Ajassa | Julkisuudesta tuli koronan myötä osa Markku Mäkijärven ammattia – Suomen suurimman sairaanhoitopiirin johtaja ei tietoisesti haaveillut lääkärinurasta, mutta sille tielle hän päätyi 30.7.2021 19:45
"Buenísimo! Kivoin kesäduuni tähän mennessä" – lahjakkaat porvoolaisnuoret musisoivat heinäkuussa ympäri kaupunkia 12.7.2021 7:10
Maailman kuuluisin urkuteos ja huippuluokan trumpetismia – kirkkokonsertissa yhdistelmä klassisia sävelmiä ja kevyempää musiikkia 5.7.2021 18:55
Kirja-arvio | Kummallista musiikkia puolustamassa – Osmo Tapio Räihälä kirjoittaa selkeästi ja lempeästi nykymusiikista 1.12.2021 20:27
Harrastus | Tästä on kyse bujoilussa – ”Motivoi, kun asioista on mustaa valkoisella”, sanoo Emma Ollila, 17, joka pitää kirjaa esimerkiksi nukkumisesta ja opinnoistaan 9.3.2021 20:10
Jazzpianisti Chick Corea on kuollut 79-vuotiaana – "Toivon, että he, jotka aavistavat haluavansa soittaa, kirjoittaa tai esiintyä, tekisivät niin" 12.2.2021 6:46
Kanttorit vauhdissa! Rockyn teema aloittaa elokuvamusiikin konsertin Porvoon tuomiokirkossa – konsertti livestreamina ystävänpäivänä 8.2.2021 19:30
Levyarvio | Vuosia taustalla nyt edessä – yksi seikka vie tehoa Suadin lupaavan debyytin kappaleilta 25.1.2021 11:01
Marko Ahosen tärpit | Jumanji: Welcome to the Jungle on mainiota sujuvaa Hollywood-viihdettä 26.9.2020 9:22
Näköislehdessä tänään | Pianotaiteilija Ralf Gothóni työstää oopperaa edesmenneestä ystävästään Martti Talvelasta – ystävyyteen kuului myös välirikko 13.8.2020 5:00