ei ole ohjeistettu.
Sähköistä reseptiä ei ole pakko ottaa!
Voi toimia aivan niikuin ennenkin viedä reseptit terveyskeskukseen ja siellä ne on uusittava ja n. viikon kuluttua hakea reseptit terveyskeskuksesta ja viedä apteekkiin ja saa reseptinsä takaisin.

YKS

Terveyskeskuksesta Tapiolassa ei annettu muuta vaihtoehtoa kuin jättää reseptit ja myöhemmin hakea lääkkeet jostain apteekista Kela-kortillani. Reseptejä ei annettu takaisin. Ainoa vaihtoehto oli mennä hakemaan lääkkeet jostain apteekista. Hain Sellosta ja ilmoitettiin, että uusivat reseptit a 5€ kappale jatkossa.
Miten toimin ja monet muut?
On kerrottu, että löytyy apteekkeja, jotka eivät peri tuota 5 € maksua. Mitkä ne ovat? Löytyykö Espoosta?

Apteekkien/alkon tuotteet Virosta?

Tuo on laitonta toimintaa!!
Terveyskeskus ei saa toimia tuolla tavalla, vaikka asiakas ei osaa itse vaatia olisi henkilökunnan ohjeistettava, että jos ei halua sähköistä reseptiä, silloin toimitaan niinkuin ennenkin!
Valita sos. ja terveyslautakunnan puheenjohtajalle Johanna Värmälälle ja pyydä toiminnan purkua, koska sinua on harhautettu eikä kerrottu vaihtoehtoja, suorastaan pakotettu toimintaan ja jos ei auta ota yhteyttä korkeimpaan johtoon, kyllä asia on hoidettava haluamallasi tavalla ei ketään voida pakottaa ottamaan sähköistä reseptiä, koska se tarkoittaa samalla yksityisyyden suojan poistumista ja kuka tahansa hoitoalalla pääsee sairaus- ja terveystietoihisi.
Minä en ole ottanut e-reseptiä enkä ota, Espoolla eikä kenelläkään ole oikeutta minun tietojani tonkia ilman minun lupaani!!

YKS

Ihana, että on mihin valittaa. Suomessa ovat asiat paremmin, on mihin valittaa. Virossa et saa valittamalaakaa reseptiä käteen. Jos olet vain matkalla ja sairaus ei ole kuolemanvakavaa, unohtaen ostaa lääkkeen, olisi paperireseptillä mahdollisuus ostaa lääke Suomen apteekista. Virossa reseptit häviävät järjestelmästä 2 kuukauden jälkeen. EU liiton myöden on mahdollisuus käydä toisessa EU maassa lääkärissä ja ostaa samalla lääkkeet, Kela joutuu korvamaan oman osuutensa. Mutta kun ei ole reseptiä, Kela ei maksa apteekin maksukuitin perusteella..

Katri17

ehkä yksi oudoimista asioista tuossa Putkosen jutussa oli se, että yhden Korealaisomisteisen telakan nurinmeneminen olisi sama, kun koko suomen teollisuuden lopettaminen.

Teollisuuden parissa on tullut tehtyä jo 25 vuotta töitä, mutta kertaakaan en telakoilla. Vaikea nähdä suomalaisen teollisuuden loppuvan yhteen telakkaan. Tai edes yhteen Nokiaan.

Jarkko

Arkielämää on maksaa apteekeille 5 €/resepti, että soittavat lääkärille ja uusivat vuositakaiset verenpaine- ym. lääkereseptit. Ja kun hyvin sattuu, reseptejä voi olla yli kymmenen ja ne jonossa lyhyin ajoin. Maksat 100-200 €/vuosi apteekeille reseptien uusinnoista - tai jätät uusimatta - omalla vastuullasi... - Se on arkielämää rahastavasta lääkehuollosta tänään!

Apteekkien/alkon tuotteet Virosta?

Minä en ole maksanut apteekille reseptien uusinnasta. Se on järjestynyt kun olen kirjoittanut e-Järvenpään välityksellä sairaanhoitajalle. Noin viikon kuluessa on uusi resepti tietokannassa apteekin luettavana.
Sopimus e-Järvenpään käytöstä tehdään terveyskeskuksessa. Lisätietoa saa sivuilta
http://www.jarvenpaa.fi/--eJ%C3%A4rvenp%C3%A4%C3%A4-asiointipalvelut--/s...

Asukas 2011

Näinhän sen on tarkoitus toimiakin, mutta toisaalta ei voida vaatia, että kaikilla vanhuksilla, vammaisilla tai muillakaan kansalaisilla on tietokone käytössään tai edes tietokoneen käytön osaamista.
Sen tähden on oltava vaihtoehto uusia reseptinsä niinkuin on tähänkin asti eli viedä terveyskeskukseen paikanpäälle ja näin saada lipuinsa ja lappunsa käteen ja apteekkiin lääkkeiden hakuun!

YKS

Voi ainakin todeta sen, että nyky hallituksella ei tosiaankaan ole mitään alkeellisinta tajua neuvotelutaidoista puhumattakaan sopimusosaamista joissa on tarvittavat sanktiot ja etuoikeudet jos toinen osapuoli tyrii sopimuksen. Tämä alkeellisuus on nähty parinvuoden aikana Kataisen/Urpilaisen hallituksen mm. Kreikka sekoilussaan.

silmät auki

Sivut

Matti Putkonen

Kirjoittaja on perussuomalaisen puolueen tiedotuksesta vastaava puoluevirkailija.