"Lääkäri ei ole mikään pyöveli" – eutanasia-keskustelu jatkuu Suomessa vuosia, arvioi Terhokodin lääkäri

Aloite eutanasian laillistamisesta Suomessa on saanut taakseen jo yli 60 000 allekirjoittajaa. Eutanasian vastustajat perustelevat kantaansa eettisillä ja uskonnollisilla syillä.

Johanna Erjonsalo

Keskustelua eutanasiasta eli laillistetun kuolinavun antamisesta käydään juuri nyt Suomessa kiivaasti.

Viime marraskuussa käynnistetty kansalaisaloite hyvän kuoleman puolesta ylitti reilussa kuukaudessa 50 000 allekirjoittajan määrän, joten aloite tulee eduskunnan käsittelyyn. Nyt allekirjoittajia on jo yli 63 000.

Useat tutkimukset osoittavat, että suomalaisista noin kolme neljännestä on valmis laillistamaan eutanasian – vastustajia on joka kymmenes.

Viisi vuotta sitten tätä keskustelua eutanasiasta ei olisi Suomessa voitu käydä."

Helsingin Lassilassa sijaitseva Terhokoti tarjoaa saattohoitoa parantumattomasti sairaille. Jo yli 20 vuotta Terhokodissa toiminut lääkäri Juha Hänninen tuntee Suomessa käydyn eutanasiakeskustelun läpikotaisin.

– Suomalaisten käsitykset eutanasiasta ovat muuttuneet hyvin nopeasti kuolinavun antamisen sallivaksi. Esimerkiksi vielä viisi vuotta sitten tällaista keskustelua ei olisi voitu meillä mitenkään käydä, Hänninen muistuttaa.

– Keskustelua leimaa yhä käsitteiden kirjavuus. Puhutaan esimerkiksi armomurhasta, vaikka lääkäri ei tietenkään ole minkäänlainen pyöveli, vaan potilaan omasta edusta huolehtiva ammattilainen. Potilaan oma tahto on aina ratkaiseva.

Hänninen myöntää, että myös hänen oma suhtautumisensa eutanasiaan on muuttunut vuosien varrella.

– Kun kuolinavun antamisen sallivaa lakia valmistellaan, rajojen on pysyttävä tiukkoina, että eutanasian hallittavuus säilyisi.

Lääkäreillä on oikeus kieltäytyä osallistumasta eutanasiaan."

Vaikka eutanasia laillistettaisiin, osa lääkäreistä ei halua eettisistä tai uskonnollisista syistä osallistua sen toteuttamiseen. Hännisen mukaan se on heidän oikeutensa.

Kun aloite eutanasiasta aikanaan saapuu eduskuntaan, tulisi Hännisen mukaan perustaa asiantuntijatyöryhmä, joka helpottaisi lainsäädäntötyötä.

– Eutanasiasta keskustellaan vielä vuosia, ja se on ihan hyvä asia. Käsitteet täytyy matkan varrella pitää kirkkaina mielessä – esimerkiksi saattohoito ei ole eutanasian vastakohta, Hänninen muistuttaa.

Vaikka lääkärinvalaa pidetään toisinaan esteenä eutanasialle, Hännisen mielestä asia on juuri päinvastoin. 

– Valassa lääkäri sitoutuu palvelemaan lähimmäisten ihmisyyttä ja kunnioittamaan elämää. Lääkärin päämääränä on aina potilaiden kärsimysten lievittäminen.

 

Written by:

Jari Pietiläinen

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Armokuolemalla on kannatusta – Eutanasia-aloite etenee eduskuntaanEutanasia-aloite kerää nimiä hurjaa tahtia – nimekkäät vaikuttajat asialla