Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikallisurheilu

Tarmoa täysin uusin ilmein

Viimeksi 26 vuotta sitten kokonaan kotimainen joukkue.

KTP:stä siirtynyt Joona Tuomala (oik.) on viihtynyt hyvin Tarmon kesäharjoituksissa.

Marko Enberg

PORVOO   |   Heinäkuun sateisena iltana Ammattikoulun hiekkakentällä hikoilee 12 Porvoon Tarmon koripalloilijaa. Kukaan ei kitise kelistä vaan jokainen tekee keskittyneesti ja motivoituneesti harjoitteet. Alkuverryttelyjen jälkeen joukkue siirtyy sisälle saliin harjoittelemaan. Harjoitusten tempo on kova.

Aiemmista vuosista poiketen harjoitteluun kuuluu myös tulevan kauden pelisysteemien opettelua ja kuvioiden hiomista.

Päävalmentaja Esa Mäki-Tulokas selostaa seuraavan harjoituksen. Hän aloittaa automaattisesti ohjeistuksensa englanniksi, mutta vaihtaa nopeasti suomen kieleen. Maan korkeimmilla sarjatasoilla harvemmin valmennetaan suomeksi.

Tarmo luottaa tulevalla kaudella nuoriin kotimaisiin lupauksiin. Syksyksi ei tule kolmea amerikkalaisvahvistusta, jotka vievät aloitusviisikon kolme paikkaa. Nuokin paikat ovat nyt tarjolla, mikä motivoi nuoria entisestään.

KTP-legenda Jarkko Tuomalan poika Joona vaihtoi kauden jälkeen Kotkasta Porvooseen. Joona Tuomala on parin kauden ajan kuulunut KTP:n liigajoukkueen rinkiin.

– Saavutin jo ensimmäisen unelmani, kun pääsin KTP:n edustusjoukkueeseen. Lähdin Porvooseen hakemaan uutta vauhtia ja peliaikaa. Tarmossa on laadukas valmennus ja täällä panostetaan hyvin junioreihin. Pääsen varmasti kehittymään, Tuomala sanoo.

– Olen koko kesän treenannut Porvoossa, mutta muutan tänne vasta elokuun lopulla. En ole kertaakaan ollut näin hyvässä kunnossa tässä vaiheessa kautta. Pelaamme ensi kaudella varmasti nopeata koripalloa, koska tämä joukkue jaksaa juosta kenttää. Odotan kautta innolla. Kaikki pelaajamme ovat suurin piirtein saman ikäisiä ja saman henkisiä.

– Henkilökohtaisesti oli iso bonus, kun selvisi ettei Tarmo hanki lainkaan jenkkejä. Näen sen pelkästään positiivisena juttuna. Miesten treeneissä olen aiemmin puolustanut lähinnä laitureita, mutta nyt taidan olla joukkueemme pisimpiä pelaajia (197cm), joten vastaan tulee isompiakin.

Miten kotona suhtauduttiin, kun vaihdoit KTP:n peliasun Tarmoon?

– Sain tukea valinnalleni, Tuomala naurahtaa.

Tarmon päävalmentaja Esa Mäki-Tulokas seuraa harjoituksia tyytyväisenä.

– Näistä pelaajista tulee vielä paljon tarinoita suomalaiseen koripalloon. Tässä vaiheessa ei tiedä, ketkä näistä nousevat isoimpiin rooleihin ensi kaudella. Ja olemme varmasti hankala vastustaja muille. Aiemmin on voinut rakentaa puolustuksensa jenkkejämme ja muutamia avainpelaajiamme vastaan. Nyt meillä onkin tasainen joukkue, joista kuka tahansa voi nousta ratkaisijaksi, Mäki-Tulokas muistuttaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat