MM-kultaa voittanut opiskeli urheilutoimittajaksi

Suomen ensimmäisen salibandyn MM-kullan vuonna 2008 voittaneessa maajoukkueessa pelannut Santtu Manner opiskeli viime vuoden Laajasalon opiston urheilutoimittajalinjalla. Myös rehtori Juha Matti Holopaisella on urheilutoimittajataustaa.

Jussi Vehkasalo

Laajasalon opisto sijaitsee meren rannalla Laajasalon Kuukiventiellä. Päärakennus on 1950-luvulta.

Jussi Vehkasalo

KANSANOPISTO Salibandytaituri Santtu Manner opiskeli urheilutoimittajaksi Laajasalon opistossa.

Salibandyn MM-kultaa Prahassa vuonna 2008 voittanut Santtu Manner työskenteli sittemmin Salibandyseura Viikinkien valmennuspäällikkönä, mutta myös muut asiat alkoivat kiinnostaa.

– Ajattelin, että pitäisi löytää itselleen ammatti, josta tykkäisi. Urheilutoimittajan työ kiinnosti. Hain Laajasalon opiston urheilutoimittajalinjalle ja pääsin sisään, Manner kertoo.

Hän jäi opintovapaalle päätyöstään ja aloitti opiskelun.

– Täällä tulivat tutuiksi toimitustyössä tarvittavat tekniset taidot. Meitä opetettiin monipuoliseen tekemiseen.

Opiskeluun kuuluvassa työharjoittelussa Manner oli Veikkauksessa Vantaalla. Urheilutoimittajaopiskelijat olivat opiskeluaikana mukana monissa suurissa urheilutapahtumissa, tekemässä ihan oikeita töitä.

Nyt Manner hakee viestintäalan töitä.

– Freelancertyöt mukaan lukien. Aika näyttää löydänkö töitä, mutta uskon, että jotain löytyy, Manner jatkaa.

Laajasalon opisto on kansanopisto. Siellä järjestetään vuoden tai lukuvuoden kestävää taiteen, viestinnän ja yhteiskunnallisen alan koulutusta sekä ammatillista koulutusta.

– Kansanopisto on mahdollisuus löytää koulutus ja elämän suunta, Laajasalon opiston rehtori Juha Matti Holopainen muotoilee.

Laajasaloon voi hakeutua opiskelemaan, jos on 18-vuotias ja omaa lukiokoulutusta vastaavat tiedot.

– Edelliset eivät kuitenkaan ole välttämättömyys.

Laajasaloon haetaan netin kautta sähköisellä lomakkeella. Eri opintolinjoille on pääsykokeet.

– Järjestämme myös maahanmuuttajien kielikoulutusta, heille on tasokokeet, Holopainen jatkaa.

Suosituimmat linjat Laajasalossa ovat näyttelijäntyölinja ja radiotoimittajalinja. Näyttelijäntyölinja 2 on syventävä linja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kansanopistot

Kansanopistot ovat toisen asteen oppilaitoksia. Osa opiskelijoista asuu opistolla opiskeluaikanaan, siksi kansanopistoista voi puhua myös sisäoppilaitoksina.

Opiskelu on maksullista, mutta kansanopistojen antama ammatillinen peruskoulutus on pääosin maksutonta. Lisäksi perusopetuksen koko oppimäärän suorittaminen on opiskelijalle pääsääntöisesti maksutonta.

Samoin lukio-opetus on maksutonta lukion koko oppimäärän suorittaville.

Taustaltaan ja luonteeltaan opistot voidaan jakaa neljään ryhmään: sitoutumattomat, kristilliset, yhteiskunnalliset ja erityisopistot.

Kansanopisto-opiskelu on päätoimista opiskelua ja siihen voi hakea opintotukea.

Kansanopistoja ylläpitävät säätiöt, järjestöt ja kannatusyhdistykset.

Kansanopistojen toiminnan mahdollistavat opiskelijamaksut ja valtionosuudet.

Kansanopistoja Uudellamaalla:

Laajasalon opisto (Helsinki)

HEO Kansanopisto (Helsinki)

Työväen Akatemia (Kauniainen)

Borgå folkakademi (Porvoo)

Västra Nylands folkhögskola (Karjaa)

Lähde: www.kansanopistot.fi.

Written by:

Jussi Vehkasalo

Ota yhteyttä