KATSO KUVAT Sankarihaudoilla ennätys – kynttilöiden sytyttämisestä tulossa perinne

Sankarihaudoille oli kokoontunut ennätysmäärä, arviolta toistatuhatta ihmistä. Tilaisuus päättyi kenttäjumalanpalvelukseen, jonka pitivät suomalaisen seurakunnan pastori Laura Mäkelä ja kappalainen Fred Wilén ruotsinkielisestä seurakunnasta.

Maarit Gabrielsson

Irakista Suomeen 15 vuotta sitten muuttanut Zahra Jamal Jamil toivoo satavuotiaan Suomen tulevaisuudelle menestystä ja, että kaikki jatkuisi edelleenkin rauhallisesti.

Maarit Gabrielsson

Sankarihautojen ristille ja Karjalaan jääneiden muistomerkille laskivat seppeleet Porvoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mikaela Nylander sekä Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula.

Maarit Gabrielsson

Mukana auttamassa oli Ville Varjolaakso porvoolaisesta veteraaniyhdistyksestä. -Kun laskemme sankarihaudoille kynttilöitä muistamme heitä, jotka ovat Suomen puolustuksen puolesta kaatuneet. Vieressä Kristjan ja Ene-ly Männing partiolippukunta Tolkkisten Eräketuista.

Maarit Gabrielsson

Puolenpäivän aikoihin lähti torilta kansalaismarssi sankarihaudoille. Marssiin osallistui satoja ihmisiä. Kulkuetta johti Porvoon reserviupseerikerhosta reservin kapteeni Börje Eriksson.

Maarit Gabrielsson

Lippulinna lähestyy torilla odottavaa kulkuetta.

Tanja Kuisma

Rumpalit valmiina antamaan tahtia itsenäisyyden juhlamarssille.

Tanja Kuisma

Sankarihautausmaan muurilla odottivat seppeleet muistomerkeille laskemista.

Tanja Kuisma

Reservin kapteeni Börje Eriksson Porvoon reserviupseerikerhosta johti kulkueen torilta sankarihautausmaalle ja takaisin.

Tanja Kuisma

Kansanedustaja Mikaela Nylander ja Börje Eriksson.

Tanja Kuisma

Kansanedustaja Mikaela Nylander ja kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula lukemassa etukäteen seppletekstejä ennen siirtymistä sankarihautausmaan alueelle.

Tanja Kuisma

Lippulinna seppeleiden tuojineen järjestäytyi sankarihaudoille.

Tanja Kuisma

Kulkue poistuu sankarihaudoilta.

Tanja Kuisma

Sankarihautausmaalla seurasi juhlavuoden itsenäisyyspäivän kulkuetta ennätyksellinen määrä porvoolaisia.

Tanja Kuisma

Täällä lepää 441 sankarivainajaa.

Tanja Kuisma

 

PORVOO | Porvoossa vietettiin Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaa auringon pilkahdellessa taivaanrannalla.

Viitisensataa kynttilää.

Aamulla kello yhdeksän sotaveteraanit nauttivat opetusravintola Iriksen tarjoaman aamiaisen, jonka jälkeen heidät vietiin Tuomiokirkkoon Jumalanpalvelukseen.

Aamupäivällä kello 10 jälkeen kymmenet Porvoon suomen- ja ruotsinkielisen lukion oppilaat sekä partiolippukuntien Tolkkisten Eräkettujen ja Porvoo Pookin nuoret sytyttivät sankarihaudoille ja pommitusten siviiliuhrien haudoille viitisensataa kynttilää.

Kynttilät oli saatu lahjoituksina kaupungin Lions- ja Rotaryklubeilta.

Minusta Suomessa asuminen on ollut täydellistä.

– Tästä on toiveissa tehdä perinne, Porvoon Seudun Sotaveteraanien puheenjohtaja Tuomo Kankkunen totesi.

Haudoille oli sytyttämässä kynttilöitä Tolkkisten Eräketuista, Virosta muuttanut Ene-ly Männing poikansa Kristjanin kanssa.

– On hienoa, että Suomi on ollut näin pitkään itsenäisenä, ja on kunnia saada laittaa sankarihaudoille kynttilät. Ensi vuonna on Viron satavuotisjuhla.

– Olemme aina virolaisia, mutta tietyllä tavalla olemme suomalaisiakin. Suomessa on kotoista asua.

Irakista Suomeen 15 vuotta sitten muuttanut Zahra Jamal Jamililla on abivuosi meneillään.

– Minusta Suomessa asuminen on ollut täydellistä ja toivon satavuotiaan Suomen tulevaisuudelle menestystä. Toivottavasti kaikki jatkuu edelleenkin rauhallisesti niin, että kaikilla olisi täällä hyvä asua.

Käyttäjän Maarit Gabrielsson kuva

Maarit Gabrielsson