Viihde

Leffa-arvio: Näkemiin taivaassa on suurenmoinen elokuvakokemus

Näkemiin taivaassa perustuu Pierre Lemaitren romaaniin Au revoir lá-haut (suom. Näkemiin taivaassa, Minerva 2014). Teos palkittiin arvostetulla Goncourt-kirjallisuuspalkinnolla ilmestymisvuonnaan 2013.

Jerome Prebois

Pierre Lemaitren palkittuun romaaniin pohjautuva elokuva Näkemiin taivaassa on ennen muuta hyvin yllätyksellisesti rakennettu kokonaisuus. Tapahtumat seuraavat toisiaan melkoisella sykkeellä ja paikoin hyvin vauhdikkaina, mikä tässä yhteydessä vain lisää teoksen viehätystä.

Ohjauksesta vastaa Albert Dupontel, joka myös esittää tarinan keskushahmoa sotamies Albert Maillardia. Häntä kuulustellaan kerronnan alussa Marokossa vuonna 1920. Albertin muistojen myötä palataan vuoteen 1918, aikaan, jolloin ensimmäinen maailmansota veti viimeisiä henkäyksiään. Tarina siirtyy rintamalle ranskalaisten ja saksalaisten sotilaiden välisen yhteenoton kuvaukseen.

– Kukaan ei halunnut enää taistella, muistelee Albert.

Paitsi luutnantti Pradelle (Laurent Laffite), äärimmäinen sotahullu, joka vielä tuossakin vaiheessa keksi lähettää miehiään surman suuhun. Sen seurauksena moni Albertin tovereista menehtyy aivan turhaan. Albertin pelastaa ystävä Edouard (Nahuel Pérez Biscayart), joka loukkaantuu samassa yhteydessä pahoin.

Sodanjälkeisessä todellisuudessa Albert ja Edouard asuvat Pariisissa. Albert tutustuu Edouardin siskoon Madeleineen (Émilie Dequenne) ja vierailee myös heidän isänsä Marcelin (Niels Arestrup) luona. Edouard osoittautuu taitavaksi piirtäjäksi.

Albert Dupontelin ohjaus pysyy uskollisena Lemaitren kirjan suurille linjoille ja kirjailija on ollut hyväksymässä elokuvaversion vaatimia muutoksia. Vaikka liikutaan sodanjälkeisessä todellisuudessa, jossa asiat eivät ole suinkaan hyvin, on Näkemiin taivaassa kuitenkin optimistinen ja henkilöhahmojensa karismaan luottava teos. Kamera liukuu tilanteista toiseen aivan kuin Jean-Pierre Jeunet'n Delikatessen-elokuvaa muistuttaen. Kerronta hengittää paikoin suurta energiaa.

Dupontelin ohjauksessa todelliset ja fantasiavaikutteet sekoittuivat sopuisasti. Pariisin kuvastoihin on saatu mukaan ajan luomaa patinaa, joka toimii niin kokonaislavastuksen kuin yksittäisten pukujen ja ympäröivän arkkitehtuurin tasoilla. Myös Edouardin käyttämät kasvonaamiot tuovat oman myyttisyytensä kerrontaan. Ne ovat rikkaan mielikuvituksen sävyttämiä ja hehkuvat niin kubismin kuin surrealismin näkymiä 1920-luvulta.

Tämä osoittaa ohjaaja Dupontelin taitoa kytkeä naamioiden käyttö laajempaan aikakauden henkeen, ja ne tuovat myös mieleen elokuvan mykällä kaudella seikkailleen ranskalaisen Fantomas-hahmon, joka myös kätkeytyi naamioidensa taakse.

Lähes äänensä menettäneen Edouardin hiljainen mumina on kuin mykkäelokuvan henkeä mukaileva ratkaisu. Edouardin loukkaantuessa aivan tarinan alkuhetkillä Dupontel kuvittaa erinomaisella tavalla takautumien myötä avautuvaa muistojen virtaa. Nahuel Pérez Biscayart tulkitsee vaativan roolin erityisen taitavasti.

Näkemiin taivaassa on elokuvakokemuksena suurenmoinen ja lähinnä vapauttava. Ohjajalle ominainen musta huumori säilyttää vireensä kaiken aikaa.

Jarmo Valkola

****

Näkemiin taivaassa

Ohjaus: Albert Dupontel.

Rooleissa: Albert Dupontel, Nahuel Perez Biscayart, Emilie Dequenne.

Tyylilaji: Draama, fantasia.

K16.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat