4H-harrastus voi johtaa yritystoimintaan
-
Kuva: Oona Tenhunen
Henna Jaakkolan äskettäin perustettu yritys on hyvä esimerkki 4H-yrityksestä, joita etelä-suomessa on vain muutama. Jaakkola hoitaa koiria, kasvattaa jyrsijöitä ja tarjoaa lomituspalveluita. ''Olin ennen päätoimisesti lomittaja ja koirat jäivät vähemmälle huomiolle. Halusin toimia enemmän koirien parissa ja niin syntyi idea tästä yrityksestä'', Henna kertoo. ''Monet nuoret esimerkiksi leipovat tai käyvät siivoamassa sukulaisillaan. 4H-yritystoiminnan avulla he voivat tienata siitä myös vähän rahaa.''
4H-yritystoiminta avaa nuorille mahdollisuuden päästä kokeilemaan siipiään oman yrityksen johdossa. Yrityksen voi perustaa kuka tahansa 13-28-vuotias 4H-jäsen tai jäsenten muodostama ryhmä. Jokaisella yrityksellä on oma yritysohjaaja, joten nuoren ei tarvitse huolehtia yrityksen pyörittämisestä aivan yksin. Ohjaaja voi olla 4H-yhdistyksen työntekijä, mutta myös oma sukulainen tai vaikka paikallinen yrittäjä.
Yrityksen perustamiseen tarvitaan tietysti liikeidea. Idean ei tarvitse olla uusi, mutta vanhaakin ideaa voi kehittää ja muokata käyttökelpoiseksi. Kannattaakin miettiä minkälaiselle palvelulle olisi kysyntää omalla alueella. Jos ideaa ei kuitenkaan ole, mutta yritystoiminta kiinnostaa, vinkkejä löytyy osoitteestawww.4h.fi/yritys. Yrityksen pitäminen on harrastusmuotoista toimintaa, eli sillä ei voi tienata elantoaan. Sitä voi kuitenkin myöhemmin kehittää suuremmaksi ja oikeaksi yritystoiminnaksi.
Hennan Askolassa sijaitseva yritys tarjoaa yksityisesti koirien ulkoilutusta ja hoitoa niin hänen omanssa kodissaan, kuin hoidokkienkin kodeissa. Henna toteaa oman kotiympäristönsä olevan hyvä hoitokoirille. Lähellä ei ole isoja teitä ja paikka on luonnonläheinen toisin kuin kennelit, joissa koirat joutuvat asumaan pienissä häkeissä. ''Pidän työstä. Saan tavata erilaisia koiria ja ihmisiä ja oppia uutta. Tietysti kohtaan joskus myös epämukavia asiakkaita, mutta sille ei voi mitään.'' Jaakkola kuvailee.
Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu monenlaista. Esimerkiksi hoitokoirien kanssa saattaa syntyä tilanteita, joissa on vaikea toimia, koska vieraiden koirien käyttäytymistä ei osaa aina ennakoida. ''Joskus vieraat tuovat kielloista piittaamatta hoitokoirien lähelle omia lemmikkejään eikä siitä välttämättä seuraa hyvää.'' Henna kertoo. ''Joka tapauksessa otan hoitoon kaikki sitä tarvitsevat. Minulla on kokemusta pienistä ja isoista koirista ja tutustun mielelläni uusin.''
Omia koiria Hennalla on tällä hetkellä neljä,3 saksanmetsästysterrieriä ja 1 airedalenterrieri. Niiden kanssa hän metsästää ja harrastaa myös agilityä eli koirien esterataliikuntaa ja tokoa eli tottelevaisuuskoulutusta.
Jyrsijöistä Henna kasvattaa pääsääntöisesti gerbiilejä, mutta myös hamstereita ja kääpiöhamstereita. Jyrsijöillä on kokonainen huone käytössään ja tavoitteena olisi jalostaa niistä väriensä mukaisia yksilöitä. Hennalta voi ostaa jyrsijöiden poikasia.
Yritys tarjoaa yksityisesti lomitusapua vuohi-, lammas-, liha-nauta-, ja lypsykarjatiloilla.
Henna Jaakkola on myös kouluttajana Askolassa ja osittain Porvoossa syksyllä järjestettävässä Dogsitter-koulutuksessa, jos osallistujia löytyy tarpeeksi. Dogsitter-toiminnassa tutustutaan kokonaisvaltaisesti koiran elämään ja se sisältää käytännön ja teorian opetusta.
4H-harrastuksessa lapsi ja nuori kasvaa kohti vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta. Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä. 4H-kerhossa omaksutaan käytännön taitoja ja tietoja koulutetun ohjaajan tuella. 4H-koulutukset ja -kurssit syventävät nuoren osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia yrittäjyyteen ja työelämään.
Porvoon seudun 4H-yhdistyksen yhteystiedot: Runeberginkatu 32 E 06100 PORVOO, puh. 040 503 7725, email: porvoo@4h.fi, www.4h.fi/porvoo
Uusimmat
- (11:30) Rushin maailmankiertue saavuttaa Suomen ensi kesänä - liput myyntiin jo nyt
- (11:30) Wigwam-legenda Jukka Gustavson tekee paluuta kaikessa hiljaisuudessa
- (11:20) Vietätkö A-luokan kesälomaa puolison kanssa vai ilman?
- (10:20) Minipossusta kasvoi yli 20 kiloinen jötikkä - katso video kerrostalopossun touhuista!
- (09:05) Indieartisti Laura Sippola levyttää seuraavaksi Beatles-sävyjä englanniksi
- (08:45) Butchersin A-juniorit pitivät SM-pokaalin kotona
- (08:30) Taiteilijoiden työhuoneet ovat hiljaisuuden tiloja
- (08:15) Huolestuneita ajatuksia
Uusimmat blogit ja kolumnit


Katso kestotilaajan klubiedut
Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.


Jokamiehen markkinat
Kestotilaajana saat hyvin edullisen mahdollisuuden ilmoittaa sunnuntaisin ilmestyvällä Jokamiehen markkinat -palstalla. Ja vaikka et olisi kestotilaaja ilmoittaminen on edullista. Klikkaa palveluun.


Päivän kysymys
Tapahtumat
Liity Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




