Opettajan huoli: aika ei riitä enää opettamiseen – miten kaikki hienot uudistukset viedään onnistuneesti maaliin?

- Opettajilla on yhä vähemmän aikaa perustyölle, eli opettamiselle, Jarkko Nikkilä toteaa.

Juha Perämäki

PORVOO | Porvoolainen Jarkko Nikkilä on kahden koululaisen isä ja peruskoulun biologian opettaja. Hänestä uusi opetussuunnitelma (OPS) ilmiöoppimiseen on loistavaa tekstiä, ja uuden teknologian käyttö opettamisen tukena hieno juttu.

Arki vantaalaisen yhtenäiskoulun yläluokkien opettajana on kuitenkin näyttänyt, etteivät hyvät, tutkimuksiin perustuvat opetustapojen muutokset päde käytännössä, jos resurssit eivät ole riittävät.

Tuntuu pahalta, kun sellaisia asioita, joita itse pitää erittäin tärkeinä, ei kerta kaikkiaan ehdi opettamaan.

– Opettajat kokevat että muutokset tulevat ylhäältä päin, ja ne on vain toteutettava aikaisempien työtehtävien lisäksi. Vähän kuin pienennettyyn ja jo ennestään täyteen lasiin yritettäisiin kaataa aina vain lisää nestettä. Olkoon tuo uusi neste kuinka hyvää tahansa, osa valuu hukkaan, Nikkilä sanoo.

Esimerkiksi uuden OPSin mukaan oppilaista tulee oppijoita, jotka tarttuvat innokkaasti annettuihin tehtäviin ja osaavat itse arvioida omaa opiskeluaan ja sen edistymistä.

– Käytännössä se on kuitenkin opettaja, joka käy jokaisen oppilaan kanssa arviointikeskustelussa läpi sitä miten on mennyt.

Uudelle ilmiöpohjaiselle oppimiselle on raivattava tilaa, joten opettajat joutuvat päättämään, mitä sisältöjä kurssista jätetään opettamatta.

– Tuntuu pahalta, kun sellaisia asioita, joita itse pitää erittäin tärkeinä, ei kerta kaikkiaan ehdi opettamaan.

– Jo ennestään tuntikehykseltään leikatuille kursseille yritetään lisätä hienoja tavoitteita ja laajempia ilmiöitä kokoavia ilmiöitä, mutta pelkään että ilmiöiden ymmärtämisen tavoittelu tarkoittaa perustaitojen ja tietojen huonompaa oppimista. Ei kokonaisuuksia pysty ymmärtämään, ellei osaa ja ymmärrä mitkä osaset kokonaisuuden muodostavat ja miten ne toimivat.

Lisäksi ilmiöviikot ja muu erikoisohjelma rikkovat rutiineja ja aiemmin hyväksi havaittuja kokonaisuuksia, ja tämä näkyy varsinkin levottomuuteen taipuvaisten oppilaiden entistä levottomampana käytöksenä. Erikoisviikot stressaavat myös opettajia, jotka joutuvat suunnittelemaan taas kerran uutta ilman lisäkorvausta palkkaansa.

Opettajat toimivat yhä enemmän lasten huoltajina, psykologeina, avustajina, erityisopettajina, tuen tarpeen arvioijina, sosiaalityöntekijöinä, terveydenhoitajina.

– Kun voimansa menettäneeltä opettajalta loppuu huumori, luokassa ei ole enää kenelläkään hauskaa, ja sitä tilannetta ei halua kukaan. Eivät varmaan uuden OPSin suunnittelijatkaan.

Lyhyesti sanottuna: opettajilla on yhä vähemmän aikaa perustyölle, eli opettamiselle, Nikkilä toteaa.

– Olemme koulutettuja ammattilaisia, ja nyt tuntuu vahvasti siltä että meillä on yhä vähemmän aikaa tehdä sitä mihin meidät on koulutettu.

– Opettajat toimivat yhä enemmän lasten huoltajina, psykologeina, avustajina, erityisopettajina, tuen tarpeen arvioijina, sosiaalityöntekijöinä, terveydenhoitajina. Yhä suurempi osa työstä menee erilaisissa palavereissa istumiseen, oppimisvaikeuksien puimiseen, loputtoman lomakemäärän täyttämiseen. Uuden OPSin tuomaa lomakkeiden tulvaa joku kollega kuvaili sanoin ”byrokratiahelvetti”.

Jarkko Nikkilän mielestä digitaalilaitteet tuovat opetukseen mukavasti vaihtelua, mutta niiden ei pidä olla käytössä jatkuvasti.

– Tulee digiähky, kyllästyminen, joka on jo lukiolaisilla nähtävissä tällä hetkellä. Digilaitteiden käytöstä tulee itseisarvo, ei oppimisesta ja siitä että hommat pysyisi mielenkiintoisena.

Nikkilällä on hyviä kokemuksia esimerkiksi Googlen Chromebook-tietokoneiden käytöstä yläkoululaisten opetuksessa. Yksinkertaiseen laitteeseen ei tarvita salasanaa eikä siihen voi ladata sovelluksia.

Tabletti-hankinnat ovat osoittautuneet melkoiseksi hutiksi.

– Niiden avulla olen muuttanut kokeet sähköisiksi ja toteuttanut asian niin, että kaikenlainen tekninen säätäminen on minimissään. Oppilas voi keskittyä olennaiseen.

Nikkilä painottaa, että laitehankinnat pitäisi tehdä harkiten.

– Esimerkiksi Vantaalla käytettiin melkoisia summia rahaa ja aikaa älytaulujen hankintaan ja opettajien älytaulukoulutuksiin. Koulutuksissa esitellyistä taulun kymmenistä eri toiminnoista on ollut minulla käytössä noin kolme. Muut, laitteen käytön kannalta oleellisimmat asiat opettelin itse. Noin kaksi vuotta laitteiden asentamisen jälkeen kaikki tietokoneet menivät vaihtoon ja älytaulutoimintoa ohjaavat ohjelmat koneiden mukana. Älytaulut toimivat nyt periaatteessa valkotauluina, erittäin kalliina sellaisina.

– Myös tabletti-hankinnat ovat osoittautuneet melkoiseksi hutiksi. Laitteiden akku ei kestä, ja oppilaat ovat mestareita asentamaan laitteisiin kaikkea sellaista, mikä haittaa laitteen seuraavaa käyttäjää. Digilaitteet pitäisi periaatteessa olla rakennettu betonista ja ratakiskosta, ja varustettu kaikilla mahdollisilla estoilla jotta ne olisivat muutaman vuoden peruskoululaisen kestävät.

Opettajilla pitäisi Nikkilän mukaan myös olla palkallinen vartti tai puolituntinen jokaisen laitetunnin jälkeen laitehuoltoon ja koneiden tarkistamiseen, jotta laitteiden toimimattomuus huomattaisiin jo ennen seuraavaa käyttökertaa.

Digitalisaatiolla ei siis voida noin vain pyyhkäistä pois oppimisen ja oppimistilanteiden ongelmia, sanoo Nikkilä. Ei varsinkaan, kun luokissa on yhä enemmän erityistä tukea vaativia oppilaita, joille opettajan aika ei tahdo riittää.

Joissain ala-kouluissa tilanne on sietämätön.

– Integraatio toimisi, jos ryhmässä olisi yksi tai kaksi erityistä tukea vaativaa oppilasta. Valitettavasti tilanne on monessa ryhmässä sellainen, että erilaisia oppimista tukevia ratkaisuja tarvitsevia oppilaita on ryhmästä kolmasosa, joskus jopa enemmän.

– Kouluihin tarvittaisiin kipeästi uusia resursseja ja ratkaisuja levottomien oppilaiden kanssa toimimiseen. Varsinkin joissain ala-kouluissa tilanne on sietämätön. Oppilaita, jotka eivät ole lainkaan koulukuntoisia, joudutaan pitämään hampaat irvessä normaaliryhmissä, koska ei ole kerta kaikkiaan mitään paikkaa mihin oppilas voitaisiin sijoittaa. Pienryhmät ovat nimensä mukaisesti pieniä, ja usein täynnä. Pitäisi olla koulun ulkopuolisia tahoja ja lisäresurssia avuksi, mutta näitä on lakkautettu, kiitos hallituksen koulutusleikkausten.

#Porvoo 2030

Sanomalehti Uusimaa ja Porvoon kaupunki järjestää Porvoo 2030 -teemaillan 18.1., jossa pohditaan vastauksia muun muassa kysymyksiin: Miten uudet oppimistavat ja digitalisaatio muuttavat opetusta, opettajuutta ja koulujen toimintatapoja? Miten opettajuus muuttuu? Miten oppiminen muuttuu? Miksi opiskelu ei kiinnosta poikia? Mitä Porvoossa tulee tehdä, jotta olemme oppimistulosten vertailussa viiden parhaan kunnan joukossa vuonna 2030?

Written by:

Ulla Mether

Ota yhteyttä