Sunnuntai

Palkitun lastenkirjailijan joulukoristeet ovat muistoja täynnä

Vuosikymmenten varrella kertyneet joulukoristeet herättävät Tuula Korolaisessa nostalgisia muistoja.

Tuula Korolainen on viettänyt joulunsa tämän pienen jouluenkelin kanssa jo 1960-luvulta lähtien.

Sami Iivonen

Lasten- ja nuortenkirjailija Tuula Korolainen on jouluihminen.

Turhaa stressiä ja hössötystä hän kuitenkin pyrkii välttämään.

– Toki on kiva, että juhla erottuu arjesta, mutta eihän idea ole, että jokainen komero pitää siivota, Korolainen pohtii.

Koristekaappia kaivellessa voi selata omaa historiaansa.”

Kaivokselan kotia koristellessa muistot tulvivat mieleen.

– Joulun kerroksellisuus on ihanaa, hän sanoo.

– Koristekaappia kaivellessa pystyy selaamaan omaa historiaansa.

Esimerkkinä hän mainitsee pienen sinisen enkelin, jonka hän sai 1960-luvulla lahjaksi musiikinopettajaltaan.

– Olin noin viidentoista vanha. Nuoremmat sisarukseni olivat niin kateellisia, että minun piti ostaa heille samanlaiset Kouvolan kirjakaupasta, Korolainen naurahtaa.

Enkelin lisäksi pakollisiin koristeisiin kuuluu opiskeluaikoina Tampereen yliopiston myyjäisistä ostettu joululiina.

– Se on ensimmäinen itse aikuisena ostamani joulukoriste, Korolainen kertoo.

– Meillä on myös koristeita, jotka olemme mieheni kanssa nuorenaparina ostaneet ensimmäiseen joulukuuseemme. Ne herättävät aina muistoja.

Tuula Korolainen on julkaissut urallaan useita jouluaiheisia kirjoja.

Tuorein on hänen toimittamansa joulukalenterinakin toimiva runokuvakirja Ihan täysi tonttu!, jossa on joulurunoja kahdeksalta tekijältä, myös Korolaiselta itseltään.

Joulu on näyttävästi esillä myös viime vuonna julkaistussa Lasten oma vuosikirja -teoksessa.

– Joulu on suomalaisille se rakkain ja tärkein juhla, joten siihen myös satsattiin.

Koko perheen tietokirja pureutuu vuoden kiertoon ja Suomessa vietettäviin juhlapäiviin.

Korolainen teki kirjan yhdessä tietokirjailija Riitta Tuluston ja kuvittaja Maija Hurmeen kanssa.

Kolmikko sai työstään vastikään tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

Kirja esittelee paitsi itse juhlan, myös historian tradition takana.

Joulunajan perinteiden alkuperä onkin monelta jäänyt hämärän peittoon.

– Itse koen ainakin saavani juhlasta enemmän irti, kun tiedän taustat.

Tekijät toivovat teoksen auttavan myös maahanmuuttajia paremmin ymmärtämään uuden kotimaansa juhlien salat.

– Joulu on aika suljettu juhla. Uussuomalaisia kiinnostaa, mitä kodeissa tapahtuu, kirjailija tietää.

Tuula Korolainen

Vantaalainen lasten- ja nuortenkirjailija, kirjallisuustoimittaja ja suomentaja.

2005 Finlandia Junior teoksesta Kuono kohti tähteä.

2012 Lastenkulttuurin valtionpalkinto.

2012 Vantaan kulttuuripalkinto.

2015 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto teoksesta Lasten oma vuosikirja yhdessä Riitta Tuluston ja Maija Hurmeen kanssa.

Lähde: Wikipedia

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Sunnuntai

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat