porvoo2020

Maakuntaneuvos Kajaste ihmettelee, miksei Porvoo havittele kansainvälisiä yrityksiä

Elinkeinopolitiikka on ykkösprioriteetti, kun halutaan työpaikkoja ja verotuloja, maakuntaneuvos Kimmo Kajaste sanoo.

Jyrki Hämäläinen

PORVOO  |  Porvoo tarvitsee huolella ja realistisesti laaditun kansainvälistymisohjelman, maakuntaneuvos Kimmo Kajaste sanoo. Hän pohtii myös, tarvittaisiinko Porvooseen jopa kaupunkiseudun kehittämisrahasto kansainvälistymiseen liittyviä projekteja ja tukitoimia varten.

Kajaste on Porvoon pitkäaikaisin kaupunginvaltuutettu, joka on toiminut toistakymmentä vuotta seutukaava- ja maakuntaliittojen puheenjohtajana ja asiantuntijatehtävissä kuntien keskusjärjestöissä. Hän on pitänyt paljon esitelmiä kuntien elinvoimatekijöistä.

Porvoon voimassa olevassa kaupunkistrategiassa todetaan, että ”Elinvoimainen kaupunki tarvitsee uusia asukkaita ja kilpailukykyisiä yrityksiä.”

– Pelkkä tavoitteen kirjaaminen ei riitä, tarvitaan sanojen muuttamista teoiksi, Kajaste korostaa.

Hän puhuu elinvoimakolmiosta, jossa tärkeänä kärkenä on työllistävät, työpaikkoja tarjoavat, tulosta tekevät yritykset. Toisen kärjen kolmiossa muodostavat laadukkaat, hyvin järjestetyt palvelut. Kolmas kunnan elinvoiman kolmiokärki on turvallinen ja viihtyisä ympäristö.

– Kun elinvoimakolmion jokaisesta kärjestä osaavalla tavalla huolehditaan, on kunnan tulevaisuus, elinvoima ja kilpailukyky sekä asukkaiden perusturvallisuus taattu. Elinkeinopolitiikka on ykkösprioriteetti, kun asukkaille halutaan työtä ja työpaikkoja, verotuloja, kestävää talouskasvua ja hyvää palvelutasoa.

Kimmo Kajaste huomauttaa, että Suomi on Pohjoismaiden suosituin ulkomaisten investointien kohdemaa. Siksi Porvoonkin on monessa mielessä erinomaisen sijaintinsa, valmiin kaksikielisen infrastruktuurinsa ja palvelujen perustalta vihdoin ryhdyttävä hankkimaan pohjoismaisia investointeja ja yrityksiä.

Kajaste kiinnittää huomiota siihen, että vaikka Porvoon strategiassa yksi keskeinen päämäärä on ”kaupungin kilpailukyvyn ja kestävän kehityksen varmistaminen”, kansainvälistymisestä ei puhuta mitään.

–Jos halutaan hankkia ulkomaisia investointeja, kuten pitäisi, Porvoolla tulee olla yritystoimintaan kannustava liiketoimintaympäristö, aktiivista työtä ja toimintaa, markkinointia investointien saamiseksi, yritysmyönteinen ilme ja toimintamalli sekä tiivis yhteistyöverkosto kansallisten ja alueen eri toimijoiden välillä. Työvoiman saatavuus ja yritysyhteistyö olemassa olevien ja tänne sijoittumista harkitsevien kannalta on sekin hyvin keskeistä.

Kimmo Kajaste sanoo, että korkeatasoiset ja toimintavarmat liikenneverkot ovat olennainen tekijä, kun yritykset tekevät päätöksiä investoinneista. Porvoo ja koko Itä-Uusimaa ovat keskellä eurooppalaista kehityskäytävää muista pohjoismaisista pääkaupungeista ja Turusta Helsinkiin, Porvooseen, Kotkaan ja Pietariin, jonne meiltä on matkaa vain 350 kilometriä.

Kajasteen mukaan Kilpilahden teollisuuskeskittymä on huomattavan tärkeä ja etu Porvoolle, myös kehittymismahdollisuuksien kannalta.

– Tein aikanani, viime vuosisadan puolella valtuustossa aloitteen alueella toimivien ja uustoimijoiden varaan rakentuvasta tutkimukseen ja tuotekehittelyyn keskittyvän energiaosaamisen keskuksen perustamisesta Porvooseen. Tavoitteena olisi ollut energian ja luonnon varojen säästö. Ei ottanut tuolloin tuulta, mutta nyt onneksi kuitenkin jo puhutaan ympäristöliiketoiminnasta ja biotaloudesta.

Elinkeinopolitiikkaa toteuttavat ihmiset organisaatioissa. Kimmo Kajaste sanoo, että osaavaa organisaatiota parempi on oppiva ja luova organisaatio. Hänen mielestään tässä on haaste Porvoonkin hallinnolle ja sen eri tasoille.

– Oppivan organisaation rinnalla vanha Public-Private-Partnership ei ole menettänyt merkitystään. Tämä julkisen ja yksityisen kumppanuus on päinvastoin korostumassa verkostojen maailmassa. Vuorovaikutteisessa yhteiskunnassa ja kaupunkimme elinkeinopolitiikassa kumppanuuden omaksumisessa on ajoittain ollut selvästi ongelmia.

Porvoo-strategian mukaan kaupungin elinkeinoelämän kehittämisessä tulee lisätä yrityskontakteja, joilla pyritään luomaan aktiivisesti uusia työpaikkoja ja saamaan investointeja. Kaupungin nettisivuilta etsivä löytää tähän liittyvät yhteystiedot kaupunkikehityksen hallintopäällikölle ja kehityspäällikölle, mutta ei kaupunkikehityksestä ja elinkeinoasioista vastaavalle apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultzille, mitä Kimmo Kajaste ihmettelee.

–  Porvoolla ja kehitysyhtiö Posintralla riittää haasteita, jotka varmaan tunnetaan kun puhutaan uuden liiketoiminnan kehittämisestä ja elinkeinorakenteen monipuolistamisesta sekä yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistämisestä. Nykyistä yrityskantaa, sen osaamiseen ja innovatiivisuuteen panostamista ei sovi unohtaa.

Kajaste pelkää, että Itä-Uudenmaan ammatillisen koulutuksen ongelmat voivat osoittautua elinkeinopoliittisesti vakavammiksi kuin tullaan ajatelleeksi.

– On selvitetty, että kuusi kymmenestä yrityksestä valitsee sijaintipaikan liikenneyhteyksien ja työvoiman saatavuuden perusteella.

Etusivulla nyt

Uusimmat: porvoo2020

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat