Kulttuuri

Ollin oppivuodet

Muistikuvia lapsuudesta. Kirjailija Olli Jalonen on ammentanut romaaniinsa Poikakirja oman lapsuutensa muistikuvia.

Katja Lösönen

PORVOO/ZÜRICH | Valokuvassa seisoi rinnakkain kaksi poikaa. Toinen pojista oli kirjailija Olli Jalonen ja toinen hänen lapsuuden ystävänsä.

Olli Jalonen tutki vanhaa valokuvaa ja tunnisti paikan, jossa kuva oli otettu. Mutta jos 60-luvulla otetussa valokuvassa oleva ympäristö oli autio, se ei ollut sitä enää. Myös tämä kohta Hämeenlinnaa oli muuttunut: taloja ja teitä oli rakennettu ja puut olivat kasvaneet 50:ssä vuodessa valtavasti. Valokuva jäi vaivaamaan kirjailijan mieltä. Tästä lähti liikkeelle sysäys, josta lähti syntymään viime syksynä julkaistu Poikakirja.

– Idea Poikakirjasta oli varmaan pitkäänkin mielessä. Kirjan sysäsi liikkeelle ymmärrys siitä, että puoli vuosisataa menee loppujen lopuksi nopeasti. Kaikki on kerroksissa itsessään sisällä vaikka kuvitteleekin, että on unohtanut paljon, kun ei ole aktiivisesti vuosikausiin muistellut. Muistamisen prosessi on kuitenkin vahva, paljon aukesi kun kirjoitti, Jalonen kertoo.

Kun sysäys Poikakirjaan tuli niin vahvana, Jalonen keskeytti työn alla olleen käsikirjoituksen ja aloitti kirjoittamaan Poikakirjaa.

– Poikakirja syntyi lyhyemmässä ajassa kuin mitä olen normaalisti tottunut työskentelemään. Yleensä pyörittelen vuosikausia, vuosikymmeniäkin joitakin hahmoja ja kirjoitan joitakin osia, muiden teosten rinnalla. Tämä oli erilainen, se lähti voimakkaasti. Poikakirjan kirjoitusprosessi kesti vuoden verran, Jalonen sanoo.

Olli Jalosen käsissä syntyi monen kriitikon kiittelemä teos, ja Poikakirja on myös tämän vuoden ehdokas Runeberg-kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Jalosen omasta lapsuudesta Poikakirjaan tuli mukaan palasia, muistikuvia ja tunteita. Olli Jalonen kuvailee, että mukana on kuitenkin paljon sellaista mikä syntyy kirjoittaessa.

– En näe, että kirja olisi yksi yhteen, eikä se ole oleellista. Se on vapautuneesti romaani ja juuri se oli vapauttavaa, kun kirjoittaessa ei täytynyt pitäytyä muistikuviin, jotka olisivat kuitenkin olleet värittyneitä ja muuttuneita, hän kertoo.

Jalonen kuvailee, että muistikuvat ovat jopa tarkentuneita, kun ne on yhdistänyt uusiin.

Poikakirjassa eletään vahvasti 60-luvun koulumaailmassa. Opettajana on ankaraa kuria pitävä sodan kokenut mies, jonka kautta sodan arvet valuvat myös sitä kokemattomien koulupoikien ylle. Vastapainona on lämmin ja turvallinen koti, jossa Olli kasvaa kolmen isosiskon ja omissa maailmoissaan elävän pikkusiskon kanssa.

– Teemat tulivat virtaamalla, mukaan tulivat sellaiset kuvat, jotka halusivat tulla tähän kokonaisuuteen. En sillä lailla miettinyt mitä vielä puuttuu tai miten tämän tekisi, vaan kaikki tuli kirjoittamisen myötä. Aamulla ei tiennyt mitä sinä päivänä kirjoittaa, kirjoittaminen vei polulle – yleensä sille, joka oli edellisenä päivänä auennut. Kliseisesti voisi sanoa, että teksti kirjoitti itseään, Jalonen kuvaa.

Kirjailija Olli Jalosella on takanaan pitkä ura ja hän on lunastanut paikkansa arvostettuna kirjailijana. Kun häneltä ilmestyy kirja, sitä kutsutaan vuoden kirjatapaukseksi. Arvostettu kriitikko Pekka Tarkka ylisti Jalosen vuonna 1990 Finlandia-palkinnon saanutta Isäksi ja tyttäreksi -teosta täydelliseksi kirjaksi. Miten tällaisen suitsutuksen yläpuolella pystyy pitämään päänsä kylmänä, asettaako odotukset paineita?

– Kun aloitin yli 30 vuotta sitten, ajattelin heti ensimmäisen teoksen kanssa niin, että jos haukutaan oikein pahasti tai suitsutetaan kovasti, niin se on vain kriitikon mielipide kirjasta. Sekä kehuista että haukuista, molemmista päistä pitää leikata vähän pois. Tämän olen pitänyt kirkkaasti mielessä, Jalonen painottaa.

Olli Jalonen on saanut Poikakirjasta lukijoilta suoraa palautetta enemmän kuin mistään muusta kirjasta. Etenkin 60-luvulla lapsuutensa eläneet ovat ottaneet kirjan omakseen.

– Ihmisten omat mielikuvat ja muistot limittäytyvät kirjan kanssa ja syksyn aikana olen kuullut todella värikkäitä asioita ihmisten lapsuusajoista ja kouluajoista. Palautetta ei ole tullut ainoastaan 50-60-luvun lapsilta, nuorimmat ovat olleet lapsia 90-luvulla. He ovat tunnistaneet kirjassa esimerkiksi omien opettajiensa piirteitä, Jalonen sanoo.

– Lapsuuden peruskokemukset ovat niin yhteisiä, ne toistuvat aina, mutta samalla ne ovat niin yksityisiä. Ne ovat niin vahvoja, ajasta riippumatta, hän lisää.

Kirjaa lukiessa pystyy helposti kuvittelemaan sen, kuinka 60-luvulla lapsuutensa viettäneet pojat hymyilevät nostalgisissa tunnelmissa esimerkiksi Poikakirjan poikien tekemille kolttosille. Poikakirjan repertuaariin kuuluvat muun muassa kotitekoiset räjähteet, ritsaleikit ja muurahaisten uimakoulu.

60-luku oli aikaa, jolloin lapset viettivät lähes kaiken vapaa-aikansa ulkona.

– Silloin fyysiset reviirit olivat niin paljon suurempia, nyt suurempia ovat virtuaaliset reviirit, Jalonen vertaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat