Paikalliset

Miksi tässä Rihkamatorin risteyksessä on tehty kaistamuutoksia? Liikenneopettaja vastaa

Tämän risteyksen muuttuneet liikennejärjestelyt mietityttävät tällä kertaa.

Porvoon Autokoulu

Miksi Porvoossa Mannerheiminkadun ja Rihkamatorin risteyksessä on tehty muutoksia liikennejärjestelyihin, liikenneopettajat Helen Högström ja Miko Högström?

Kyseisessä paikassa oli aiemmin kolme kaistaa, joista vasemmanpuolimmaiselta sai jatkaa matkaansa ainoastaan vasemmalle, keskimmäiseltä ainoastaan suoraan ja oikeanpuolimmaiselta vain oikealle.

Nyt tehdyn muutoksen jälkeen oikeanpuoleisinta kaistaa ei enää ole.

– Kaksi jäljelle jäänyttä kaistaa on nyt määräysmerkein merkitty niin, että vasemmanpuoleiselta kaistalta ajetaan vasemmalle ja suoraan ja oikeanpuoleiselta kaistalta ainoastaan oikealle, liikenneopettajat vastaavat.

– Ongelmana uudessa järjestelyssä on se, että kun Rihkamatorilta vasemmalle Mannerheiminkadulle kääntyvä ajoneuvo väistäessään vastaantulevia joutuu pysähtymään risteysalueelle, ei suoraan menevätkään pysty jatkamaan matkaa.

Lisäksi Runeberginkadulta vasemmalle Mannerheiminkadulle kääntyvät autoilijat saattavat olettaa, että risteyksen toisella puolella liikenteenjakajan vierestä käännytään vasemmalle.

– Niinpä he tulevat yllättymään kun kyseistä kaistaa pitkin tuleekin autoja suoraan risteyksen yli.

Liikenneopettajien mukaan uudet liikennejärjestelyt tuskin tulevat lisäämään liikenteen sujuvuutta.

Liikenteen sujuvuuden kannalta parempi ratkaisu kyseisessä risteyksessä olisi ohjata Rihkamatorilta suoraan risteyksen yli Runebergin kadulle kulkeva liikenne oikeanpuoleista kaistaa pitkin.

– Rihkamatorilta oikealle Mannerheiminkadun sillalle käännyttäessä ei ole mitään väistettävää, ei edes kevyttä liikennettä eli liikenne sujuisi erinomaisesti suoraan ja oikealle samalta kaistalta.

Liikenneopettajat Helen Högström ja Miko Högström Porvoon Autokoulusta vastaavat palstalla lukijoiden kysymyksiin. Lähetä omasi: [email protected]

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat