Paikalliset

Unohdettu historia: Kultakaudella neljännes Suomen puusuksista valmistettiin Porvoon Kerkkoossa

Emil Lampisen tehtaan vanhoja puusuksia.

Porvoon Museo

PORVOO  |  Pitkän toimittajauran tehneen Timo Siukosen kirja Puusuksia Suomesta on ehdolla Vuoden urheilukirjaksi. Kirja käy läpi suomalaisen puusuksen valmistuksen historian, jossa Porvoon osuus ei ole vähäinen.

Puusuksen kultakaudella Suomessa niistä valmistettiin Porvoossa, Jyväskylässä ja Vimpelissä neljännes kussakin. Muiden osuus oli yhteensä neljännes.

Suksien valmistus työllisti Porvoossa Kerkkoossa enimmillään satoja ihmisiä. Se oli aikanaan vanhan Porvoon maalaiskunnan suurimpia yrityskeskittymiä, jonne muodostui kokonainen suksitehdasyhteisö.

Timo Siukonen istui tunteja Porvoon kaupunginarkistossa kootessaan tietoja kirjaansa.

– Porvoon historiassa on referoitu hyvin vähän suksien valmistusta teollisuudenalana. Mainintoja on, mutta kovin syvällisesti aiheeseen ei ole menty. Kannustan porvoolaisia yhdistämään voimiaan ja luomaan tämän tavallaan kadotetun historian pätkän.

Yhdestä puusta suksia valmistaneiden suksiseppien historiaa ei ole aikaisemmin kokonaisuuutena tutkittu Suomessa. Alaan on liittynyt yleisellä tasolla paljon luuloja, mutta vähän tietoja. Kirjaan on listattu 1 100 suksuseppää ja 135 suksitehdasta.

Puusuksista kehittyi myyntituotteita 1880-luvulla, kun vapaa-aika ja hiihtokilpailut lisääntyivät. Puusepät alkoivat veistää suksia koivutukista. Suksien alkukoti on Kainuussa, josta se levisi itsenäisyyden alkuvuosina koneellistumisen ja tuotantomäärien kasvaessa muualle, kuten Uudellemaalle.

Hiihdon suosio harrastuksena kasvoi. Suksiteollisuus nousi kukoistukseensa sotien aikana, kun armeija otti talvisodankäynnin strategioihinsa.

– Talvisodassa puusuksi pelasti osaltaan Suomen miehitykseltä. Sotilaat saivat parhaat voittonsa talvisotasuksillaan. Jatkosodassa taistelut olivat tasaväkisempiä, kun vihollinen osasi vastata haasteeseen. Timo Siukonen kertoo.

Toisen maailmansodan jälkeen suksiteollisuus koki jälleen murroksen, kun useista eri osista yhteen liimatut sälesukset tulivat muotiin. Ne syrjäyttivät yhdestä puusta tehdyt sukset. Sälesuksia voitiin valmistaa sarjatuotantona, ja ne voitiin maalata muotivärien mukaan.

Vuoteen 1960 mennessä loppui suurin osa maineikkaiden suksitehtalijoiden aikakaudesta. Sitä ennen muiden yläpuolelle nousi kaksi miestä. Toinen oli porvoolainen Emil Lampinen (1883–1961) ja toinen jyväskyläläinen Julius Uusitupa (1878–1950).

Ensimmäiset sukset tehtiin Kerkkoossa tiettävästi vuonna 1883. Emil Lampinen oli teollisen suksenvalmistuksen uranuurtaja. Hän ehti rakentaa Porvooseen elämänsä aikana peräti kolme suksitehdasta, ensimmäisen vain 18-vuotiaana 1901.

Lampinen johti tehdastaan 15 vuoden ajan. Hän myi sen vuonna 1916 uudelle, perustettavalle yhtiölle, jonka osakkaaksi ja osastopäälliköksi hän samalla ryhtyi. Yhtiön pääosakas oli helsinkiläinen liikemies Arno Hohenthal. Yhtiön nimi oli Oy Urheilutarpeita Ab.

Vuonna 1920 Hohenthal keksi yhtiön tuotteiden nimeksi Karhu, mutta yhtiön nimi muuttui Oy Urheilu Karhu Sport Ab:ksi virallisesti vasta 1966, sittemmin Karhu-Titaniksi ja edelleen Karhu Sportiksi.

Kerkkoolainen Urheilutarpeet oli Suomen merkittävin suksien valmistaja tilastoinnin alusta aina 1950-luvun vaihteeseen saakka.

Urheilutarpeet-yhtiössä Lampisen ura loppui jo 1920-luvun alussa, jolloin hän otti lopputilin ja myi osakkeensa pois. 40 vuoden ikään tullut Lampinen ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi. Hän perusti Urheilutarpeiden kanssa kilpailevan uuden tehtaan, jossa suksen valmistus ja sen kehitys jatkuivat intohimoisesti.

Kilpailun myötä suksien suunnittelun merkitys korostui edelleen. Lampinen sai etumatkaa kilpailijoihinsa muun muassa yhteistyöllään kansallistaiteilija Akseli Gallen-Kallelan kanssa. Miehet olivat tutustuneet toisiinsa taiteilijan kuvittaessa Koru-Kalevalaa Porvoossa 1920-luvun alussa.

Menestys alalla edellytti myös muita taitoja. Hyvä tuote oli luonnollisesti kaupankäynnin peruskivi, mutta myös markkinoinnin piti luistaa. Lampinen lähetti ilmaiseksi valmistamiaan suksia merkkihenkilöille ympäri maailman Yhdysvaltain presidentistä aina Suomen valtiojohtoon saakka. Esimerkiksi Hitlerille lahjoitettuja kokoontaitettavia saranasuksia käytettiin pitkään mainossloganina.

Tyytyväiset lahjan saajat levittivät hyvää sanaa, ja Lampisen maine kasvoi.

– Emil Lampinen menestyi näyttelyissä ja ymmärsi julkisuuden hallinnan. Julius Uusitupa ei sitä osannut, Timo Siukonen kertoo.

Suksitehdas numero kaksi toimi Emil Lampisen johdolla aina vuoteen 1940 saakka, jolloin hän erosi ensimmäisestä vaimostaan. Tehtaan osakkeet siirrettiin erossa Lampisen neljästä lapsesta Rainelle (1912–1984) ja Toimille (1913–1993).

Perinteisen puusuksen tuotannon aika alkoi olla ohi. Lampinen oli kuitenkin sitkeä. Hän avioitui uudelleen ja perusti 62-vuotiaana vielä kolmannen suksitehtaansa Teissalaan 1945. Viimeisen tehtaan tuotantoluvut jäivät kuitenkin aiempaa selvästi pienemmiksi.

Lampinen menehtyi 78 vuoden iässä 14.12.1961. Hänellä on kuusi lasta. Lampisen jälkeläisiä asuu runsaasti yhä suvun kotiseudulla Porvoossa.

–  Ahkera yrittäjä ei jäänyt ikinä eläkkeelle, vaan teki suksia aina elämänsä viime vuosiin saakka. Työstään Lampinen sai tunnustukseksi vuosien aikana yhteensä yli 60 palkintoa ja kunniakirjaa ympäri maailman, Emil Lampisen pojantytär Anna Granfelt kertoo.

Raine ja Toimi Lampinen ryhtyivät suunnittelemaan 1940-luvulla sälesuksituotannon aloittamista. He hakivat mallia Ruotsista. Lampinen Oy oli ensimmäisiä sälesuksien tuottajia Suomessa, mutta maailmanmarkkinoiden valtiaaksi nousi 1950-luvulla lahtelainen Esko Järvinen, joka osasi viedä markkinoinnin huippuunsa.

1950-luvulla suksiteollisuuden keskuksia olivat yhä Porvoo, Jyväskylä, Vimpeli ja Haminan seutu, mutta koko maassa oli vuosikymmenen puolivälissä jäljellä edellisen vuosikymmenen 52 suksitehtaasta enää 26.

Urheilutarpeita luopui 1954 täyspuusuksista ja keskittyi 1952 myyntiin tulleiden sälesuksien valmistukseen. Muovi- ja lasikuitusuksien aikakausi koitti 1970-luvulla. Tuolloin Karhun suksien tuotanto siirrettiin Porvoosta Kiteelle, jonne perustettiin yksi maan ensimmäisistä vain muovisuksiin keskittyneistä tehtaista.

Lampisen suvun yritystoiminta myytiin Karhu-Titanille 1984, mutta sukset kaupattiin edelleen Lampisen nimellä ja tuotanto Kerkkoossa jatkui vuoteen 1992 saakka. Historian kaari oli tässä tapauksessa siis 91 vuoden mittainen.

Alkuperäisen Urheilutarpeita-yrityksen perinteitä jatkaa nykyisin Porvoon Östensissä toimiva Kerko Sport.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat