Paikallisurheilu

Hevosen antama kyyti on tasaista ja nopeaa

Hiihtoesteratsastuksessa ratsukko ylittää esteet.

Sonja Hakkarainen

Uusimaa | Hiihtoesteratsastus ei ole niitä jokapäiväisiä lajeja, joita pääsee seuraamaan. Laji vaatii siis hevosen ja riittävän suuren alueen esteille ja radalle. Nurmijärvellä sijaitseva Palomäen Talli on rakentanut pellolleen radan, jossa lajia saattoi harrastaa turvallisesti. Samalla hiihtäjälle rakennetut esteet tulisi olla ammattilaisen rakentamia. Allekirjoittanut sai Kirsi Tiaisen ja Rannikon Kaislan eteen ja köyden käteen.

– Pidät siitä kiinni ja tulet perässä, me hyppäämme omat esteet ja sinä omat, Tiainen opasti.

Kaisla lähti liikkeelle ja veto ei tuntunut lainkaan raskaalta. Ensimmäinen laukka tuntui jo vauhdissa ja mietin jo radan hyppyreitä. Ensimmäinen este oli kuitenkin maltillinen pujottelueste, jossa oli neljä tynnyriä noin 10 metrin välein. Se oli haaste molemmille, eli siinä kaikki pujottelivat. Seuraavaksi oli vuorossa sarja esteitä peräkkäin ja hiihtäjälle vieressä hyppyrisarja. Jalat vain joustamaan, sillä hallitsematon ilmalento olisi päätynyt seuraavan hyppyrin nokalle ja siitä kuperkeikkaan. Viimeiseksi tuli yhteiseste, jossa ratsukko ylittää puomin ja hiihtäjä hyppyrin. Pelkästään hiihtäjälle tarkoitettuja esteitä ovat hyppyriesteet ja hyppyrisarjat.

Isoimman hyppyrin nokalta sai tahtoessaan pitkän hypyn. Tällä kertaa olisi toivonut radan tekijältä armoa, sillä hyppy päätyi tasamaalle. Vaikeus oli siinä, kun hevonen vetää hiihtäjää jo ilmassa ja alastulossa on jo veto päällä. Sai olla tarkkana, ettei ukko jatkanut matkaa maassa ilman suksia. Vauhdikas ja hauska laji.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat