Paikalliset

Makulaku luottaa luomuun

Kahdella linjalla. Makulakun pakkaamossa pakataan ja pussitetaan lakritsaa. Kaksi lakritsalinjaa tuottaa 1,5 miljoonaa kiloa lakua vuodessa. Taustalla Juha Korkiamäki.

Juha Perämäki

PORVOO | Porvoolainen perheyritys Makulaku markkinoi uutta luomutäytelakritsaansa kaupan keskusliikkeille. Yhtiö yrittää saada Luomuliiton kunniamaininnan saaneen Natural Sweet -lakritsapalansa kotimaisten kauppojen hyllyille.

– Markkinointi on alkanut helmikuussa. Ensimmäiset koepussit olivat valmiina maaliskuussa, kertoo tuotannonkehityspäällikkö Juha Korkiamäki.

Makulaku kehitti uutta makeista kolme vuotta Viikki Food Centerin kanssa.

– Resepti, ulkonäkö, rakenne ja maku, kaikki olivat yhtä hankalia, Korkiamäki sanoo.

Lisäksi piti löytää luomuhyväksytyt raaka-aineet. Niiden osuus on Natural Sweet -lakritsasta 99 prosenttia.

Vain vehnäjauhot saadaan Suomesta, muut raaka-aineet tulevat ulkomailta. Luonnonmukaisessa tuotannossa satotilanne vaihtelee, mikä näkyy raaka-aineiden saatavuudessa ja hinnassa: raaka-aineet ovat luomussa 2–3 kertaa kalliimpia kuin tavallisessa lakussa.

Raaka-aineet tulee säilyttää erillään. Lakritsilinjat pitää pestä, kun tuotannossa vaihdetaan tavallisesta lakusta luomuun, mikä tarkoittaa puolen päivän pysähdystä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat