Kulttuuri

”Kaiken kauheuden keskellä on myös jotain kaunista”

PORVOO | Maaria Päivisen Runeberg-ehdokkaaksi valittu Pintanaarmuja on järjestyksessään hänen kolmas romaaninsa, mutta henkisesti hänen ensimmäisensä.

– Tämä on ehdottomasti parhain, vaikein ja hartain teokseni, Päivinen sanoo.

Hän kertoo viilanneensa ja hionneensa teosta, välillä itku silmässä, noin 6-7 vuotta ja tehneensä siinä välissä pari muuta romaania.

Itku pääsi myös silloin, kun Päivinen sai kuulla Runeberg-ehdokkuudestaan.

– Se tuntui suurelta kiitokselta tehdystä työstä.

Päivisen ehdokasteos on niin raju, ettei kirjoittaja ja lukija selviä siitä pelkillä pintanaarmuilla. Se kertoo julmasta rakkaudesta, rakkauden julmuudesta, omistamisen onnesta ja helvetistä, siitä mikä pitelee väkivaltaisessa ja onnettomassa parisuhteessa.

Kirja muodostuu kolmen ihmisen ympärille; on Anna, joka on naimisissa väkivaltaisen ja alistavan Veikon kanssa sekä Herman, joka jumaloi saavuttamatonta Annaa.

Päivinen kertoo saaneensa kimmokkeen tarinalle mediassa esillä olleista järjettömiltä näyttäytyvistä väkivallanteoista. Aihe laajeni kirjoittamisprosessin aikana ihmissuhteissa olevaksi valtataisteluksi. Ne ovat juuri niitä asioita, jotka eivät näy traagisista perhesurmista uutisoitaessa, mutta jotka ovat olemassa ja voivat viedä kohti äärimmäisiä tekoja.

Päivinen sanoo päähenkilönsä Annan pyristelevän väkivaltaisessa suhteessa, koska ei osaa päästää irtikään, ja toisaalta hän tietyllä tavalla tarvitsee Veikkoa. Anna kokee saaneensa suhteesta joskus jotain hyvää ja pitelee intohimoisesti kiinni muistostaan.

Kirjassa Veikko käyttää fyysistä valtaansa Annaan.

– Annalle valtaa on sitä, että hän ei näytä Veikolle kuinka paljon häntä sattuu, Päivinen sanoo.

Ja sitten mies löi. Anna ei vilkuile. Nainen: turta, ei satu. Et sinä osaa satuttaa. Eikä itkeä saa se on heikkoutta. Ei sellaista Veikon edessä, ylimääräistä heikkoutta ei ei ei, Anna otti iskuja vastaan tyynenä ja kuin viulu kotelossaan, lepäsi.

Kirjan loppupuolella Anna saa yliotteen vallankahvasta, mutta ei kestäkään sen painoa.

Pitkässä kirjoitusprosessissa tapahtui merkittävä muutos kun Päivinen päätti tuoda kirjan toiseksi ääneksi Annan lisäksi Hermanin, miehen joka jumaloi Annaa. Päivinen kertoo päätyneensä tähän ratkaisuun pehmentääkseen rajua asetelmaa, jossa kertojina olivat Veikko ja Anna.

Hän halusi, että edes joku rakastaisi Annaa. Mutta omassa rakkaudessaan Hermanista tulee Annan, rakkauden ja intohimon uhri.

Hermanin Anna-palvonta saa jopa koomisia piirteitä.

“Minun pikkuinen, viisiulotteinen häneni. Ja miten kaunis hän olikaan, hullu villi sorea naispuolinen hahmo, joka teki mieli litistää rintaa vasten, säilyttää povitaskussa, minun häneni. Hän oli kaunis kaikista näkökulmista. Hän, minun häneni, miten ääretön ja varma, takkuinen, minun lumeeni, hiomaton kulmani.”

Maaria Päivinen on äidinkielenopettaja, joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä Münchenissä englantilais-saksalaisessa päiväkodissa ja paikallisessa Suomi-koulussa. Joulukuun hän on viettänyt lasten parissa avustustyössä Filippiineillä. Päivisen arki on kuin kauneuskuningattaren työpäivä, mutta hänen kirjoihinsa päätyvät rankat aiheet.

– Kirjoitan rankoista aiheista, koska maailma on rankka, ja haluan avata silmiä.

– Ja toisaalta taas osoittaa, että kaiken kauheuden keskellä on myös jotakin kaunista. Edes kieli, jos ei muuta.

Päivisen kieltä onkin ylistetty laajasti. Se on lyyristä, vilisee sanaleikkejä ja uusia sanoja. Se kuljettaa kevyesti raskaan aiheen juonta ja runnoo rujoimmatkin kohdat lukijan tajuntaan.

– Olen kirjoittanut aktiivisesti jo melkein 20 vuotta. Jo nuorena kirjoitin epätavallisen lyyrisesti, ja kieli on vain kehittynyt siitä tähän mittaan.

– Jokaisen uuden teoksen kohdalla yritän vähän muuttaa tyyliä. Se on joskus vaikeaa, mutta onneksi oma tyyli on tainnut säilyä kaikissa teoksissa niin, että sen tunnistaa minuksi.

Yhdeksi kielelliseksi innoittajakseen Päivinen mainitsee Runeberg-palkitun Ranya ElRamlyn Auringon aseman.

Kansainvälisistä klassikoista Päivinen nimeää Tolstoin, jonka Anna Kareninasta Pintanaarmujen päähenkilökin sai niemensä. Suosikkikirjailijoiden listalta löytyvät myös Marguerite Duras, Sylvia Plath, Vladimir Nabokov ja Tahar Ben Jelloun.

Suurelle yleisölle Päivinen on varmasti vielä tuntematon kirjoittaja, mutta kirjallisuuspiireissä hänet on noteerattu.

– En tiedä, nousevatko kirjani koskaan bestsellereiksi, eikä se oikeastaan kiinnostakaan. Toki toivon lukijoita kirjoilleni, mutta oikeastaan minusta on siistiä olla ”nimetön”, pienen kustantamon kirjailija, jota monikaan ei löydä.

– Sillä tavallahan saattaa jäädä paremmin kirjallisuushistorian kirjoihin kuin olemalla koko ajan otsikoissa.

– Minusta on myös jotenkin kiehtovaa asua poissa Suomen pienistä kirjallisuuspiireistä. Vaikka toisaalta välillä tuntuu, että jään paljosta paitsi. Minulla kun ei ole ketään kirjallisuusystävää Saksassa, ja olisihan aiheesta mukava keskustella sekä verkostoitua kollegojen kanssa.

Verkostoitumista Päivinen harjoittaa seuraamalla blogeja ja myös kirjoittamalla itse Pisara-blogiaan.

Päivisen tuotteliaisuudesta kertoo se, että hänellä on tälläkin hetkellä työn alla useampia teoksia. Ensimmäinen runokokoelma Sinun osasi eivät liiku julkaistaan keväällä. Neljäs romaanikäsikirjoitus on niinikään valmis, mutta kaipaa vielä viilausta.

– Kirjoitan myös viidettä romaania, joka on trilleri ja sijoittuu Etelä-Saksaan.

Tätä kirjoitusprosessia tosin uhkaa pitkittää meneillään oleva Kaakkois-Aasian matka, joka on saanut aikaan tekstivyörytyksen, jossa vilisee ihmisoikeuksia ja vallankäyttöä.

– Pelkään, että siitä syntyy romaani, kirjailija puuskahtaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat