Paikalliset

Hellyeah – lavan täydeltä trashia, deathia ja sinfoniametallia

Maalaisihme Skulldriver rymistelee perjantai-iltana Porvoossa.

promo

PORVOO | Piskuisen Liljendalin trash-ylpeys Skulldriver tykittää kovilla kierroksilla ja on ansaitusti Porvoon perjantaisen metalliehtoon pääesiintyjä. Bändissä on tapahtunut kokoonpanomuutoksia, joten jo vuonna 2006 aloittanut bändi elää nyt uutta kukkeaa kevättä.

Edellisestä Porvoon-keikasta on pian kaksi vuotta. Paikka oli tuolloin samainen Fiesta, mutta esiintymisvuoro ennen porvaricoren mestareita Bob Malmströmiä.

Metalli-iltojen pääpiru Ben Pakarisen määritelmä Skulldriverista on vauhdikas.

– Kovinta Redneck-, Fuck you-, Hellyeah- ja Post-trashia soittava bändi, joka ei todellakaan jätä ketään kylmäksi.

kappaleet sisältävät sekä raakaa metallia, kaunista naislaulua ja isoja sinfonisia elementtejä. Bändin tuorein albumi The Somme on saanut kehuja ympäri maailmaa.

Magenta Harvestin deathmetalli on valloittanut mustia sydämiä laajalti. Kaksi albumi julkaissen pietarsaarelaisyhtyeen kokoonpano koostuu muun muassa Finntrollin, Festerdayn sekä myGrainin jäsenistä.

Porvoo Metal Night XVIII

Soittojuhlaan osallistuvat yhtyeet Magenta Harvest, Nighon ja Skulldriver.

Aika: Perjantai 13. huhtikuuta.

Paikka: La Fiesta, Rauhankatu 29, Porvoo

Ovet auki: kello 20.

Liput: 8 euroa.

Järjestäjä: Ben Pakarisen COH Productions.

Ennen kesää järjestetään mahdollisesti vielä yksi metalli-ilta.

Porvoossa on pitkä ja kunniakas metalli-iltojen ja kokonaisten metalliviikonloppujen perinne. Huippukausi osui viime vuosikymmenen lopulle.

Lisää aiheesta

Mustemmaksi ei Porvoon ilta muutu – Cavus räimii kotiluolassaan23.1.2018 08.00
Tässäkö uusi Nightwish? Porvoosta ponnistava eXsaints julkaisi ensisinkkunsa romppoheviä6.3.2017 18.00
Roskaväki kuuli kunniansa La Fiestan hevi-iltamissa: ”Puhu ruotsia tai kuole”24.4.2016 19.25

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat