Otto lähti – kylä hiljeni

Kuinka lyhyt onkaan ihmismuisti. Asia on askarruttanut tutkijoita vuosisatojen ajan. On tehty apinakokeita ja vastaavia, mutta oikeaa vastausta ei ole löydetty.

Poliitikkojen muisti nollaantuu vaalipäivänä ääntenlaskennan päätyttyä palautuakseen neljän vuoden päästä pari kuukautta ennen vaaleja. Silloin jälleen muistetaan, kuinka tärkeää kansan asialla oleminen onkaan.

Pankinjohtajien muistin pituus on suoraan verrannollinen pankin taseen kehitykseen. Yhdeksänkymmentäluvun taitteessa pankinjohtajat ryhtyivät häätämään palkansaajia, eläkeläisiä ja pienyrittäjiä pois pankkisaleista marmorilattioita likaamasta. Tärkeämpi ja tuottoisampi toimi oli kasinopeli, johon oli varattava kaikki virkailijoille liikenevä työaika.

Siinä hötäkässä unohtui kysyä lupa tähän uhkapeliin pankkien perusrahoituksen luojilta, eli palkansaajilta, eläkeläisiltä ja pienyrittäjiltä.

Tämän leikin lopputulos oli katastrofi. Pankkikriisin maksumiehiksi kelpasivat jälleen ne marmorilattioilta pois häädetyt, siis me peruskansalaiset. Katastrofin luojat, pankinjohtajat, ratsastavat tänäkin päivänä velattomina vapaina miehinä.

Taas sama röyhkeä peli on käynnissä. Tavalliselle asiakkaalle pankinovi aukeaa viiden euron portsarimaksulla. Omalta tililtä laskun maksaminen tai tilisiirto onkin sitten jo yli kympin menopieti.

Kansalaisten asiakasvirtaa ei saatu tälläkään tavalla tyrehdytettyä. Nyt on lopetettu käteisen saanti tiskiltä. Pankkiautomaattien pitäminen pienemmissä kylissä on varmistettava kunnan ja kyläkauppiaan rahoittamana.

Suomalaiset pankit ovat kasvaneet ja pysyneet pystyssä peruskansalaisten säästöjen ansiosta. Palkka pankkiin -sopimuksella aikanaan sovittiin, ettei minkäänlaisia toimitusmaksuja tule. Pankit vakuuttivat pärjäävänsä anto- ja ottolainojen välillisellä erotuksella.

Eiköhän ole aika palauttaa palkka pankkiin -sopimuksen alkuperäinen tarkoitus? Samalla lopetetaan pankinjohtajien röyhkeä optioiden ja palkkioiden metsästäminen. Noustaan todelliseen pankkikapinaan.