Paikalliset

Hymyhauvan kaksoset kohtelevat hoitokoiria kuin omiaan

Iiris ja Tytti Vartia ovat perustaneet Hinthaaraan uuden kodinomaisen koirahoitolan. Heidän apunaan hoitolassa häärivät Espanjasta pelastetut katukoirat Tango ja hieman kauempaa vieraita tarkasteleva Milli.

Juha Perämäki
PORVOO | Hinthaarassa asuvat Tytti ja Iiris Vartia ovat perustaneet uuden koirahoitolan. Hymyhauvaksi nimetty hoitola tarjoaa koirille paitsi vuorokausihoitoa, myös päivähoitoa ja muita palveluita.

– Kulloossa sijaitsevan Nuuskulan päivähoitoryhmät ovat ihan täysiä, joten uskomme myös päivähoidolle olevan kysyntää. Onhan koiran elämä paljon rikkaampaa, jos sen ei tarvitse olla yksin pitkien työpäivien ajan, Tytti Vartia sanoo.

Vartioiden ideana on hoitaa koiria kodinomaisessa ympäristössä niin, että koirat saavat kulkea talossa vapaasti.

– Turussa toimiva Koiralinna tekee tätä työtä vastaavalla periaatteella. Idea on tullut Ranskasta. Hoitokoiria ei laiteta häkkiin tai yksin omaan huoneeseensa, yrittäjät sanovat.

Koirahoitola on Tytti ja Iiris Vartian pitkäaikainen haave.

– Olemme kumpikin kouluttautuneet eläintenhoitajiksi ja olemme keränneet kokemusta koirahoitoloissa ja erilaisessa koiratoiminnassa. Rakastamme koiria, mutta kaikki eläimet ovat lähellä sydäntä. Iiris työskenteli kahdeksan kuukautta Korkeasaaressakin, Tytti Vartia kertoo.

– Olemme kaksosia, joten oli luontevaa perustaa yhteinen yritys. Meillä on ollut oma koira 12-vuotiaasta asti ja tämä tuntui mielekkäimmältä ajatukselta työllistää itsemme.

Lisäpalveluina Vartiat hoitavat koirien turkkeja takkujen selvittelystä ja pesusta alkaen, leikkaavat kynsiä, puhdistavat korvia ja lenkittävät lähiseudulla asuvia koiria.

– Olen saanut myös usean rodun perustrimmaukseen koulutusta, joten se onnistuu. Näyttelytrimmauksia emme vielä tee, Tytti Vartia sanoo.

Kaiken ohella Vartiat askaroivat hoitokoiristaan tilaustöinä pieniä huopakoiria ja muotokuvamaalauksia.

– Tutustuimme koulun käsityötunnilla huovutukseen vuonna 2007. Tykkäsimme siitä ja keksimme nopeasti, että voisimme huovuttaa eri rotuisia koiria. Oikean näköisiä, hyviä lelukoiria on todella vähän markkinoilla, Vartiat kertovat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat